Joulukertomuksessa on monia elementtejä mukana: On valtiovallan määräykset, jotka saavat aikaan syvää epätoivoa monessa kodissa. On halveksitut paimenet. On tavallinen perheenisä, joka yrittää etsiä vaimolleen suojaa synnyttämistä varten. On nuori neitonen kaukana sukunsa naisista synnyttämässä esikoistaan. On kallioon koverrettu karjasuoja. Kaikki tavallisia asioita, jotka ovat toistuneet miljoonia kertoja ihmiskunnan historiassa. Osa tavallista ihmisen elämää.
Tähän tavallisen ihmisen elämään murtautuu jumalallinen ulottuvuus. Tuli tieto, että kauan odotettu Messias on syntynyt.
Nämä kaksi puolta ovat meidänkin joulussamme läsnä: tavallinen elämä omissa tutuissa ympyröissä tai kaukana kotoa. Se elämä, jossa ei ole mitään mystistä. Ja tämän keskellä jo tietoisuus tuonpuoleisesta – tietoisuus jostain sellaisesta, jota ei voi sanoin selittää. Jostain, jonka voi ymmärtää vain se, joka on sen kokenut.
Tänä jouluna olen ajatellut erityisesti paimenia. Ei liene sattuma, että jouluevankeliumi ilmoitettiin nimenomaan heille. Tuo ammattiryhmä, jolla oli niin kunniakkaat perinteet – olivathan kantaisät Aabrahamista alkaen olleet paimenia ja olihan itse kuningas Daavidkin paimen, kun Samuel voiteli hänet kuninkaaksi – Messiaaksi. Tuo ennen niin kunniakas ammattiryhmä oli Jeesuksen syntymän aikoihin syrjäytetty halveksituksi vähemmistöksi. Karavaaniteiden risteyksessä karjanhoito ei enää pystynyt elinkeinona kilpailemaan kaupan kanssa ylempien sosiaaliryhmien ammattina. Se oli jäänyt oppimattomien köyhien ammatiksi.
Myös yhteiskunnan uskonnollinen arvomaailma oli muuttunut: aikaisemman yhteisöllisen uskonnollisuuden sijaan oli tullut yksilöhurskautta korostava farisealaisuus. Lain käskyjen pienintäkin yksityiskohtaa tuli noudattaa ja isien perinnäissäännöillä pyrittiin ehkäisemään jopa teoreettiset mahdollisuudet lain pykälien rikkomiseen. Näissä perinnäissäännöksissä sapattisäännöksillä oli merkittävä osuus. Oli tarkasti säädelty kuinka pitkän matkan sai sapattina kävellä, jotta se ei ollut työtä. Jopa ruuanlaitto oli sapattina kielletty – siksi nykyaikaisessa juutalaiskodissa on helloissa ajastimet, jotta keitto valmistuu itsestään sapattiaterialle.
Paimenten onnettomuudeksi isien perinnäissäännöissä ei oltu otettu huomioon sitä, että lammaslaumaa ei voinut jättää sapatiksikaan itsekseen laitumelle petojen sekaan. Niinpä heistä tuli ammattinsa takia sapatinrikkojia ja tämän seurauksena he eivät kelvanneet edes oikeudessa todistajiksi.
Tälle halveksitulle ihmisjoukolle ilmoitettiin ensimmäisenä ilosanoma uuden Messiaan syntymästä. Keskellä omaa elämäntilannettaan he saivat kuulla sanoman: “Älkää pelätkö“. Heidän elämänsä ei muuttunut mitenkään. Yhä he olivat halveksittu kansanryhmä – varkaiksi ja sapatinrikkojiksi haukuttu. Toisaalta kaikki oli muuttunut. Se todellisuus, josta he katsoivat elämäänsä, oli muuttunut. Asiat, jotka ennen olivat kaikki kaikessa, eivät enää olleetkaan niin tärkeitä. Mitä väliä ihmisten puheilla oli kun oli saanut kohdata enkelin – Jumalan sanansaattajan ja nähdä Messiaan.
Tämä halveksittujen kansanryhmien huomioiminen on eräs evankeliumeille tyypillinen piirre. Evankeliumi oli niille, jotka muut olivat hylänneet tai joita muut halveksivat. Heidät Jeesus aikuisena kohtasi rakastaen ja kärsivällisenä. Heille Hän sanoi tulleensa tuomaan ilosanoman.
Näiden maan vähäväkisten halveksijoille – oman yhteisönsä tukipylväille – Jeesuksella oli usein vain kovia sanoja. Tässä Hän oli samoilla linjoilla kuin Vt:n profeetat, jotka suomivat niitä, jotka polkivat köyhän ja kurjan oikeuksia. Ja samoin kuin monet profeetat saivat tuta miten ihmiset reagoivat kun heille julistaa kipeitä totuuksia, sai jouluna syntynyt Messiaskin kokea yhteiskunnan valtaapitävien raivon. Hänet tuomittiin ja naulittiin ristille. Mutta, kuten tiedämme, tarina ei päättynyt siihen. Pääsiäisaamuna tapahtui jotain, joka muutti maailman vielä perusteellisemmin kuin messiaan syntymä.
Pääsiäisaamuna kävi samoin kuin jouluna – ilosanoman ylösnousemuksesta saivat ensimmäisenä kuulla ihmiset, joilla ei ollut minkäänlaista yhteiskunnallista asemaa – joukko köyhälistönaisia, joukossa entinen prostituoitu. Nämä ihmiset, jotka eivät saaneet temppelissäkään tulla naisten esipihaa edemmäs, saivat kuulla evankeliumin ensimmäisinä.
Tänäänkin evankeliumi on tarkoitettu ensisijaisesti niille, joiden oikeuksia ja ihmisyyttä poljetaan: köyhille, työttömille, pakolaisille, kodittomille. Evankeliumi kertoo, ettei Jumala ole unohtanut kansaansa. Kansaansa, joka koostuu niistä, joista kukaan muu ei välitä.
Kaikille kristityn nimeä kantaville evankeliumi on rohkaisuna elämässä. Tehtävä on sama kuin profeetoilla ja Messiaalla – kertoa ettei Jumala unohda köyhän ja sorretun oikeuksia vaan kuulee kansansa huudon. Ja kun profeettojen tavoin kristitty saa kokea epätoivoa totuutta julistaessaan, saa myös kuulla saman lohdutuksen kuin paimenet kedolla “Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja“.
Tätä lohdutuksen sanomaa meidät on kutsuttu kuulemaan. Tätä lohdutuksen sanomaa meidät on kutsuttu julistamaan. Tähän lohdutuksen sanomaan me sitoudumme noustessamme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan…