Muistan pienenä ihmetelleeni, miten oli mahdollista, että Jeesus-lapsi asetettiin kapaloituna seimeen eli eläinten syöttökaukaloon. Nykysuomalaiseen hygieniatasoon tottunut ei sitä voi helposti ymmärtää. Kuitenkin meilläkin monin paikoin ainakin vielä 1800-luvulla ihmiset ja kotieläimet elivät aika lailla sulassa sovussa samassa rakennuksessa, vaikkakin yleensä varmaan eri huoneissa. Aikalaisista arjen ihmisistä ei Jeesuksen syntymä seimeen ollut varmaankaan kovinkaan hämmästyttävä asia. Ei ollut vielä sairaaloiden synnytysosastoja, ja kaikenlainen hallinnointi oli aika tavalla väljää ja suurpiirteistä nykybyrokratiaan verrattuna. Tosin aika oli muuttumassa. Kerrotaanhan, että samaan aikaan joulun kanssa järjestettiin ensimmäinen verollepano.
Nykyäänkin kaipaamme yhteyttä luontoon ja eläimiin. Monen lemmikit asuvat samassa talossa kuin ihmiset, ja ehkä koira jopa nukkuu joskus samassa sängyssä. Ei ole siis niin kaukaa haettua kuvata vastasyntynyt Jeesus-lapsi heinillä härkien kaukalon aasien ja lampaiden kanssa. Tämä tosiasia kertoo sen, että Jeesuksella ei ollut erioikeuksia ja jumalallisia vapauksia vaan hän todellakin syntyi veljeksemme, samastui meihin ihmisiin niin, ettei voida hänen sanoa hänen olleen kuin ihminen vaan hän oli ihminen, ihmisten ja koko luomakunnan Lunastaja. Erikoislaatuiseksi hänet teki hänen suhteensa Isään Jumalaan ja Pyhään Henkeen. Tuo yhteys ei ollut vain erikoisen läheinen rukoussuhde, vaan se koski hänen olemuksensa syvintä sopukkaa asti. Siksi hän saattoi syntyä Vapahtajaksemme ja ottaa meidät omikseen: Jumalan Poika ja avuton ihmislapsi seimessä samassa persoonassa.
Rinnakkaisuus korkean pyhyyden ja arkisen inhimillisyyden välillä tulee hyvin ilmi myös jouluevankeliumin loppuosasta. Evankeliumi eli ilosanoma kerrottiin lähimmille läsnäolijoille, jotka olivat läsnä, eli paimenille, jotka olivat ”yöllä ulkona vartioimassa laumaansa”. Niin samalla kertaa hiljaisen vaatimattomasti ja Jumalan kunnian täyteisesti tämä kaikki tapahtui, ettei haluttu muita häiritä kaivatun Pelastajan syntymällä. Vielä ei ollut aika koittanut Jeesuksen käydä opettamaan ja parantamaan. Jumala kätki valtasuuruutensa Pojassaan, koska keskiössä olemme me ihmiset ja maailma sellaisena kuin se on, ei äärellisen kunnian tavoittelu. Sitä ei ääretön kaipaa, mutta hän haluaa meidän parastamme.
Tarkoitus ei ollut ennen muuta tulla näyttämään sitä, että meistä ihmisistä ei ole mihinkään. Tarkoitus oli rakastaa meitä niin paljon kuin vain kolmiyhteiselle Jumalalle on mahdollista ja valmistaa meille tie hänen valtakuntaansa ihmisyyttämme kunnioittaen. Jumala kohtelee luomaansa arvostavasti. Hän ei käytä pakkoa vaan haluaa hyvyydellä vapauttaa meidät kahleistamme löytämään oman kutsumuksemme ja paikkamme hänen perheväkensä joukossa niin arjen keskellä kuin pyhänä. Pyhänä meillä on erityinen tilaisuus kysyä, mitä itselle ja perheen elämälle kuuluu. Juhla sinällään ei tarjoa ratkaisua arjen ongelmiin, ja joillekin onkin vaikeaa hiljentyä, kun on ehkä paljonkin sellaisia puhuttavia ja tehtäviä asioita, jotka on jätetty taka-alalle ja siirretty odottamaan tulevaa käsittelyä. Joskus taakse jätetty kuitenkin pulpahtaa pintaan ja pysähtymisen hetki ei enää olekaan levon vaan kuormien tunnistamisen hetki.
Kun on kiireinen ja stressaava vaihe työssä, koulussa tai muulla elämänalueella takana, ei kaipaa lisää paineita. Siksi olisikin hyvä, jos voisi lastia keventää aina vähän kerrallaan, niin ettei sitä kuormaa tarvitsisi purkaa silloin, kun odottaa ennen muuta kokemuksia hyvästä yhdessäolosta. Joulun sanoma luo meihin toisaalta paljastavan, toisaalta armollisen valon. Se opettaa ottamaan vakavasti sen, että me kaikki olemme myös tuntevia ihmisiä ja kaipaamme hyviä sanoja sekä ystävällistä huomaavaisuutta.
Kaikki eivät kuitenkaan ole, ainakaan pinnalta katsoen, yhtä rakastettavia kuin toiset, mutta ihmisiä me yhtäkaikki olemme. Jokaisen meidän Vapahtajaksi Jeesus syntyi. Kukaan ei ole täydellinen eikä yhteisen elämän perushaasteiden kannalta korvaamaton, vaikka jokainen meistä on ainutkertaisesti juuri minä. Olemme korvaamattomia myös juuri jonkun tietyn henkilän äitinä ja isinä, tyttöinä ja poikina, mummuina ja pappoina tai läheisen ystävinä. Olemme tärkeitä jollekulle, vaikka meistä joskus arvottomalta tuntuisikin. Joulun lapsi syntyi meille jokaiselle, ei vain perheellisille.
Enkelit lauloivat: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”. Jumalan kunnioittamiseen kuuluu rauhan rakentaminen ihmisten kesken. Tämä rauha on kaikinpuolista hyvän yhteiselämän edellytysten rakentamista. Siihen tarvitaan meitä kaikkia. Tuo rauha ei kuitenkaan ole pelkkää tekemistä ja toimintaa, vaan ennen muuta se on ymmärryksemme ylittävää Jumalan rauhaa, jonka perustana on juuri joulun lapsi. Marian Poika ei pettänyt odotuksia ja teki sen, mihin emme yksin olisi kyenneet. Jumalan Poika käänsi avainta taivaan juhlasalin ovessa ja valmisti meille pääsyn juhlien juhlaan, josta joulukin on vain kalpea aavistus.
”Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Tuo rakkaus on tullut Vapahtajassa läsnäolevaksi. Hän tekee sydämeemme joulun synnyttäessään meihin luottamuksen Jumalaan kaiken hyvän tuojana ja lahjoittaessaan meille rakkauden toisiamme kohtaan. Tuo rakkaus on kekseliäs ja väsymätön rakentamaan ihmisten välistä keskinäistä yhteyttä. Kyse ei ole vain nykyisin kovaan kurssiin nostetun ulospäin suuntautuneisuuden ja puheliaisuuden suosimisesta tavoiteltavana luonteenpiirteenä vaan nimenomaan jokaisen persoonallisen erilaisuuden kunnioittamisesta. Jeesus-lapsella ei ollut majapaikassa tilaa. Juuri siksi hän jakoi ja jakaa erityisesti niiden osan, jotka jäävät ulkopuolisiksi ja osattomiksi jäädessään oman onnensa nojaan. Vapahtajamme syntymän tapa antaa mallin etsiä niitä, jotka uhkaavat jäädä ulkopuolisiksi ja raivata heille tilaa muiden joukossa.
Evankeliumi ei ollut sisäänpäinlämpiävää tunnelmointia. Siitä kertoo enkeleiden vierailu paimenten kedolla. Jeesuksen oma esimerkki kertoo siitä, että hän ei myöskään halveksinut perinteisiä uskonnollisia muotoja ja Herralle pyhitettyjä tiloja. Päinvastoin hän haastoi ottamaan niiden henkimän sanoman tosissaan. Hyvä sanoma on lähetetty koko elonkehää varten. Ongelmia syntyy silloin, kun epäpuhtain sydämin luodut, omaa itseä ja toisia ihmisiä rikkovat käytännöt pyhitetään ja yritetään haalia kaikki hyvä omalle tontille. Seimen valo oli myös pelottavan paljastavaa tähden valoa, kuten kuningas Herodeksen käytös osoitti. Omimmillaan joulun sanan valo on kuitenkin lämmintä, pimeyden ja arjen keskellä hennosti mutta samalla väkevästi loistavaa valoa, jonka tieltä kaikki varjot lopulta väistyvät. Se tuo ilon jokaisen päivään kiinnittämällä armon yhteyteen.