Jouluaamu, Luukas 2, Hannu Tiainen

Mietin valtaa.
Jouluna, jos milloin, on kyse vallan uusjaosta. Jouluevankeliumin Jumala päättää oman valtansa rajoista tavalla, joka haastaa kaikki valtakäsitykset.
Samassa evankeliumin kuvassa ovat Herodes ja Jeesus, valtaansa ja asemaansa rakastunut styranki ja avioton lapsi. Evankeliumin esikuva vallasta on lapsi.
Ajanlaskun tapa laskea aikaa ennen ja jälkeen Kristuksen syntymän on perusteltua pelkästään siksi, että jouluevankeliumissa valta ja väkivalta erotetaan toisistaan. Seimeen syntyi väkivallaton vaihtoehto.
Ajanlaskun Kristus-keskeisyydessä tiivistyy inhimillisen ajattelun vaisto hyvästä ja pahasta. Valtaan ollakseen kaikkia yhdistävä voima ei tule sisältyä väkivaltaa.
Jouluevankeliumissa hyvää vallan käyttöä kuuluttavan enkelit taivaan avaruuksissa. Vallassa ei ole kysymys vain asioiden maallisesta organisoimisesta, vaan ennen muuta on kysymys Jumalasta ja elämän tarkoituksesta. On kysymys siitä, mitä Jumalan tahtoi luomisen aamussa.
Kristuksen syntymä on Jumalan lahja. Lahjan viestiliitteessä on enkelten taivaslaulu: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kunnia ja rauha ovat tila, jossa sanat ja teot kunnioittavat Jumalaa ja samalla luomakuntaa. Joulu on luomakunnan juhla.
Jopa pienet lapset ymmärtävät, että pelko ei kuulu jouluevankeliumin sanastoon. Edessänne näkyvissä koululaisten taideteoksissa erityisesti yhdessä pelko suorastaan loistaa poissaolollaan: ketut ja jänikset perheineen ovat turvallisesti saman kuusen ympärillä.
Niin tulisi olla, mutta väkivalta ei loista poissaolollaan luomakunnan arjesta. Sen tietävät myös taideteoksen tehneet lapset. Koulukiusaaminen, lähisuhdeväkivalta, sosiaalisen median pilkkaavat huudot, ja ties mitkä muut jokapäiväisen elämän ilmiöt muistuttavat arkiväkivallan muodoista.
Elämässä ennen ja jälkeen Kristuksen syntymän on kysymys vallasta ja sen käytöstä. Kysymys kuuluu: mihin valtaa käytetään?
Ensimmäinen vastaus esitettyyn kysymykseen on ilmiselvä: Oman edun ajamiseen.
On sitten kysymys politiikasta, uskonnon harjoittamisesta, kansojen suhteista tai mistä tahansa ihmisten välisestä tai luomakunnan eliöiden keskinäisestä mittelöstä, ensimmäinen tavoite on oman aseman turvaaminen ja vahvistaminen.
Jokaisen oma asia ja ajatus nousevat ensimmäisenä mieleen. Oma ja läheisten selviytyminen ovat hämmentävän keskeinen vaikutin lähes kaikissa elämän ilmiöissä. Jopa joulunvietto saa meidät keskustelemaan kiivaasti siitä, mitä jouluun kuuluu ja mitä ei.
Valta yli toisten on hämmentävä ja salakavala, jopa hallitsematon. Omaa etuaan ajava mielivalta heijastaa sisäistä pelkoa ja täyttymätöntä rakkautta, jossa ei puolustauduta, vaan hyökätään.
Pelko on väkivallan siemen, jonka kasvukosteutta ovat torjunta, kieltäminen, lyöminen, komentaminen, oikeassa oleminen ja muut jokapäiväiset arkiväkivallan muodot.
Kristuksen syntymässä meille näytetään valta sellaisena, jota härkäkin vaistomaisesti käyttää. Härjät tiesivät olla tallaamatta vastasyntynyttä lasta, kunhan märehtivät, huokailivat ja olivat tallomatta vastasyntynyttä raasua. Kristuksen syntymä kutsuu antaman suojaa heikoimmallekin meistä.
Kristuksen syntymä on vallan uusjako – tai ehkä vain paluu luomakunnan aamuun, jolloin Jumala ilmaisi kunnioituksensa luotuja kohtaan ihailemalla näitä päivästä toiseen.
Kristuksen syntymä on kutsu valita vallan ja oman edun ajamisen välillä. Oman edun ajamisen osaa jokainen, mutta vallan käyttöön tarvitsemme opettajan. Hän on Kristus, Herra, joka syntyi Daavidin kaupungissa. Hän ei ryhtynyt ajamaan omaa etuaan, vaan kutsui seuraajansa etsimään itsestään Jumalan kunnioittajan ja lähimmäisen rakastajan.
Enkelitaivaankymmenessäkeistö nostattaa seisomaan kunnioituksesta taivaan avaruuksien Jumalaa kohtaan. Yhtään huonommin emme tekisi, jos heittäisimme itsemme polvilleen. Enkelitaivaan muut säkeistöt muistuttavat Jumalan syntymisestä heiveröiseksi elämän aluksi, jonka kohdatakseen tulisi mieluummin laskeutua kuin nousta.
Kristuksen syntymän juhla on paluu alkuun. Ajanlaskun on saatava nollaantua ja väkivallasta on sanouduttava irti. Viha on neuvoteltava rauhaksi, jotta suojattomille saataisiin taas suoja. Toisistaan vieraantuneet on saatettava yhteen, jotta erilaisuudesta kasvaisi uusi maailma.
Kristuksen syntymän tähden valta on jaettava taas ja taas. Voi niitä valtoja, joilla ei ole toisen autuaaksi julistamisen perintöä. Mitä olisimme, jos kukaan ei sanoisi: Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Kristus syntyi sanomaan niin. Häntä seuratkaamme uskossa, toivossa ja rakkaudessa.