Jouluaamu, Luuk. 2: 1-20, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt!

Joulun sanoma on lopulta hyvin yksinkertainen. Se on tässä: ”Jumala tuli ihmiseksi.”

Ei ole muuta. Se on siinä. ”Jumala tuli ihmiseksi.”

Kaikki muu on vain kehystä. Matka Betlehemiin. Suljettu, täynnä oleva majatalo. Paimenet kedolla. Enkelit. Neitsyt Maria ja Joosef, seimi. Kaikki ovat kehystä sille ihmeelliselle asialle, että Jumala tuli ihmiseksi.

Seimestä loistaa valo. Valo loistaa mielessä ja mielikuvituksessa – ei tallin hämärässä. Tallin hämärään on syntynyt ihminen. Pieni, alaston, äitiinsä takertunut, tarvitseva ihminen. Jumala tuli ihmiseksi. Itkemään ja nauramaan. Suremaan ja iloitsemaan. Jumala tuli ihmiseksi.

Hän tuli ihmiseksi kasvaakseen lapsesta aikuiseksi. Hän tuli ihmiseksi etsimään itseään – etsimään Jumalaa. Hän tuli ihmiseksi kulkeakseen ihmisen rinnalla. Hän syntyi ihmiseksi kuollakseen.

Kuvan yksityiskohdat saavat kuitenkin usein merkityksen vain kokonaisuudesta käsin – siksi haluan viipyä hetken noissa joulun kehyksissä. Mitä kertomus kertoo?

Kun vallanpitäjät antavat määräyksiään on vain toteltava. Se on saanut Marian ja Joosefin liikkeelle. Ei auttanut se, että matka oli pitkä ja vaivalloinen – ei se, että Maria oli viimeisillään raskaana. Kun käsky käy – niin käsky käy. Kaksi nuorta matkalla. Perillä ei ollut tilaa. Matkalaisia ei pidetty arvossa, tulijoita ja menijöitä riitti – ei pidetty arvossa edes sitä, että synnytyksen hetki oli käsillä. Eläinsuoja tarjosi edes näkösuojaa ja lämpöä. Idylliä sotkee vielä lisää kuviteltavissa oleva Joosefin kysymys: ”Kuka on isä?”

Joulun kehykseen kuuluvat myös kedon paimenet. Meidän mielikuvituksemme piirtää heistä idyllisen kuvan lampaiden keskellä olevista paimenista kirkkaan tähtitaivaan alla nojailemassa sauvoihinsa tai istumassa nuotion äärellä kertomassa tarinoita. Kansan uskonnolliset johtajat löivät kuitenkin tähän joukkoon oman leimansa. Paimenet eivät pitäneet sapattia, he eivät jättäneet työtään edes pyhänä – siksi he olivat kirottua kansaa, joka ei lakia tunne.

Kun joulukertomuksen riisuu kiiltokuvamaisuudesta alkaakin paljastua joulun ihme. Jumala syntyy ihmiseksi sinne, missä ihmisyys on jotenkin paljaimmillaan. Hän tulee köyhyyden keskelle. Hän syntyy kiusallisten kysymysten keskelle. Hän tuo toivon heille, joita pidettiin uskonnollisesti jotenkin muita huonompina.

Jumala tuli ihmiseksi. Hän tuli ihmiseksi – koska ihminen on rakas.

Voinko ymmärtää tämän? En, en ymmärrä. Tämä ylittää ymmärryksen. Kuinka Hän, joka on kaiken takana ja yläpuolella, kuinka Hän, jonka tahdosta kaikki mikä on olemassa, on olemassa – kuinka Hän on voinut tulla ihmiseksi. En ymmärrä.

Muistan Lutherin ilmaisseen jossain tähän tapaan ja tähän liittyen: ”Jos ymmärtäisimme tämän, me kuolisimme ilosta.”

Rakkaat kristityt. Joulu on ihme. Jumalan ihmiseksi tuleminen on ihme. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on ihme. Ihmeet ylittävät ymmärryksen.

Se, että ymmärrys ei tavoita joulun ihmettä ei estä iloitsemasta. Siksi rakkaat ystävät: iloitkaa! Iloitkaa! Iloitkaa!

Jeesus syntyy – iloitkaa!