Luulen, että moni täällä olevista osaa jouluevankeliumista ainakin alun ulkoa. Se kuuluu meidän kulttuuriimme. Tiedämme isäpuoli Joosefin, neitsyt Marian, keisari Augustuksen, Kyreniuksen tai Qviriniuksen niin kuin se nykyään kuuluu. Enkelit ja paimenet yhdistyvät nopeasti ensimmäisen joulun tapahtumiin.
Minäkin olen kuvitellut osaavani nämä jouluun kuuluvat sanat ulkoa. Se toimii nimittäin minulle nukahtamislääkkeenä. Jos en saa unta, rupean toistamaan mielessäni mitä tahansa ulkoa oppimaani tekstiä. Ne kaikki ovat kirkollisia, jouluevankeliumi tai katekismus AKA rippikoulun ulkoläksyt menevät. Jouluevankeliumi on niistä paras, siihen täytyy keskittyä. Yleensä pääsen Qviriniukseen asti ja sitten uni vie mennessään.
Kuvitelmani ulkoa osaamisesta sortuivat, kun rupesin tutkimaan, mitkä eläimet saivat edustaa luomakuntaa kun
Jumalan poika syntyi. Jouduin hieraisemaan silmiäni (tämä ei tapahtunut unessa). Eikö Raamatussa totta tosiaan puhuta siitä, että Maria ratsastaa Betlehemiin aasilla, Joosef vieressään, kädessään kärjestä taivutettu paimensauva, niin kuin kaikissa evankeliumikuvaelmissa olen tottunut näkemään? Ja silmien hierominen jatkui (tämäkään ei tapahtunut unessa), kun seuraavaksi katsoin tekstissä seimen ympärille ja sitten paimenten kedolle. Siellä ei mitenkään mainita, mitkä eläimet saivat kunnian kuulla enkelien laulun.
Jouluevankeliumissa on muitakin tyhjiä kohtia, ehkä eri syistä. Maria synnytti esikoisensa, pitää sisällään paljon sellaista, mitä jouluna ei huvita ajatella. Syntymän ihmettä kuvitellaan mielummin ilman tapahtuman todellista luonnetta: supistukset ja napanuoran katkaiseminen jätetään mielummin ensimmäiseen jouluun, vaikka tällä kuvaston kapeudella menetämme myös Jumalan pojan ensiparkaisun ja vastasyntyneen katseen, jossa kaikilla juuri syntyneillä ihmisillä on vielä kajastus ikuisuutta.
On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
”Sydämeeni joulun teen” on laulu, jota voi ihan todennetusti sano suomalaisten rakastavan. Vuosi toisensa jälkeen se komeilee Lähetysseuran järjestämän kaikkein kauneimman joululaulun kärkipaikoilla. Vexi Salmi kertoo sen syntyneen paitsi nopeasti, myös kristityn mystikko Mestari Echartin tekstejen innoittamana. Echart ja tämä joululaulu puhuvat siitä, kuinka Jeesus-lapsen syntymä voi olla jatkuva kokemus, eikä vain historian hämärään jäävä kertomus. Näin voi tapahtua, jos sielumme majatalossa on sijaa Vapahtajalle. Tai Vexin sanoin, olemme tehneet sydämeen joulun, mielen hiljaisuudella.
Sanaton sydän ja taivas, jonka vaatteina on tähtien loisto, on Vexin kuvaama valmistautuminen Jumalan pojan syntymiseen sydämeen. Teologian kielellä voisi puhua suostumisesta mysteeriin, salaisuuten. Jumalan on vaikea löytää paikkaa siellä, missä ihminen pitää kaikki narut käsissään ja elämänsä tiukasti hallinnassa. Jos onnistuminen on kiinni vain omasta ahkeruudesta, se mitataan rahalla tai suosiolla, mihin siihen pientä avutonta Jeesus-lasta enää tarvitaan?
On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
Kuin yhtä puhdas itse olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
Kuin harras sävel sisälläni soisi.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Jouluevankeliumin aukkopaikat ovat tärkeitä. On tärkeää päästää irti ennakkokuvitelmista, sillä ne saattavat peittää sen, mille tänä jouluna sielu soi. Tarvitsetseeko se rauhaa vai enkelien iloa? Vai onko tänä jouluna aika, jolloin on lähtenyt matkalle, jonne et olisi halunnut lähteä? Tai kaipaako sielu sanojen hiljaista tutkiskelua? Valmiissa joulukuvituksissa ei välttämättä ole tilaa omille löydöille.
Jouluna tyhjien kohtien ja ennakkokuvitelmien tutkiminen kannattaa muuallakin kuin joulukirkossa. “Jumalan viesti ei ollut: tehkää täydellinen joulu, vaan teille on syntynyt Vapahtaja”, sanoi piispa emerita Irja Askola. Kiiltokuvamaiset joulumielikuvat niin helposti pistävät suorittamaan täydellistä joulua niin, ettei todellisuus siihen oikeastaan sovi.
Joulun sanoma on todellisuuden ja taivaallisen kauneuden liitto. Taivaan ja maan punoutuminen yhteen Jeesuksessa. Ruman, arkisen, ylenkatsotun, unohdetun punoutuminen ylimaallisen kanssa yhteen. Joulun sanoma on se, että kiiltokuvat voi vaihtaa kuultokuviin. Sydämen joulu on silloin kun Jumalaan nojaten uskaltaa katsoa todellisuutta sellaisena kuin se on ja kun Jumalan avulla voi nähdä sen niin kuin hän sen näkee. Kokonaan ja kaikkineen rakastettavana.
On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.