Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen,:,: oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!:,:
Kun olin vaelluksella Santiago de Compostelaan elo-syyskuussa kävin päivittäin kirkossa. Jokaisessa kirkossa oli patsas neitsyt Mariasta pieni Jeesus-lapsi sylissään, toisinaan useampiakin. Jokainen niistä patsaista kertoi joulun ihmeestä, Jumalan tulemisesta ihmiseksi meidän keskellemme. Ensimmäisessä kirkossa jaksoin ihastella patsaan kauneutta. Vielä muutamassa seuraavassa huomasin patsaan ja saatoin vilkaista hetken Mariaa ja Jeesus-lasta. Sen jälkeen kyllästyin. Kirkkoon tullessani huomasin kyllä patsaan, mutta katseeni etsi jotain uutta ja erilaista.
Lopulta kyllästyin paitsi noihin jouluaiheisiin patsaisiin myös koristeellisiin alttariseiniin. Mitä pitemmälle matka eteni ja mitä useammassa kirkossa olin käynyt, sitä enemmän minua miellytti yksinkertaisuus. Koristeltuja neitsyt Marioita Jeesus-sylissään ja kullattuja alttariseiniä enemmän kirkon penkissä istuessani kiinnitin katseeni johonkin yksinkertaiseen kohteeseen. Minä väsyin loistokkuuteen ja kauneuteen.
Juhlan, joulunkaan tarkoitus ei toteudu siinä, että vietämme joka päivä joulua. Me tarvitsemme juhlia, mutta me tarvitsemme myös arkea. Kaunis on kaunista vain silloin kun voimme verrata sitä muuhun. Talvisten huurteessa olevien puiden kauneus korostuu, kun on olemassa syksyn harmaus ja synkkyys. Liika on liikaa. Juhlien ja juhlallisuuden merkitys syntyy siitä, että ne eivät ole tavanomaisia.
Me tarvitsemme juhlapyhiä. Niiden muistaminen auttaa jaksamaan arkena. Niistä saa kokemuksia, jotka syventävät ymmärrystä. Eikö joulu synny siitä, että on juhla ja sen merkitys, mutta myös aikaa ja mahdollisuus valmistautua juhlan viettoon, kukin omien tapojensa ja tahtonsa mukaan. Joulun juhlavuus syntyy siitä, että silloin on jotain erityistä. Tuo erityinen liittyy vaikkapa tänään jouluaamuna siihen, että vain kerran vuodessa kirkkoon tullaan aamuhämärässä ja lähdetään pois auringon noustessa.
Joulun varsinainen erityinen on kuitenkin aivan muualla kuin messun alkamisajassa tai kauniissa talvimaisemassa. Joulun keskeisin merkitys on juuri niissä Maria ja Jeesus-lapsi -patsaissa. Niiden sanoma on yksinkertainen, mutta riittävä. Jeesus-lapsi on riittävästi joulussa. Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa. Kristus otti omakseen ihmisyyden antaakseen meille kestävän elämänperustan. Tämä tapahtui rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Hän rakastaa meitä ehdoitta.
Kristuksen ehdottomasta rakkaudesta ihmisiä kohtaan nousee jouluevankeliumin ilosanoma. Joulussa ei ole kyse siitä mitä ihminen ehtii ja saa aikaiseksi. Joulu ei ole ihmisen suuntautumista Jumalaa kohden silloinkaan kun hän itse tulee kirkkoon. Joulun sanoma ei tyhjenny ihmisen omiin pyrkimyksiin ja haluihin löytää seimi ja Jeesus-lapsi. Suunta ei ole meistä ihmisistä Jumalaa kohti. Jeesuksen omia sanoja mukaillen, ihminen ei ole joulua varten, vaan joulu on ihmistä varten. Joulu on meitä ihmisiä varten silloinkin kun me kyllästymme jouluun. Espanjan kirkkojen mariat ja jeesukset olivat siellä minua varten silloinkin kun minä unohdin ne.
Jeesuksen kohdalla on aivan samoin. Me unohdamme helposti Jeesuksen. Talli ja seimi saavat meidän puolestamme olla rauhassa. Mutta Jeesus ei unohda meitä. Hän ylittää kaikenlaiset inhimilliset raja‐aidat. Hänen tulemisensa ihmiseksi koskettaa kaikkia. Hän on läsnä kaikessa hengellisessä ponnistelussa ja totuuden etsimisessä. Siksi mekin jaamme joulun iloa näkyvällä tavalla lähimmäisille lähellä ja kaukana.
Kaikkien jouluvalmistelujemme keskellä joulun sanoma kiteytyy seimessä, joka on vähän yksinkertaisena kirkon seinustalla. Se muistuttaa, että joulu on liikettä ylhäältä alaspäin. Me emme itse saa joulua aikaan. Kaikki lähtee liikkeelle Jumalasta. Ihmisen ei tarvitse luoda itselleen joulua tai pyrkiä löytämään seimeä ja seimen lasta. Jumala on se, joka osoittaa suunnan. Monissa muuten kauniissa ja hyvissä joululauluissa annetaan siinä mielessä virheellinen kuva, että niiden perusteella voi luulla, että ihmisen tehtävä on tehdä joulu. Joulua ei voi tehdä. Jouluna ei tarvitse pyrkiä yhtään paremmaksi kuin on. Jouluna ei tarvitse pyrkiä mihinkään.
Jouluevankeliumissa tätä liikettä, jossa joulu tulee keskellemme, kuvaa enkelien ilmoitus paimenille. Me olemme samassa tilanteessa paimenien kanssa. Meidän ei tarvitse etsiä Jeesusta Kristusta. Meidät ohjataan Kristuksen luokse. Tänä aamuna olemme laulaneet virsissä, miten Jumala toimii, Jumala antaa, Jumala tulee lähelle, Jumala on aktiivinen.
Tänäkin aamuna Jumala on meidän keskellämme. Tänään voimme nähdä seimen lapsen Jeesuksen Kristuksen. Hän on silmiemme edessä ehtoollispöydässä leivässä ja viinissä. Joulun tunnelmaa emme voi säilyttää läpi vuoden, ja hyvä niin. Emme jaksaisi jatkuvaa joulua. Joulu ei sen jälkeen olisi enää joulu. Mutta joulun sanoma säilyy läpi vuoden, kun se on säilynyt läpi vuosisatojen ja -tuhansien. Joulun sanoma on Jeesuksen äänessä kun hän puhuu meille, Jeesuksen käsissä kun hän parantaa meitä ja Jeesuksen silmissä kun hän katsoo meitä.
Joulun ikuisuus on myös siinä, että Kristuksen tuoma toivo ja rakkaus ylittävät kuolemankin raja‐aidan. Kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, sanoo Paavali (1. Kor. 15:22). Niinpä kuolonuneen nukkuneet läheisetkin ovat jouluna osa meitä. Kaipauksen ja kyyneleidenkin keskellä kasvaa kiitollisuus siitä, että heille joulu on ainainen. Täällä maan päällä voimme vain toivoen laulaa joulun ainaisuudesta. Siellä taivaassa saamme yhtyä enkelien kanssa jatkuvaan ylistykseen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. (Luuk 2:14)