Kuva Joosefista ja Mariasta matkalla Beetlehemiin on meille tuttu, samoin kiiltokuvamainen kohtaus seimen äärellä. Ne kuuluvat joulun rekvisiittaan siinä missä tontut ja kulkusetkin. Haluaisin hieman pysähtyä pohtimaan sitä mitä tuon kuvan takana oli ja mikä sanoma sillä meille voisi olla.
Maan mahtavat olivat päättäneet suorittaa väestölaskennan verotusta varten. Tähän liittyen Joosef lähti jostain syystä sitä varten Beetlehemiin, kotikaupunkiinsa. Joosef oli todennäköisesti rakennusalan siirtotyöläinen, joka oli joutunut lähtemään leivän perään valtakunnan pohjoisosiin. Syytä Joosefin matkaan emme tiedä sillä mistään lähteistä ei käy ilmi sitä, että verotettavien olisi tullut matkustaa kotikaupunkiinsa.. Koska lampaiden ulkosyöttö Palestiinassa päättyi yleensä marraskuussa, oma arvaukseni on, että Joosef ja Maria olisivat tulleet juutalaisen lehtimajanjuhlan viettoon syksyllä ja liittäneet siihen myös käynnin Beetlehemissä. Verotukseen saattoi liittyä myös jotain suvun omistamia kiinteistöjä, jolloin kaikkien pesän osakkaiden paikallaolo saattoi olla välttämätöntä.
Oli miten oli, tarina tuo esiin köyhän pariskunnan, jolla ei ollut varaa maksaa sesonkikauden huippuhintoja paikallisissa hotelleissa. Talli oli sentään lämmin vaihtoehto yön kylmyyttä vastaan.
Kertomuksen toinen kohtaus nähdän kedolla, jossa paimenet ovat työssään. Emme tiedä kaitsevatko he omia lampaitaan vai ovatko he palkollisia. Missään tapauksessa he eivät ole Aabrahamin kaltaisia ylväitä paimentolaisheikkejä vaan pikemminkin maan hiljaisia.
Jos tarkastelemme näitä henkilöitä, huomaamme, ettei joukossa ole maan mahtavia tai sivistyneitä. Kertomuksen päähenkilöt ovat kaikki alemmista kansanluokista. Ilosanoma Vapahtajasta ilmoitettiin nimenomaan heille.
Kristinusko, niinkuin juutalaisuuskin, on ensisijaisesti köyhien uskonto. Jos katsomme Vanhan testamentin kahta keskeistä teemaa niin ne ovat vapautuminen Egyptin orjuudesta ja vapautuminen Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Israelin usko oli perimmältään vapautettujen orjien uskonto. Kristinusko jatkoi tätä samaa perinnettä. Paavalikin toteaa ettei alkuseurakunnan joukossa ollut montaa jalosukuista eikä rikasta.
Tässä onkin niin joulun kuin koko Uuden testamentinkin perimmäinen sanoma. . Toivo paremmasta niille, joita elämä on kohdellut kaltoin. Tästä puhuvat erityisesti jouluaaton Vanhan testamentin tekstit:
Jesajan (11:3-4) mukaan Messias ”ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa.” Jeremian (23: 5) mukaan ” Hän on kuningas,
joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden.” Miika (5:3) puolestaan korostaa rauhaa: ”He saavat elää rauhassa, sillä hänen valtansa ulottuu maan ääriin saakka. Hän tuo rauhan.”
Läpi koko Raamatun kulkee kertomus siitä, että köyhä on Jumalan silmäterä. Jos tämä huutaa taivaaseen, Herra kuulee häntä ja antaa avun. Toisaalta myös Israelin kansaa muistutetaan jatkuvasti siitä, että sen hyvinvointi, shalom, on Jumalan antamaa eikä perustu kansan omaan voimaan. Samalla kansaa varoitetaan ylpistymästä ja unohtamasta, että Herra johdatti sen pois Egyptin orjuudesta.
Kuten tiedämme, Israelin historia on myös kertomusta jatkuvasta lankeamisesta. Kansan edessä on jatkuvasti Mooseksen asettama valinta: siunauksen ja kirouksen tie. Ja usein kansa valitsi tien, joka lopulta johti kiroukseen. Kansa saa kärsiä erityisesti sen rikastuneen yläluokan valinnoista. Mm. Aamos osoittaa tulenkivenatkuisen profetiansa yhteiskunnan valtaapitäville, jotka ”myyvät rehellisen rahasta ja köyhän kenkäparista (Aam 2:6)” ja kritikoi oman aikansa markkinataloutta. Muut profeetat ovat samoilla linjoilla.
Näille rehellisille ja köyhille osoitettiin Jesajan profetia:
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus (Jes 9:1).”
Jumala syntyi ihmiseksi köyhän kansan keskelle – ei suuriin palatseihin maan mahtavien joukkoon vaan köyhän rakennustyöläisen lapseksi karjasuojassa. Kristus tuli kutsumaan maan hiljaisia ja antamaan heille täysipainoisen elämän.
Mutta miten me olemme ottaneet Hänet vastaan? Jos juutalaisuuden historia oli luopumisen ja itsekkyyden historiaa, ei meistä kristityistä voi sanoa juuri kummempaa. Venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski kuvaa osuvasti kristikunnan asennetta Herraansa novellissaan Suurinkvisiittori., jonka juoni menee suurinpiirtein näin:
”Mittaamattomassa laupeudessaan” Jeesus näyytäytyy ihmisille vielä kerran samassa hahmossa, jossa Hän vaelsi kerran heidän keskellään. Hän ilmestyy joskus 1500-luvun Sevillassa, päivää myöhemmin kuin kardinaali ja suurinkvisiittori ovat poltattaneet sata kerettiläistä. Hiljaa ja huomiota herättämättä hän sekoittuu ihmisten joukkoon, ja katso, kaikki tuntevat Hänet. Kansa tungeksii hänen luokseen vastustamattomalla voimalla. Se ympäröi Hänet, kasvaa Hänen ympärillään ja seuraa Häntä. Vaieten Hän astuu heidän keskellään, äärettömän säälin hiljainen hymy huulillaan. Hän parantaa sokean ja herättää kuolleen tytön henkiin. Silloin suurinkvisiittori antaa vangita ja teljetä Hänet pimeään vankiluolaan. Yöllä vanha inkvisiittori käy Jeesuksen luona tämän sellissä ja sanoo Hänelle mm.: ”Miksi sinä olet tullut meitä häiritsemään?” ”Huomenna käyn oikeutta sinua vastaan, tuomitsen sinut ja poltatan sinut roviolla vaarallisimpana kaikista kerettiläisistä.” ”Me olemme parantaneet sinun työtäsi ja rakentaneet sen uudelleen ihmeen … ja arvovallan varaan.” Minkä sinä vihastuneena torjuit, sen viimeisen lahjan, jonka kuisaaja sinulle tarjosi levittäessään silmiesi eteen maan valtakunnat, sen me otimme vastaan häneltä.” ”Me olemme saaneet hänen kädestään Rooman ja keisarin miekan.” ”Miksi sinä hylkäsit tämän viimeisen lahjan?”
Me nykypäivän kristityt emme ehkä ole ottaneet vastaan tuota vallan lahjaa, jonka kiusaaja antoi. Sen sijaan me olemme avosylin ottaneet vastaan mammonan kiusauksen. Ripustaudumme yhä enemmän ja enemmän tavaraan ja korostamme markkinoiden ja kulutuksen autuutta.
Ja kuitenkin – useimmat meistä tietävät, ettei se tuo onnea. Päinvastoin. Äärimmilleen viritetty talouselämä kohtelee ihmisiä kuin korvattavia kuluvia varaosia – eikä sittenkään toimi – kuten syksyn aikana olemme nähneet. Tänäänkin köyhä myydään kenkäparista.
Mammonan korostuksen seurauksena ihmiset vieraantuvat toisistaan ja elämästä. Viimeaikaiset tutkimukset kertovat kuinka erityisesti osa nuorisoa syrjäytyy ja voi pahoin. Ääriesimerkkeinä kaksi järkyttävää ampumistapausta kouluissa vuoden sisällä. Näiden ääriesimerkkien lisäksi tiedämme kaikki, että monessa kodissa jouluaterian ja lahjojen jälkeen seuraa ahdistava tyhjyys, jonka seurauksia saamme sitten joulun jälkeen lukea lehdistä.
Olemme yhteisönä valinneet mammonanpalvonnan keskeisimmäksi arvoksemme – ja sitten ihmettelemme kun voimme pahoin. Yritämme epätoivoisesti pysyä kiinni elintasokilpailun oravanpyörässä ja kummastelemme, miksi yhteiskunnastamme on tullut kylmä ja kova.
Rikkaus ja tavara ei totisesti tuo onnea. Missään Raamatussa ei kehoiteta etsimään ensin tavaranpaljoutta. Päivastoin. Siellä kehoitetaan etsimään ensin Jumalan valtakuntaa niin kaikki tarpeet annetaan meille. Kuten vanhassa rakkaassa joululaulussa sanotaan ”En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.” Tai kuten nuorten adventtivirressä todetaan ”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus.”
Tiedämme että onni löytyy aivan muualta kuin tavaranpaljoudesta. Ehkä meidän olisi hyvä pysähtyä miettimään laulamiemme joululaulujen sanoja. Ne lupaavat onnellista elämää. Eivät helppoa ja ilman vaikeuksia olevaa elämää mutta siitä huolimatta yltäkylläistä elämää. sitä mitä kuvataan heprean sanalla shalom, hyvinvointi, rauha. Joulun rauha voi olla meidän jokaisen olotila. Sisäistä rauhaa rauhattoman maailman keskellä. Se on joulun suurin lahja.
Tähän Jumalan antamaan joululahjaan me vastaamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme: