Olemme taas varmasti moneen kertaan kuulleet ja nähneet kuvaelmina tutun jouluevankeliumin. Seimi, Maria ja Joosef ovat olleet kiiltokuvamaisen kauniina edessämme. Seimestä on mielessämme tullut varsin viihtyisä paikka.
Todellisuus oli kuitenkin kaikkea muuta. Miltä teistä naisista tuntuisi synnyttää esikoisensa kaukana kotoa, jonkun autotallissa tai navetassa? Veikkaan, ettemme me isätkään asiasta järin innostuneita olisi.
Kuitenkin se, että Jeesus syntyi mahdollisimman vaatimattomissa oloissa navetassa tavallisen kirvesmiehen pojaksi, oli Jumalan kannanotto maailman hätään.
Koko Vt ennen Jeesusta, erityisesti profeetat, oli julistanut Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Ja nyt Jumalan oma Poika, kuningasten Kuningas, syntyi ihmisasunnon puutteessa eläinsuojassa. Syntymästään asti Hän tuli omakohtaisesti tuntemaan tämän maailman nurjan puolen.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo Jeesuksesta näin: Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Heb 2:18).
Jeesus ei tullut tänne hyvin toimeentulevien, erinomaisten ihmisten kaltaiseksi vaan oli kipujen mies, sairauden tuttava (Jes 53:3) kuten profeetta Jesaja kuvaa kärsivää messiasta. Sen vuoksi Hän sanoikin opetuslapsilleen, että kaiken, minkä he tekevät yhdelle kärsivälle lähimmäiselleen, he tekevät Hänelle.
Tämän Jeesuksen kärsivään ihmiseen samaistumisen ilmaisee kirjailija Matti Paloheimo näin:
”Jeesus syntyy ei-toivottuna lapsena, huutaa yöt kaiket vuokrayksiössä, tupakan ja viinan katkussa, nääntyneen äidin hakkaamana, kiedotaan kapaloihin, pannaan vaunuihin, työnnetään tavaratalon eteen hylätään.
Jeesus elää elämäänsä, ei löydä paikkaansa maailmassa, varastaa, hakkaa, hakataan, käy koulua, ei pärjää, putoaa kelkasta, erotetaan, joutuu laitokseen.
Jeesus on työtön, nostaa eläkettä, istuu kaljalla. ei ole ystävää, ei isää äitiä, ei vaimoa lasta, rikkoo turkiskaupan ikkunan, varastaa takin, jää odottamaan poliisia, pannaan vankilaan.
Jeesus ei sopeudu yhteiskuntaan, sairastuu, joutuu sairaalaan, tulee hulluksi, huutaa isää ja hyppää ikkunasta, jää henkiin, pelastetaan.
Jeesus kuolee keuhkosyöpään, haiman tautiin, veritulppaan, suoneen pannaan morfiinia, suuhun sappea ja etikkaa, sydämen lävistää miekka.
Jeesus on kuollut, valkotakkinen armeija marssii käytävää edestakaisin, kallio ei vavahtele, kukaan ei ole läsnä.”
Jeesus syntyi tänne köyhäksi ja vaatimattomaksi. Jumala asetti Poikansa elämään ihmisten parissa ihmisten ehdoilla ja ihmisten armoilla. Tiedämme kaikki miten siinä kävi: maailma näytti voimansa, puuseppä kuoli ristillä ja pisteet olivat 1-0 ylipapeille ja muille johtomiehille. Hallitseva luokka ei suvainnut edes Jumalan hyppiä nenälleen. Venäläinen kirjailija Fedor Mihailovits Dostojevski kuvittelee legendassaan Suurinkvisiittori mitä tapahtuisi, jos tuo kirvesmiehen poika ilmestyisi uudelleen maailmaan:
»Mittaamattomassa laupeudessaan» Jeesus näyttäytyy ihmisille vielä kerran samassa hahmossa, jossa hän muinoin vaelsi heidän keskellään. Hän ilmestyy joskus 16. vuosisadalla Sevillassa, päivää myöhemmin kuin kardinaali ja suurinkvisiittori on polttanut sata kerettiläistä. Hiljaa ja huomiota herättämättä hän sekoittuu ihmisten joukkoon, ja katso, kaikki tuntevat hänet. Kansa tungeksii hänen luokseen vastustamattomalla voimalla. Se ympäröi hänet, kasvaa hänen ympärillään ja seuraa häntä. Vaieten hän astuu heidän keskellään, äärettömän säälin hiljainen hymy huulillaan. Hän parantaa sokean ja herättää kuolleen tytön henkiin. Silloin suurinkvisiittori antaa vangita ja teljetä hänet pimeään vankiluolaan. Yöllä vanha inkvisiittori käy Jeesuksen luona tämän sellissä ja sanoo hänelle mm.: »Miksi sinä olet tullut meitä häiritsemään?» »Huomenna käyn oikeutta sinua vastaan, tuomitsen sinut ja poltatan sinut roviolla vaarallisimpana kaikista kerettiläisistä.» »Me olemme parantaneet sinun työtäsi ja rakentaneet sen uudelleen ihmeen… ja arvovallan varaan.» »Minkä sinä vihastuneena torjuit, sen viimeisen lahjan, jonka kiusaaja sinulle tarjosi levittäessään silmiesi eteen maan valtakunnat, sen me otimme vastaan häneltä.» »Me olemme saaneet hänen kädestään Rooman ja keisarin miekan.» »Miksi sinä hylkäsit tämän viimeisen lahjan?»
Kun inkvisiittori on päättänyt puheensa, hän odottaa. että vangittu vastaisi hänelle, sillä tämän vaikeneminen ahdistaa häntä. »Hän haluaisi, että Jeesus vain sanoisi hänelle jonkin sanan, vaikkapa ylpeän ja pelottavankin. Mutta Jeesus nousee äkkiä ylös, astuu vanhuksen luo ja suutelee häntä tyynesti hänen verettömille huulilleen».
Jeesus toimisi täällä kuten silloinkin ja samoin toimisimme mekin. Me olemme kristikuntana tehneet liiton maailman ja mammonan kanssa. Olemme hyväksyneet itsellemme kaiken sen, mistä Herramme ja Mestarimme kieltäytyi.
Ja nyt ihmettelemme kun yhteiskuntamme voi pahoin. Ihmettelemme mihin on hävinnyt talkoohenki, katurauha, rehellisyys. Ihmettelemme.
Kun Jumalan Poika syntyi seimeen tavalliseksi kirvesmieheksi alkoi siitä yhden ihmisen uudistusliike. Toivon, uskon ja rakkauden liike. Hän syntyi seimessä ihmisten armoille näyttääkseen ihmisille uuden tien. Rakkauden tien. Ei Hän syntynyt tänne antaakseen nimensä maailmaa osaltaan hallitseville organisaatioille.
Ei Hän syntynyt tänne ollakseen kiiltokuvakoristeena elämämme erilaisissa. juhlissa.
Ei Hän syntynyt tänne, jotta voisimme käyttää Hänen nimeään todistellaksemme kuinka erinomaisia me olemme verrattuna joihinkin muihin.
Ei .
Hän syntyi vapahtamaan meidät kilpailuyhteiskuntamme paineista ja vaatimuksista.
Hän syntyi palvelemaan ja opettamaan meitäkin palvelemaan kärsivää lähimmäistämme.
Hän syntyi maailman toivoksi.
Hän syntyi näyttämään meille tien ihmisyyteen ja ihmisarvoiseen elämään.
Jouluyönä annettiin maailmalle uuden elämän mahdollisuus. Jumalan rakkaus murtautui tähän mammonan ja itsekkyyden maailmaan.
Jouluyöstä alkaen on Rakkaus vaeltanut keskellämme nöyränä ja hiljaisena ja kutsunut meitä löytämään itsemme, lähimmäisemme ja Jumalamme.
Tuohon kutsuun me vastaamme nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…