Jouluaatto, Joh. 12:35-46, Hans-Christian Daniel

Täällä Soukan kappelissa seurakunta istuu kuin jouluhimmelin alla. Kattoa kantava avaruusristikko johtaa sydämiämme selkeyden kaipuuseen. Edessä oleva murskattu alttariseinä kuvastaa arkisen elämämme rosoisuutta ja rikkinäisyyttä. Selkeä ja ylileveä kupariristi tuo puhdasviivaisesti anteeksiannon elementin, kristinuskon ydinsanoman elämäämme. Ristin siunaavana vaakaviivan alla vaaleasävyinen mäntypuinen alttari noudattaa hyvin harvinaista alttarimuodostelmaa. Hanikkalainen sisutusarkkitehti Olavi Hänninen suunnitteli sen seimen muotoon. Alttari on sekä seurakunnan ehtoollispöytä että Jumalan läsnäolon vertaus. Aikoinaan Herra lupasi kansalleen, että liitonarkun ”luona sinä saat kohdata minut, ja minä puhun sinulle kannen päältä” (2. Moos. 25:22).
Tämä alttari täällä puhuu meille joka toimituksessa, jokaisessa ehtoollistilaisuudessa, jokaisessa hartaudessa ympäri vuotta, että eläinten halvassa seimessä syntyy Jumalasi. Hänet saat kohdata pienessä ihmislapsessa. Hän, joka on luonut taivaan ja maan, jonka pelottavaa majesteettia kukaan ei voinut katsella, hän, joka on ikuinen kirkkaus, tulee tallin pimeyteen, maailman pimeyteen, ihmisten sydämen pimeyteen. Hän tulee ja hänen kirkkautensa valaisee ja muuttaa pimeyttä. Hän tahtoo asua pimeydessä (1. Kun. 8:12), ja kuitenkin muuttaa pimeyden kirkkaaksi uudeksi päiväksi. Hän tulee asumaan meidän elämämme pimeyteen ja muuttaa meidät valon lapsiksi (Luuk. 16:8; Joh. 12:35-46).
Tässä kappelissa jouluisen himmelin alla seimenmuotoisen alttarin äärellä kohtaamme tänään itse Jumalan. Hänen sanansa tulee lihaksi meissä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Aamen.