Jouluaamu, Luuk. 2: 1-20, Martti Vaahtoranta

1.
Tänään ei ole pitkien puheiden aika. Olihan myös maailman ensimmäinen joulusaarna lyhyt. Sen piti enkeli, kun hän saarnasi paimenille.
Sitten paimenista itsestään tuli saarnamiehiä. He riensivät katsomaan, pitikö paikkansa, mitä heille oli kerrottu. Perille päästään he julistivat Marialle ja Joosefille sen sanoman, jonka enkeli oli heille edeltä ilmoittanut.
Joulu tuli yllättäen ja keskelle paimenten arkea. He olivat töissä. Heidän työnsä oli tylsää ja huonosti arvostettua. Siellä he kai viluissaan nuokkuivat kytevän nuotion äärellä.
Silti juuri keskelle elämän puuduttavaa tavallisuutta paimenille julistettiin evankeliumi. Enkelin viesti tuli heille kirjaimellisesti ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Ja sitten enkeleitä oli taivaalla suuri joukko, ja he veisasivat: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!”
Jumala oli tämän kaiken kauan sitten, aikojen alussa suunnitellut. Paimenille se kuitenkin tapahtui yhtäkkiä ja yllättäen.
Yhtään ajattelematta ja lainkaan valmistautumatta paimenet myös lähtivät maailman ensimmäiseen joulukirkkoon eli Beetlehemin seimen äärelle. Siellä oli seurakunta koolla. Siellä olivat Maria ja Joosef ja, ennen kaikkea, siellä oli Jeesus.
Vastasyntynyt Lapsi makasi seimen pahnoilla. Hänestä oli enkeli jo yhdeksän kuukautta aikaisemmin ennustanut. Nyt paimenet toivat viestin, jonka he juuri olivat kuulleet: että oli tapahtunut se, mikä oli Raamatussa ennustettu jo paljon ennen enkelin vierailua Marian luona.
Kyynelsilmin Maria katsoi Pienokaiseensa yhdessä Joosefin kanssa. Enkeli oli puhunut totta yhdeksän kuukautta sitten ja silloin, kun hän oli ilmestynyt Joosefille. Totta oli myös se, minkä Joosef ja Maria nyt paimenilta kuulivat. Vapahtaja oli syntynyt maailmaan – Immanuel, ”Jumala meidän kanssamme”.
2.
Mikä ihana hetki! Tästä ensimmäisestä jouluaamun jumalanpalveluksesta on maalattu lukemattomia tauluja. Se on kauneinta, mitä tiedämme: pyhä perhe ja sen keskellä Jumalan ja Marian Poika kapaloituna seimessä lyhdyn lempeästi valaistessa Hänen suloisia kasvojaan.
Tähän hetkeen on hyvä jäädä. On hyvä pysähtyä, olla hiljaa ja katsella vain. Viivytään siinä kauan! On, juhlan, ilon ja levon aika!
3.
Vai onko? Kuinka silloin käy lampaiden? Mitä niille tapahtuu, jos paimenet unohtuvat seimen ääreen? Nehän jätettiin yksin kedolle, kun paimenet juoksujalkaa kiiruhtivat Beetlehemiin. Sen tähden paimenetkaan eivät voineet pitkäksi aikaa jäädä hämärään talliin. Jumalallisen Lapsen nähtyään he palasivat takaisin työnsä ääreen. Heillä ei ollut joululomaa.
Entä pyhä perhe? Viime sunnuntaina seurasimme tilannetta Joosefin näkökulmasta. Rauhasta ja hiljaisesta valmistautumisesta ei ollut puhettakaan, ei ainakaan sen jälkeen, kun Maria palasi takaisin kotiin Sakariaan ja Elisabetin luota. Kaikki oli yhtä hullunmyllyä. Syvissä vesissä kuljettiin aina epätoivoa myöten. Kaiken keskellä oli turvana ainoastaan Jumalan sana, jonka enkeli julisti niin Marialle kuin Joosefillekin. Oli vain Jumalan sana ja usko, joka tarttui ja tukeutui siihen.
4.
Muuten kaikki meni kokonaan toisin kuin Joosef olisi pahimmissa painajaisissaankaan osannut kuvitella. Ei riittänyt, että ulkopuolisten silmissä tilanne näytti kovasti epäilyttävältä. Sen lisäksi ja kuormaksi kaiken päälle tuli Marian loppuraskauden aikaan sijoittunut vaivalloinen matka Beetlehemiin.
Ei ollut Joosefille helppoa matkustaa viimeisillään esikoista odottavan Marian kanssa ”antamaan itsiänsä arvattaa”, niin kuin evankeliumi sanoo. Beetlehemiin tultiin myöhässä. Sen tähden kaikki säälliset kortteerit olivat jo varattuja. Piti asettua tallin pahnoille.
Tai ehkä päästiin jonkun sukulaisen köyhän kodin siihen nurkkaan, jossa eläimiä pidettiin. Siihen Jeesus syntyi. Hänet pantiin seimeen makaamaan, kun parempaakaan paikkaa ei ollut.
Muistamme myös, kuinka sitten kävi. Ehkä pyhä perhe jäi joksikin aikaa Beetlehemiin. Ehkä heille löytyi parempi majapaikka muiden vieraiden lähdettyä kaupungista. Mutta pitkää rauhaa ei heille suotu.
Kaaos vaihtui kauhuksi. Jumala kuitenkin varjeli ainoaa Poikaansa. Enkelin kehotuksesta Joosef vei perheensä Egyptiin turvaan Herodeksen raivolta.
5.
Sellainen oli ensimmäisen joulun ”rauhaisa idylli”. Ei sitä tainnut olla ollenkaan, ja jos oli, se kesti vain hetken. Se myös annettiin vain hetkeksi keskelle elämän kiireitä ja arjen kohinaa.
Meille on suuri lahja, jos saamme hiljaisuudessa ja iloiten odottaa joulua ja adventtina valmistautua siihen. On suuri siunaus, jos meillä on aikaa viettää joulua kauan ja leväten. On Jumalan suuri lahja, jos meillä on varoja viettää myös runsasta joulua lahjoineen ja herkkuineen koristellussa kodissa ja kuusen juurella. Ei siinä ole mitään pahaa. Jos emme jouluna juhli, koska sitten?
Kaikille ei ole kuitenkaan suotu aikaa, voimia eikä rahaakaan joulun viettoon. Moni joutuu olemaan jouluna töissä. Monelle joulu itsessään on työtä, sitä samaa työtä, jota pienten lasten vanhemmat tekevät muutenkin joka päivä. Toisilla taas ei ole töitä lainkaan, ja sen tähden heidän joulustaan voi puuttua paljon sellaista, mitä me muut pidämme itsestään selvänä. Ja moni on joulunakin yksin.
Mutta älä silti sure, jos kuulut niiden joukkoon, jotka haikeana katselevat kaikkea hienoa, kallista ja kaunista sitä itse saamatta, tai niiden, joilla on varoja, muttei aikaa nauttia eikä iloita niistä – ei edes jouluna! Älä sure, jos sinä olet niin kuin paimenet kedolla tai pyhä perhe, aina menossa, asioiden tulva ja kaaos tai tappavan tylsä arki niskassasi! Älä sure sittenkään, jos sinulla on taloudellisesti tiukkaa tai jos olet yksin!
Sillä sinullekin tulee joulu. Se on jo tullut sinulle. Se on tässä ja nyt. Juuri nyt saat levätä, olla hiljaa ja unohtaa kaiken muun, kun kuulet enkelin sanovan myös sinulle:
”Älkäät peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänäpäivänä syntynyt vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Davidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkiksi: te löydätte lapsen kapaloituna makaavan seimessä.”
6.
Enkelit kertovat riemuviestin paimenille, ja paimenet kertovat sen edelleen. Minä, paimen, joka on asetettu Herran enkelin virkaan seurakunnassa, sanon sen nyt sinulle:
”Sinä löydät Vapahtajan. Sinulle, sinua varten Hän on syntynyt maailmaan. Löydät Hänet seimen pahnoilta. Siellä Hän lepää. Sanan ja sakramenttien kapaloihin Hänet on kääritty tallin seimessä, Hänen omassa seurakunnassaan ja Pyhän Marian sylissä.”
Saat astua Jeesuksen seimen äärelle, kun tulet kirkkoon ja pyhälle ehtoolliselle. Saat katsoa Seimen Lasta ja omistaa uskossa Hänet. Sillä Hän omistaa jo sinut.
Hänen kauttaan sinut on luotu. Rakkaudesta Jumala sinut loi. Eikä se rakkaus kuollut esivanhempiemme syntiin. Ei se kuollut sinunkaan syntiisi.
Jumala on rakastanut sinua myös langenneen ihmissuvun jäsenenä jo ennen kuin synnyit. Sinut pelastaakseen Hän on Marian kohdussa, Pyhän Hengen voimasta, ottanut Pojassaan sinun ihmisyytesi päälleen – itse synnittömänä ja ilman omaa syyllisyyttä, mutta seurauksista välittämättä.
7.
Jo vauvana seimessä viaton Jeesus kantaa sinun taakkojasi ja syntiesi syyllisyyttä. Kaikki se naulitaan Hänessä Ristin puuhun. Seimeltä johtaa suora tie Golgatalle. Niin paljon Hän sinua rakasti ja rakastaa yhä.
Eikä Jumalan Pojan tie pääty Ristille. Se johtaa lopulta avatulle haudalle ja pääsiäisen valoon. Pääsiäisen valo loistaa tänäkin päivänä ja tähän päivään yhtyen siihen lempeään hämärään, joka Beetlehemin tallissa sulkee Jeesus-lapsen sisäänsä – ja sinut myös.
Sillä siihen valoon sinut suljettiin, kun sinut kastettiin. Silloin sinustak tuli Jumalan lapsi. Tähän kasteesi armoon saat aina uudelleen parannuksessa palata. Siinä, Hänen rakkautensa valossa, saat elää ja vaeltaa. Saat uskossa kääntää katseesi syntiesi syyllisyydestä ja elämästi taakoista Seimen Lapseen.
8.
Sillä kaikki Jumalan suuret rakkauden teot ovat läsnä jo Hänessä, jota Maria pitää sylissään. Siinä saat itsekin levätä. Arki kyllä alkaa taas. Nyt on kuitenkin pyhä. Saat hetkeksi unohtua seimessä nukkuvan Vapahtajan vierelle.
Niin Hän nukkui myös runneltuna ruumiina, kun Hänet oli otettu Ristiltä ja hellin käsin saatettu haudan lepoon. Miltä mahtoi Mariasta silloin tuntua? Me emme kuitenkaan olisi täällä, elleivät seimen hämärä valo ja suljetun haudan pimeys olisi vaihtuneet pääsiäisen kirkkauteen ja alkavaan suveen.
Se suvi ”on läsnä jo aivan”. ”Kesä” on Jeesuksen syntymässä tullut ”talven keskelle”. Pääsiäisen riemuvoitto on totta jo jouluna. Se on totta myös sitten, kun paimenet palaavat takaisin kedolle työnsä ääreen ja kun Herodeksen raivo ajaa pyhän perheen maanpakoon.
Meidänkin joulumme kestää vain hetken. Vaikka viettäisimme sitä edelleen silloin, kun maailma jo lakkaa viettämästä omaa ”jouluaan”; vaikka viettäisimme kristillistä joulua vielä Loppiaisenkin jälkeen, arki alkaa joskus kuitenkin.
Silti arjenkin keskellä ja jopa suurimman hädän, ahdistuksen ja työn kuormien alla meillä on Jeesus-lapsessa pysyvä, loppumaton elämä, ilo ja lopulta myös lepo. Se on meillä Hänessä viimeistään sitten, kun meidät saatetaan haudan lepoon odottamaan suurta ylösnousemuksen päivää. Sillä ”meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” Amen.