Aamulehden täyttäessä vuosia jokin aika sitten yksi lehden toimittajista määritteli tehtäväkseen vähentää pelkoa maailmasta. Mieleen tuli, että toimittaja on omaksunut hienon ja kannatettavan mission, niin kuin nykyään on tapana sanoa. Samalla heräsi kysymys, onko toimittaja ottanut itselleen aivan liian suuren tehtävän, onko hänellä todellisuudessa minkäänlaisia mahdollisuuksia toteuttaa missiotaan?
Toimittaja voi määritellä itse perimmäisen tehtävänsä, toisin on papin laita. Papin perimmäinen tehtävä, missio on annettu, valmiiksi määritelty, ja se on jossain mielessä hyvin erilainen tai jopa päinvastainen kuin Aamulehden toimittajan omaksuma missio.
Papin tehtävänä on näet pelon lisääminen. Kiirehdin kuitenkin heti toteamaan, että tämä ei ole koko totuus, ettei kukaan kiirehtisi lähtemään kirkosta kesken aattohartauden.
Papin ei tietenkään kuulu pelotella ketään eikä lisätä sellaista pelkoa, mitä aamulehden toimittaja haluaa vähentää. Papin tehtävänä on herättää aivan erityislaatuista pelkoa, Jumalan pelkoa. Kun tällainen tehtävä on ihmiselle aivan varmasti liian suuri, papin tehtävä on vain epäsuora. Papin tehtävä on puhua Jumalasta, ja Jumala ilmaisee meille itse itsensä, kun kuulemme Hänestä ja Hänen teoistaan – jos Hän niin hyväksi näkee. Ja silloin, kun Jumala ilmaisee meille itsensä, me pelkäämme.
Ajatelkaamme paimenia ensimmäisenä jouluyönä. Pelko valtasi paimenet, kun Jumalan kirkkaus ympäröi heidät, vaikka he eivät kohdanneet Jumalan kirkkautta suoraan vaan ainoastaan enkelin välityksellä.
Paimenille tapahtui jotain ainutlaatuista. Me emme kohtaa Jumalan kirkkautta edes enkelin välityksellä. Mutta kun me kuulemme Jumalan puhuttelevan meitä vaikkapa tutun jouluevankeliumin sanoissa, me ymmärrämme, millainen meidän asemamme on hänen edessään. Ja silloin me havahdumme ja pelästymme. Onhan Jumala tutkimaton, kaikkivaltias ja pyhä, ja me olemme pieniä ihmisiä, emmekä vain pieniä vaan myös syntisiä, Jumalaa vastustavia ihmisiä. Eikö siksi ole luonnollista ja väistämätöntä, että tunnemme pelkoa, jos saamme Jumalan kirkkaudesta vaikka kuinka vähäisen aavistuksen?
Jumala ei kuitenkaan halua jättää meitä pelon valtaan. Sellainen Jumalan pelko, joka on hänen kunnioittamistaan, ei koskaan katoa, mutta kaiken muunlaisen pelon Jumala haluaa poistaa. Niinpä enkeli kiirehti rohkaisemaan paimenia ja sanoi pelkääville: “Älkää pelätkö!” Samanlaiset rohkaisun sanat sai kuulla myös Maria, samoin Joosef, ja sama sanoma toistuu läpi Raamatun.
Tänään meille kaikille julistetaan hyvä sanoma: “Älä pelkää!” Papin tärkein tehtävä on lopulta pelon vähentäminen tai ei vain vähentäminen vaan poistaminen. Toimittajan kohdalla voimme hyvällä syyllä epäillä, että hän on ottanut liian suuren tehtävän, mutta papin kohdalla epäilyyn ei ole mitään syytä – juuri siksi, että papin tehtävä on vain epäsuora. Sillä jos kuulemamme rohkaisun sanat olisivat vain ihmisen sanoja, niillä olisi hyvin vähäinen merkitys, mutta kun ne ovat Jumalan omia sanoja, niillä on paljon suurempi merkitys kuin me edes ymmärrämme, ja ne varmasti rohkaisevat ja poistavat pelon!
Näinhän paimenillekin tapahtui. Olennaista ei ollut, että enkeli puhui, olennaista oli, mitä enkeli puhui. Enkeli ilmoitti ilosanoman, suuren ilon koko kansalle, kaikille ihmisille: Vapahtaja oli syntynyt! Siksi paimenilla ei ollut mitään syytä pelätä, vaan päinvastoin iloita ja riemuita!
Lopullisesti paimenten pelko poistui, kun he kohtasivat Lapsen, Vapahtajansa, ja totesivat, että “kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu”. Tämä Lapsi oli ja on Jumalan Sana – isolla alkukirjaimella kirjoitettuna: Hänessä Jumala tuli keskellemme yhdeksi meistä ja ilmoitti, miten Hän suhtautuu meihin. Tämä Lapsi, tämä Sana oli läsnä myös niissä enkelin sanoissa, jotka kertoivat hänen syntymästään. Ja tämä Lapsi on salatulla tavalla läsnä myös ihmisen sanoissa, jotka todistavat hänestä. Siksi kuulemamme joulun ilosanoma ei ole vain ihmisen sanoja vaan jotain paljon enemmän.
Jumalan Sana, joulun ilosanoma on varma, mutta meidän uskomme ei ole koskaan yhtä varma. Me suhtaudumme epäillen seimen lapseen: Kuinka kapaloihin kääritty, avuton lapsi voi olla Kaikkivaltias Jumala? Kuinka hän voi poistaa pelkomme? Kuinka hän voi olla Vapahtajamme ja Auttajamme?
Uskonpuhdistaja Martti Luther on sanonut, että jos me kaikesta sydämestä uskoisimme, että Jumala on syntynyt veljeksemme ja kaiken lisäksi kärsinyt ja kuollut puolestamme, me kuolisimme pelkästä ilosta, mutta sen jälkeen nousisimme heti kuolleista.
Tällaista uskoa meillä kenelläkään ei siis ole, tai eihän meillä itsellämme ole ollenkaan oikeaa uskoa. Käykäämme sen tähden paimenten tavoin Lapsen, uskon antajan, seimen äärelle. Kätkekäämme Marian tavoin sydämeemme kaikki, mitä tästä Lapsesta on sanottu ja tutkiskelkaamme sitä. Kuulkaamme, mitä Lapsi meille puhuu.
Joulun Lapsi puhuu henkilökohtaisesti meille jokaiselle. Hiljenny kuunteleman, kuinka Hän puhuu rohkaisevia ja toivoa antavia sanoja sinulle juuri siinä asiassa, missä rohkaisua tarvitset. Painoipa sinua sitten sairaus, yksinäisyys, taloudelliset huolet tai mikä tahansa kipeä asia, Hän sanoo: “Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi!” Joulun lapsella on meille kaikille myös yhteistä sanottavaa, meille Jumalasta eroon joutuneille ja kuoleman varjossa eläville. Nämäkin hyvät sanat hän lausuu kaikille henkilökohtaisesti. Hän sanoo: “Olen syntynyt sinua varten, sinun Vapahtajaksesi! Älä pelkää! Minä olen sinut lunastanut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky.”