Johannes Kastajalla ja Jeesuksella oli paljon yhteistä. Johanneksen äidin, Elisabetin, sanotaan jopa olleen sukua Jeesuksen äidille Marialle (Luuk.1:36). Oikeudenmukaisuuden vaatimus ja parannuksen tekeminen, eli elämän suunnan vaihtamisen vaatimus, oli heille yhteistä. Silti heidän lähestymistavassaan oli merkittävä ero. Johannes odotti Jumalan puuttumista historiaan ja lopunaikojen välitöntä alkamista – ihmisten erottelun ja viimeisen tuomion toteutumista. Hän sanoi, että jo oli kirves pantu puiden juurelle (Matt. 3:10) Tuomion välitön ilmapiiri leijui hänen sanojensa yllä. Nyt oli syytä paeta Jumalan vihan leimahtamista. Siihen oli vielä mahdollisuus. Kohta se olisi myöhäistä. Olisi parempi tehdä parannus, kuin joutua Jumalan vihan kohteeksi lopun aikojen taisteluissa.
Jeesukselle sitä vastoin oli tärkeää Jumalan valtakunnan läheisyys ja toteutuminen jo tässä ja nyt. ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne”, hän sanoi. Hän myös opetti rukoilemaan, että Jumalan tahto toteutuisi maan päällä niin kuin se toteutuu taivaassa – täydellisesti.
Olen kallistunut Jeesuksen puolelle. Me itse valitsemme lopputuloksen: joko maailman, jossa lastemme ja lastenlastemme on turvallista elää ja asua, tai sellaisen, jossa kateus, itsekkyys toinen toistemme tuomitseminen ja viha – siis pelkkä tuho on vääjäämätön. Loppu on käsillä jo nykyhetkessä, ja meitä kutsutaan valitsemaan.
Voimme valita rakkauden ja välinpitämättömyyden välillä. Sillä rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Voimme sulkea silmämme ja antaa kaiken vain mennä, tai voimme ottaa vakavasti aikamme profeettojen sanoman siitä, että näin ei voi enää jatkua.
Eräs nuorimmista profeetoistamme on ollut Greta Thunberg, joka on varoittanut meitä jo useamman vuoden ajan siitä, että emme voi jatkaa kulutusjuhliamme entiseen malliin. Murheellisena totesimme Glasgown kokouksen jälkeen, että maailmamme päättäjät eivät olleet valmiita tekemään vaadittavia päätöksiä. Puheenjohtaja purskahti viimeisenä kokouspäivänä itkuun jouduttuaan toteamaan viime hetken lievennykset yhteisen julistuksen sanamuotoon.
Mikä meitä vaivaa? Miksi se on niin vaikeaa? Eihän meillä aikuisilla ole niin paljon menetettävää. Meidän iässämme vielä jotenkin selvitään hautaan, vaikka olisimmekin syöksykierteessä, mutta emmekö todellakaan näe lastemme ja lastenlastemme tulevaisuutta riittävän tärkeänä tehdäksemme oikeansuuntaiset päätökset? Vai olemme kuin Johannes Kastaja, joka odottaa Jumalan väliintulon pelastavan meidät tuholta. Paras uskovainen tuntuukin joidenkin mielestä olevan juuri sellainen, joka ei kuuntele profeettojamme eikä välitä ilmastonmuutoksesta, koska hänen mielestään Jumala hallitsee meidän teoistamme riippumatta kaikkea. Ja olisihan silkkaa epäuskoa yrittää vaikuttaa siihen, kuinka ilmastomme täällä muuttuu.
Me tarvitsemme profeettoja, jotka sanovat, että nyt hei: tämän on loputtava. Ehkä kuitenkin tärkein kysymys on siinä, kuinka meidät saadaan kuulemaan ja ymmärtämään, näkemään ja käsittämään – ja sekään ei vielä riitä. Kyllähän monet jo ymmärtävät. Ehkä tärkein on jäljellä: kuinka minut saadaan liikkeelle. Kuinka rampa voisi nousta jaloilleen ja lähteä kävelemään? Se on mahdotonta, ja kuitenkin Jeesus paransi rampoja ja raajarikkoisia. Suurempi ihme on kuitenkin saada ihminen liikkeelle vapaaehtoisesti, sillä tavoin, että hänen sydämensä halulla lähtee liikkeelle. Kuinka sydän voi muuttua, siten, että liike lähtee sieltä, sisältä päin.
Rakastuminen muuttaa ihmisen, saa hänet tekemään tekoja, joita hän ei ennen tehnyt. Siinä tapahtuu jonkinlainen ihme. Ihminen ei enää ole entisensä. Hän pyrkii monin eri tavoin epäitsekkäästi ajattelemaan kumppaninsa parasta. Ihmehän se on. Harmi vain, että se sitten usein jossakin vaiheessa lopahtaa. Onneksi useimmissa suhteissa ei kuitenkaan niin käy, vaan sitä ihmettä, että toinen ihminen on siinä, ei koskaan lakata ihmettelemästä.
Jeesuksella oli kyky saada ihmisistä esiin se, mikä heissä oli parasta. Hän paransi heitä syvältä, sielun syvyyksiä myöten. Kaikkihan lähtee hyväksymisestä: itsensä ja toisten. Et voi auttaa toista hyväksymään itseään, jos et itse hyväksy itseäsi juuri sellaisena kuin olet.
Aikamme luo todella paljon paineita, ja se alkaa jo nuorella iällä. Sosiaalisessa mediassa vertaamme itseämme toisiimme: koemme huonommuutta, kun emme täytä mittaa. Oli sitten kyse kauneudesta tai siitä mitä voimme tehdä, hankkia ja saavuttaa, eli onko meillä varaa tehdä sitä mitä toiset tekevät. Lokeroimme itsemme helposti jo nuorella iällä joko menestyviin tai niihin, jotka eivät menesty. Se on aikamoinen painolasti kaiken sen lisäksi, mitä elämässä tulee suorittaa ja saavuttaa.
Evankeliumin ilosanoma on kuitenkin siinä, että sinä olet hyvä, koska sinä olet sinä. Sinun ei tarvitse verrata itseäsi keneenkään. Sinä olet aivan mahtava luomus juuri sellaisena kuin olet. Usko, että olet Jumalan hellyydellä rakastama ja vielä paljon enemmänkin. Hän iloitsee sinusta jokaista soluasi myöten. Päässäsi ei ole hiuskarvaakaan, joka putoaisi taivaallisen isäsi sitä tietämättä. Älä siis epäile. On myös olemassa ihmisiä, joilla on tämä samanlainen mielenlaatu. Ehkä et ole vielä törmännyt heihin, mutta usko pois: sellaisia ihmisiä on olemassa, ihmisiä, jotka näkevät sinut ainutkertaisena ja täydellisenä.
Sinustakin voi tulla sellainen ihminen. Sitä on tuo korvien avautuminen ja kuulevaksi tuleminen. Sitä on tuo silmien avautuminen ja näkeminen. En oikein tiedä, mistä se tulee ja minne se menee, mutta tiedän, että niin vain voi tapahtua. Siinä on kai se Pyhä Henki, jonka vaikutuksesta alan nähdä jokaisen ihmisen arvokkaana, ainutkertaisena Jumalan luomana. Alan tajuta, että usein onkin parempi kuunnella kuin puhua, Sillä, kun puhuu itse, ei opi mitään uutta, mutta kun kuuntelee toista, voi myös oppia jotain elämän suuresta ihmeellisyydestä. Olen itse aivan varma siitä, että jokaisella ihmisellä on minulle jotakin annettavaa, että voin oppia häneltä ainutlaatuisia asioita elämän suuresta ihmeellisyydestä.
Ajattelen, että kristityn elämän päämäärä on juuri siinä. Oppia kohtelemaan jokaista ihmistä siten kuin itseään kohtelee, hellyydellä ja rakkaudella, mutta sehän ei tosiaankaan onnistu, jos ei ymmärrä itsekin olevansa täydellisesti hyväksytty ja rakastettu.
Aloita siis itsestäsi, jos elämäsi alkupuolella on tuo hyväksyntä syystä tai toisesta jäänyt kokematta. Ei huonon lapsuuden tarvitse pilata koko elämää. Ei ymmärtämättömien vanhempien tarvitse antaa vaikuttaa ratkaisevasti elämäsi suuntaan. Riuhtaise itsesi irti siltä polulta, jolle olet ajautunut. Jos et itse siihen pysty, etsi ammattiapua, jotta voit hyväksyä itsesi. Eihän se välttämättä ole kovin nopea prosessi, mutta hitaanakin varmasti vaivan arvoinen.