Jouluevankeliumista tuttuja hahmoja ovat paimenet. He valvoivat yöllä, kun muut nukkuivat. Paimenet pitivät pedot loitolla.
Paimenia tarvitaan yhä. Tarvitaan heitä, jotka valvovat. Tarvitaan heitä, jotka vartioivat, jotka huolehtivat turvallisuudestamme. Nykyajan paimenia ovat hoitajat sairaaloissa ja laitoksissa, poliisit partioimassa kaupungin kaduilla, palomiehet valmiina lähtöön, jos hälytys tulee. Rajavartijat huolehtivat puolestaan maamme alueen koskemattomuudesta.
Eikö tämä tietoisuus, että joku valvoo, tuo meille turvallisuutta? Eikö se rauhoita mieltämme, että joku on valmiina tulemaan apuun, jos jotain yllättävää tapahtuu? On hälytysnumero, josta tarvittaessa saa nopeasti apua.
Paimenia on tarvittu Suomemme 100 vuoden historian eri vaiheissa. Erityisesti silloin, kun koti ja kotimaa on ollut vaarassa. Näin tapahtui sotien aikaan, kun Stalinin lähettämän koneet pudottivat pommeja myös tänne kotikaupunkiimme. Kuolema, pelko ja epävarmuus painoivat joulumielen maahan.
Mutta onneksi oli paimenia. Näiden veteraanien ja lottien joukko on pienentynyt, mutta heidän muistonsa elää. Heidän joulunsa oli toisenlainen, kuin meidän nyt.
Mutta silloinkin tuli joulu. Miehet lauloivat Enkeli taivaan ja kuuntelivat jouluevankeliumin. Varmasti ajatukset kulkivat kotiin läheisten luo. Ikävä herkisti karskienkin sotilaiden sisimmän.
Tampereen Klassisen koulun kasvatti Yrjö Jylhä, oli myös Talvisodassa. Hän julkaisi sodan jälkeen kuuluisan runoteoksen Kiirastuli. Siinä on myös jouluruno Pyhä yö:
”Oli muuan Jooseppi Kirvesmies
oli siellä missä me muutkin,
jäi hältä vaimo ja kotilies,
ja vieri viikot ja kuutkin.
Hän harvoin kirjoitti Marjalleen
ja harvoin kirjeitä saikin,
mut jouluaaton kun ehtooseen
tuli säästi joukkomme harvenneen,
niin kuulla saimme me kaikin:
On poika syntynyt Joosepille
ja Marjatalle, ja Marjatalle !
Se syntyi mustimman orren alle,
on tuskin peitettä sille.
Me kaikki hengessä polvistuimme
ja lapsen vierelle kumarruimme
ja siunauksen luimme.
Ja monta paimenta parrakasta
lumessa valvoi ja vartioi,
ja vartioi sitä pientä lasta
petojen saaliiksi joutumasta –
maa, taivas kiitosta soi.
Ja Suomen korpien yllä hohti
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä kohti,
ja meidät kaikki se kotiin johti,
se tähti suurempi muita.
On poika syntynyt Joosepille ja Marjatalle!”
Jylhä kuvaa runossaan karun rakastettavasti joulun tapahtumia. Poissa ovat kynttilät ja kultanauhat, kimallus ja välke. Isä Jooseppi on rintamalla, kuoleman kentillä. Kotona syntyy uusi elämä. Ja parrakkaat paimenet suojelevat lasta, kaikkia Suomen lapsia. Että näillä olisi toivo tulevasta.
Isämme, äitimme, isoisämme ja isoäitimme valvoivat ja vartioivat sotien aikaan. Ja lapset säästyivät pedoilta. Ateistinen ideologia ei saanut heitä hampaisiinsa. Kansamme varjeltui ihmisestä piittaamattoman diktatuurin raatelulta. Kiitos parrakkaiden paimenten! Paimenet vartioivat myös kaksi tuhatta vuotta sitten. Myös he kuulivat uutisen lapsen syntymästä. He lähtivät ja kumarsivat pyhää lasta. He löysivät toivon ja valon kuoleman varjon maahan.
Entä nyt? Onko nyt paimenia, parrakkaita tai parrattomia? Kuka nyt valvoo ja vartioi? Ketkä tuovat sanomaa tulevaisuudesta ja toivosta?
Näyttää siltä, että nyt iso osa lapsistamme ja nuoristamme selviävät hyvin elämässä. He saavat riittävästi huolenpitoa kotoa. Monista lapsista kasvaa vastuullisia nuoria, jotka ovat meitä vanhempiaan valveutuneempia. He näkevät maailman meitä tarkkanäköisemmin. Nämä somen ja nettiajan lapset.
Mutta sitten on osa lapsia ja nuoria, joiden osa ei ole niin valoisa, kuin muiden. He syntyvät varjoihin, vanhemmat eivät kykene heistä riittävästi huolehtimaan. Tästä olemme lukeneet järkyttäviä uutisia kuluneen syksyn aikana. Yhteiskunnan turvaverkot eivät ole riittäneet. Mistä tällaisille perheille saataisiin tukijoita ja vartijoita, että tulevaisuuteen kajastaisi toivon valo? Mistä luottamus tulevaan?
Sillä eikö kaikilla tule olla yhtäläiset mahdollisuudet elämään ja tulevaisuuteen? Onneksi olemme havahtuneet yhteiseen vastuuseen. Tarvitaan kotien vastuuta. Tarvitaan yhteiskunnan turvaverkkoja.
Jouluyön lapsi ei olisi selvinnyt, ellei Joosef olisi hankkinut perheelle majapaikkaa. Jeesus lapsi olisi menehtynyt yön kylmyydessä, ellei Maria olisi kapaloinut häntä. Hänen syntymänsä olisi jäänyt unohduksiin, elleivät paimenet olisi yössä valvoneet, nähneet taivaallisen valon ja kuulleet enkelin viestin.
Jeesus-lapsen ympärillä oli vahva turvaverkko. Se kannatteli hänen hauraan elämänsä alkua.
Eikö kaikilla lapsilla tulisi yhtä lailla olla turvaverkko? Eikö lapsilla eri puolilla yhteistä maailmaamme ole oikeus iloon ja leikkiin, tulevaisuuteen ja toivoon?
Vielä on toivoa. On toivoa, että lapsilla on turvattu tulevaisuus – täällä ja muualla.
Sillä kaikesta huolimatta Jumala luottaa ihmiseen. Hän sitoutui meihin jouluna. Hän tuli veljeksemme, elämään ja kokemaan ihmislapsen osan. Kristuksessa Jumala sitoutui ihmiseen, elämän iloon ja toivoon, mutta myös tuskaan ja kuolemaan.
Mutta sitoudummeko me Jumalaan? Luotammeko me häneen Lähdemmekö etsimään hänen tietään paimenten jäljissä? Puolustammeko lapsiamme välinpitämättömyyden ja itsekkyyden pedoilta?
Uudessa Tuntematon sotilas –elokuvassa on tilanne, jossa sotilaat viettävät rintamalla joulua. Vakavina ja haikeina Antti Rokka ja muut miehet laulavat korsussa: ”Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas.” Samaan aikaan kotirintamalla Rokan vaimo laulaa lasten kanssa samaa virttä. ”..kirkasna aina sielujen laulun taivainen sointu säilyy vaan.”
Virsi antoi toivoa sodan kuoleman ja pelon keskellä. Oli syy miksi taistella, läheisten ja kodin puolesta. Kukin teki sen mitä piti, oman, toisten ja vapaan maan tulevaisuuden puolesta. Kaveria ei jätetty. Haavoittuneet kannettiin turvaan.
Kaikkivaltias tuli jouluna ylhäältä alas. Hän syntyi Ihmiseksi ihmisten keskelle. Kaikkivaltias astui rakkaudessaan ihmisen syvimpäänkin helvettiin.
Tämän tähden on olemassa toivo silloinkin, kun toivoa ei näytä olevan. Jouluyön tähden on valo, vaikka pimeys näyttäisi kuinka synkältä.
Me katsomme tänä jouluna paimenia, heitä, jotka lähtivät seimelle maailman Vapahtajan luo. Me muistamme myös heitä, jotka seisoivat vartiossa sotien aikana. Muistamme heitä, jotka kuoleman varjoissa, korsuissaan yhtyivät jouluvirteen. Heitä, jotka etsivät ja löysivät elämäänsä toivon Betlehemin lapsesta. Kumarruksemme olkoon syvä näille veteraaneille, monille jo täältä poistuneille parrakkaille paimenille.
Vielä syvempi olkoon kumarruksemme Jeesukselle, Betlehemin lapselle. Hän sytytti toivon tähden pimeälle taivaalle. Tuon tähden, joka syttyi kaikelle kansalle. Tuo tähti johtaa meitä kotiin, tähti kirkkaampi muita.
Rakkaat kristityt! Toivotan teille kaikille valoisaa ja toivorikasta Vapahtajan syntymäjuhlaa.