Koulussa historian tunneilla, kun käsiteltiin Suomen ja maailman historiaa, minulla oli aina vähän ristiriitainen olo. Historiasta kerrottiin valtioiden tasolla. Mikä maa hyökkäsi minnekin ja mitä sopimuksia minäkin vuonna valtioiden välillä tehtiin. Mutta minä olisin halunnut tietää, että mitä ne tavalliset ihmiset tekivät, tunsivat ja ajattelivat; Miten tavalliset ihmiset elivät, miten he sodan melskeet kokivat. Kun historiaa kerrottin, sitä ei kerrottu tavallisten ihmisten näkökulmasta. Se oli kasvotonta historiaa.
Vanhan testamentin Jumala näyttäytyy myös jossain määrin kasvottomana Jumalana. Mooses kohtasi Jumalan tulen lieskoissa, pilven ja savun keskellä. Elia näkee Jumalan vain selkäpuolelta, tuulen hiljaisessa huminassa. Mutta Jumalan kasvoja ei näy. Kymmenen käskyä kirjoitetaan lain tauluihin, mutta niin kauan kuin niiden lähettäjää ei voi kohdata kasvoista kasvoihin, viesti jää etäiseksi.
Se on vähän sama kuin jos työpaikan ilmoitustaululle ilmestyisi lappu, jossa kerrotaan, että nämä ovat työpaikan arvot, eläkää niiden mukaan. Se vaan ei toimi. Jumala kertoo, kuka hän on ja miten hän toivoisi ihmisten elävän, mutta niin kauan, kuin hän ei kosketa sydämiä, niin kauan kuin hänen kasvojaan ei voi nähdä, viesti ei kulkeudu perille asti. Se ei tavoita ihmisten sydämiä ja mieliä.
Sen sijaan kertomus Jeesuksen syntymästä on kertomus, joka tulee lähelle. Se on kertomus, joka tapahtuu tavallisille ihmisille, kertoo tavallisten ihmisten kokemuksen. Se on kertomus, jonka kautta Jumala saa kasvot.
Ja se ei ole yhdentekevää, millaiset kasvot Jumala saa. Joulun kertomuksessa Jumala saa kasvot, joiden kautta hän on kenen tahansa tavoitettavissa. Joulun kertomuksessa Jumala tulee lähelle. Niin lähelle, että hän voi koskettaa meidän sieluamme ja sydäntämme. Ikuinen Sana tulee lihaksi, keskelle elämää.
Se, että Jumala haluaa tulla lähelle ihmistä, tavallisen ihmisen tavoitettavaksi, näkyy joulun kertomuksen jokaisessa yksityiskohdassa:
Joulun kertomuksessa Jumala syntyy tavalliselle pariskunnalle. He ovat nasaretilaisia, vaikka siihen aikaan sanottiin, ettei Nasaretista voi tulla mitään hyvää. Yksikään valtaapitävä ei koskaan ollut tullut Nasaretista. Kun Matteuksen evankeliumissa kerrotaan Marian tulemisesta raskaaksi, odottamaton tapahtuma herättää pariskunnassa hämmennystä ja epävarmuutta. Joosef pelkäsi erota, mutta pelkäsi mennä naimisiin. Huonoja vaihtoehtoja molemmat tässä tilanteessa. Vaikea päätös. Kertomuksessa mainitaan sanat pelko ja häpeä. Niitä samoja tunteita, jotka meille tavallisille ihmisille on niin tuttuja elämän melskeissä.
Joosef ja Maria kulkevat raskaan matkan Betlehemiin. Pieneen, arkiseen, tavallisten ihmisten kylään, joka on kaukana pääkaupungin hälystä, kaukana Jerusalemista, Roomasta, keisari Augustuksesta ja Herodeksesta. Pieneen kyläpahaseen, jota moni tuskin edes tiesi.
Kun Joosef ja Maria pääsevät Betlehemiin, he eivät löydä majapaikkaa. He kokevat varmasti yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta, vierautta. Myötätuntoa ei ihmisiltä löydy sen vertaa, että he saisivat kunnollisen katon päänsä päälle. He päätyvät eläinten suojaan ja Jumalan ensimmäiseksi sängyksi valikoituu seimi, eläinten syöttökaukalo. Jumalan kasvot ovat avuttoman, vastasyntyneen lapsen kasvot, unohdetun ja ulkopuoliseksi jääneen ihmisen kasvot.
Kun enkelit ilmoittavat Vapahtajan syntymästä, he ilmoittavat senkin tavallisille ihmisille. Lainoppineet ja muut juutalaisen uskon tulkit olivat vuosia yrittäneet tulkita, milloin Messias syntyisi. Paimenia se tuskin kiinnosti. Heillä oli huono maine ihmisten joukossa. Heitä pidettiin varkaina, sivistymättöminä ja epäilyttävinä tyyppeinä.
Sinä yönä paimenet olivat Betlehemin kaupungin ulkopuolella olevilla laitumilla toimittamassa arkista työtään. Yötyöläisten duunivuoron keskeyttää ihmeellinen viesti, joka saa paimenet jättämään työnsä ja he lähtevät ihmettelemään, mitä oikein on tapahtunut. Kun paimenet ovat nähneet Jeesuksen, he palaavat takaisin työnsä ääreen. Ja nuo tavalliset ihmiset kertoivat tarinaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Liekö moni uskonut heidän kertomustaan.
Kun mylläkkä on ohi, Maria kätkee sydämeensä kaiken ja tutkiskelee sitä. Marian tunteet jäävät salatuksi, mutta meillä on kuitenkin mahdollisuus yrittää arvailla, mitä hän pohtii: tuore äiti, jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä. Tieto siitä, että hänen lapsensa tulevaisuus ei tulisi olemaan samanlainen kuin muilla lapsilla, voi herättää surua ja epävarmuutta. Toisaalta enkelin lohduttavat sanat viestittävät siitä, että kaikki kyllä järjestyy.
Kaikki nämä yksityiskohdat joulun kertomuksessa viestittävät siitä, että Jumala halusi tulla tavallisen ihmisen lähelle. Joulun kertomus ei ole jälleen yksi kasvoton kertomus, jossa asiat tapahtuvat kaukana ihmisten arjesta, se ei kerro kaukaisen Jumalan yrityksistä viestittää jotain.
Joulun kertomus sisältää niitä tunteita, joita meilläkin tänä jouluna on. Pelkoa, häpeää, surua, epävarmuutta, ulkopuolisuutta mutta myös kiitollisuutta, iloa, ihmetystä, ylistystä ja luottamusta. Näiden samojen tunteiden kanssa olemme tänään seimen äärellä. Ja täällä Jumala syntyy. Hän tulee meitä niin lähelle kuin vain voi. Hän haluaa olla meidän jokaisen tavoitettavissa.