Eilen täällä kirkossa vietettiin illan hämärryttyä jumalanpalvelusta, jossa evankeliumitekstinä luettiin samaa tuttua jouluevankeliumia Luukkaan mukaan. Tämän aamun evankeliumi jatkui kuitenkin vähän pidemmälle. Eilen jäätiin enkelin ilmoitukseen ja taivaallisen sotajoukon ylistykseen; tänään seurattiin paimenia Jeesuksen seimen luo ja sieltä vielä takaisin.
Kristikunnan joulunvieton perinteessä aaton lyhyempi evankeliumi luetaan myös jouluyön messussa, missä sellaista vietetään. Meillä Suomessa perinne ei ole kovin vahva, mutta suuressa osassa kristikuntaa se on joulun pääjumalanpalvelus. Jouluyön jumalanpalvelusta on kutsuttu ’enkelten messuksi’ ja tätä nyt vietettävää jouluaamun jumalanpalvelusta puolestaan ’paimenten messuksi’. On siis aivan paikallaan eläytyä hetkeksi Betlehemin paimenten osaan, ja yrittää heidän kokemuksensa kautta ymmärtää Jeesuksen syntymän merkitystä.
Lapsilla on usein tapana syntyä yöllä. Öiseen aikaan työskentelee vain murto-osa ihmisistä, tai niin oli ainakin siihen aikaan. Siksi on tarjottu selitykseksi kysymykseen: Miksi syntymästä ilmoitettiin juuri paimenille? sitä, että vain paimenet olivat yösydännä hereillä. Mutta varmasti oli muitakin. Jerusalemin temppelissä oli yötä päivää hereillä papistoa, jonka tehtävänä oli vartioida uhrialttarin tulta. Eikö temppeli olisi ollut enkelten sanomalle arvokkaampi paikka? Tai maallisen vallan puolella; Herodeksen linnan vartiosotilaat olivat varmasti valveilla. Eikö kuninkaallisen syntymä olisi kuulunut ilmoittaa kuninkaalle tai edes hänen vartiostolleen? Jokin muukin syy paimenten valintaan täytyi olla kuin se, että he valvoivat yöllä.
Luvattuun maahan vaeltavan Israelin kansan keskuudessa paimenen ammatti oli aiemmin ollut miehen perustehtävä. Karja oli tavallinen varallisuuden mitta, ja siksi varallisuuden hoitaja myös oli arvossaan. Vähitellen paimenen arvostuksessa oli kuitenkin tapahtunut melkoinen muutos. Työ oli yksinäistä ja vastuullista, mutta samalla hyvin vaikeasti valvottavaa. Paimenella oli jatkuva kiusaus hyötyä myös itse isäntänsä lauman tuotosta myymällä karjaa omaan laskuunsa. Israelin lainsäädäntöön alkoi ilmestyä vääriä paimenia vastaan suunnattua sisältöä. Samalla israelilaisen miehen pääammatin arvo romahti kansan silmissä. Jeesuksen syntymän aikoihin oli vakiintunut sääntö, joka kielsi ostamasta paimenelta mitään, minkä tämä saattoi omistajan huomaamatta varastaa. Rabbit määräsivät myös, ettei paimen kelvannut oikeudessa todistajaksi saati tuomariksi. Vähitellen paimenilta oli riistetty pakanaorjien tavoin heidän kansalaisoikeutensa. Pohjalta nousemiseenkaan ei näyttänyt olevan mahdollisuutta: katsottiin, ettei paimen, samoin kuin ei tullimieskään, saattanut tehdä parannusta, koska ei voinut tuntea kaikkia, joita oli pettänyt.
Tällainen oli paimenen asema, mutta samalla vallitsi kuitenkin jännite, jonka sai aikaan kirjoitettu Jumalan sana. Aivan samoin kuin se edelleen tänä päivänä luo jännitteen inhimillisen luonnon ohjaileman elämäntavan ja Jumalan tahdon välille. Tänä päivänä aivan liian herkästi kielletään Jumalan sanan arvovalta, ja haluttaisiin muuttaa enemmin sitä kuin ympärillämme olevaa todellisuutta. Jeesuksen syntymän aikoihin sentään kyseltiin järkyttyneinä, miksi kirjoitukset puhuvat paimenesta niin kunnioittavissa tilanteissa. Tärkein kuningas, Daavid, oli ammatiltaan paimen, Daavid itse kutsuu Herraansa Paimeneksi: Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu… Jouluaaton yksi VT:n teksteistä on katkelma Jer.23:sta, jota oli edeltänyt Jumalan lupaus oikeista ja hyvistä paimenista, jotka hän lähettää kansansa avuksi.
Tästä jännitteestä johtuen paimenten valinta ilosanoman ensimmäisiksi vastaanottajiksi oli vähintään kahdella tavalla ymmärrettävä ja puhutteleva. Ensinnäkin paimen hengellisenä esikuvana ei ollut sattumalta VT:n kirjoituksissa, ja esikuvan saattamisessa oikeaan arvoonsa sopi käyttää aivan tavallisia paimenia. Jeesus itse jatkoi myöhemmin paimenviran nostamista loasta puhumalla suoraan siitä Hyvän Paimenen tehtävästä, johon Hänet oli seurakuntaan lähetetty. Ja Jeesuksen jälkeen hänen apostolinsa nostivat samoin paimenen viran hengellisen kaitsennan ja johtamisen esikuvaksi.
Toiseksi paimen oli riisuttu niin tehokkaasti kaikesta ulkoisesta arvostuksesta, ettei hän ainakaan Israelin kaltaisessa uskonnollisesti perustellussa kulttuurissa voinut kuvitella itselleen mitään ansiota Jumalan edessä. Jos paimen verrattiin ammattina tullimieheen, silloin on hyvä muistaa myös sitä tapahtumaa synagogassa, kun Jeesus kehotti tarkkailemaan kahta rukoilijaa. Uskonnollisesti huipulla, tosissaan ja teeskentelemättä, pinnistelevä fariseus kiitti Jumalaa siitä, mitä hän itse oli. Sen sijaan halveksittu publikaani, tullimies, oli oppinut läksynsä ihmisten silmissä, ja siksi hän tuli Jumalankin eteen rukouksella: ’Ole minulle syntiselle armollinen.’ On helppo ajatella, että jos Betlehemin kedolla tähtitaivaan alla joku paimenista huokasi Jumalan puoleen, hänen rukouksensa oli luultavasti samanlainen.
Koko joulun sanoma keskittyy viestiin, joka on niin Jeesuksen nimessä kuin taivaallisen sotajoukon ylistyksessäkin. Maailmaan oli tullut Vapahtaja ja Pelastaja, jonka tehtävänä oli pelastaa kansansa sen synneistä. Mikä olikaan sopivampaa, kuin julistaa pelastusta synnistä juuri niille, jotka omasta mielestäänkin hyväksyivät itsensä syntisiksi ja vieläpä sellaisiksi syntisiksi, joilla ei ilmeisesti ollut mitään mahdollisuutta itse parantaa tilannettaan. Jumalan kirkkaus loisti itsessään mahdottomien ympärillä ja syntiset saivat iloita Vapahtajasta, joka oli tullut ilman mitään heidän tekemistään tai yrittämistään.
Paimenten kanssa on hyvä olla kuuntelemassa joulun ilosanomaa varsinkin silloin kun syystä tai toisesta tuntee itsensä riittämättömäksi. Rehellisesti itseämme tarkastellessamme olemme varmasti riittämättömiä. Emme kestä Jumalan edessä. Vaikka olisimme kuinka moitteettomasti tahansa suoriutuneet jouluvalmisteluistamme, käy sittenkin yleensä niin, että itse kuninkaalle ei olekaan sijaa majapaikassa, meidän sydämessämme, meidän elämässämme. Mutta sillä, joka ymmärtää oikean tilansa Jumalan edessä: ”ole minulle syntiselle ihmiselle armollinen”, sille kuuluu enkelien sanoma: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman…tänään on teille syntynyt…”. Sillä on niin, että Jeesus tuli tähän maailmaan juuri meitä syntisiä ihmisiä pelastamaan.
Kun saa kuulla jotain niin ihmeellistä ja koko elämää ja olemista koskettavaa, kuin paimenet kuulivat, silloin on syytä tarttua tilaisuuteen. Paimenet tekivät näin, ja heidän toteamuksestaan on otettu tunnus koko tälle jouluaamun jumalanpalvelukselle: ”Nyt Betlehemiin”. Joulunvietossamme on liian usein monta turhaa kiirettä, mutta yksi kiire siinä saakin olla, ja siihenkin paimenet antavat mallin: ”He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen”. Meidän ei tarvitse matkustaa Betlehemiin eikä tämän kysymyksen ääressä edes yrittää eläytyä kahden vuosituhannen takaisiin tapahtumiin, vaan muistaa se, mitä Luther sanoo Raamatusta: ”Siitä kirjasta löydät ne kapalot ja sen seimen, joissa Kristus lepää ja jonne enkelit ohjasivat paimenet. Kapalot ovat tosin vähäpätöiset ja halvat, mutta aarre, Kristus, on kallis”. Meidän Betlehemimme löytyy siis Jumalan sanan lukemisesta ja kuulemisesta, yksin ja yhdessä jumalanpalve-lukseen kokoontuneen seurakunnan kanssa. Yhteisessä jumalanpalveluksessamme on muuten ensimmäisen joulun sävy lähes aina, kun yhdessä kuulutetaan ’Kunniaa Jumalalle korkeudessa’.
Paimenet olivat myös ensimmäisiä Kristuksen todistajia, kun ”he kertoivat, mitä heille oli lapsesta kerrottu.” Jokainen Kristukseen kastettu on samalla kutsuttu ja asetettu Kristuksen todistajan tehtävään. Seurakunnan paimenvirka, siis papin virka, perustuu tähän kaikille kristityille kuuluvaan kunniatehtävään. Jokainen kristitty on kutsuttu hengellisesti paime¬neksi, vaikka järjestyksen vuoksi seurakunnassa on lisäksi erityisiä virkoja. Perustehtävämme on pai¬menten tavoin kertoa Vapahtajasta, joka on tullut tekemään rauhan meidän ja Jumalan välille. Yhä tänään on niitä, jotka odottavat vapautusta, mutta eivät vielä tunne Vapauttajaamme Jeesusta Kristusta.