Ensin evankeliumi kuvaelmana.
Sitten Burman Karennit laulavat kuvaelman päätteeksi Kuului laulu enkelten.
Puhe:
Tämän enkelikuoron jäsenet ovat Burman karenneja, aasialaista vähemmistökansaa. Karennit ovat paenneet sortajiaan ja vaeltaneet tänne Pohjolaan pakolaisleirien kautta. Vaarallisia teitä kulkivat kerran myös paimenet lampaineen, kylmässä ja pimeässä, susia ja varkaita varoen, lampaita laskien.
Tänä jouluna meitä suomalaisia on kuitenkin koskettanut erityisesti Ylöjärveläisen pojan menehtyminen lumen alle. Jaamme hänen läheistensä kanssa syvän surun, mutta samalla myös toivon ikuisesta elämästä, joka meillä on Kristuksessa. Sydämen tuskassakin me kaikki pääsemme Hänen seimensä äärelle. Osan meistä kantavat enkelit perille.
Joulun ilosanoma kuuluu kaikille kansoille. Usko Jeesukseen on auttanut karenneja kotiutumaan tänne kristittyyn Pohjolaan. Majapaikkaa vaille jääneet Maria ja Joosefkin pääsivät lopulta karjasuojaan. Tässä me nyt seisomme aasien ja härkien keskellä, seimen ympärillä. Maria, Joosef, paimenet. Sinä ja minä. Jännitys aivan nipristelee vatsan pohjassa, kun me odotamme näkevämme lapsen. Emmehän unohda, että vielä enemmän lapsi aina odottaa meitä.
Kurkistetaanpa seimeen. Millainen on tuo Jumalan Poika, veljemme ja Vapahtajamme? Näyttääpä Hän kovin pieneltä. Tämä pienokainenko voittaa pahan vallan, tämä hento käsikö kantaa koko maailman? Kyllä. Hän on meistä pienin, mutta juuri siksi kaikki kansat mahtuvat Hänen lähelleen – armon, rakkauden ja rauhan Hengessä.
Mikä merkillisintä – Jumalan rakkaus hoivaa ja kasvattaa pienimmän kaikkein suurimmaksi. Seimen lapsi kasvaa niin suureksi, ettei Hän mahdu vain yhteen sydämeen. Jeesus aivan tulvii sydämestämme. Juuri Jeesus saa meidät rakastamaan toisiamme.
Olkoon sydämemme seimi, johon Jeesus saa syntyä aina vain uudelleen. Muistuttakoon Hänen rakkaudestaan myös kaikki joululahjamme, joita me annamme toisillemme. Mitä me annammekaan lahjaksi? Raamatun? Lasten virsikirjan? Kaularistin? Toisenlaisen lahjan?
Illalla kotona jännitys vain tiivistyy. Vietämme jouluaattoa herkin korvin. Koputtaako joku ovellamme?
(Koputan leikkuulautaa mikrofonin edessä) KOP KOP KOP!
Kyllä. Usein siellä aattona koputtaa – kukapa muu kuin Joulupukki. Ja enpä minäkään sulkisi ovea pukin nenän edestä.
Mutta – entäpä jos tänä jouluna siellä koputtaisi joku toinenkin. Kuka hän voisi olla?
(Koputan leikkuulautaa mikrofonin edessä) KOP KOP KOP!
Olisiko ovellasi seurakunnan diakoni tuomassa ruokaa, puhtaita vaatteita ja lahjoja, perheesi ahdingon keskelle? Jos olisi, lumihiutaleet harteillaan hän näyttäisi varmasti aivan enkeliltä.
Ja vaikka jollakin meistä olisi jo kaikki maailman herkut, vaatteet ja lahjat, silti rikkaimmaltakin voi yhä puuttua jotakin, minkä vain enkeli voi tuoda.
Sen tähden toivonkin, että tänä jouluna jokaisella ovella olisi enkeli. Sama enkeli, joka ilmestyi jouluyönä paimenille. Mitä hän lausuisi Sinulle?
VIRSI 21: 1-3, 10