Vietämme tänään suurta kansanjuhlaa. Joulu on kansanjuhlien kansanjuhla!
Menneinä aikoina joulukirkkoon kokoontui monessa pitäjässä enemmän kansaa kuin mihinkään muuhun tapahtumaan vuoden varrella. Nykyään joulukirkossa ei ole täällä Kuhmoisissakaan väkeä koolla yhtä paljon kuin joskus aikaisemmin. Mutta ajatelkaamme kaikkia niitä ihmisiä, jotka eri puolella Suomea ja eri puolilla maailmaa lähtevät joulukirkkoon! Mikä muu juhla tai tapahtuma saa yhtä suuren määrän ihmisiä liikkeelle?
Suuri kansanjuhla kokosi ihmiset yhteen ensimmäisenä joulunakin. Tai ehkä on väärin puhua juhlasta, kun kokoon tultiin suuren keisarin määräämän verollepanon tähden. Majatalot ja majapaikat joka tapauksessa täyttyivät jopa pienessä Betlehemin kaupungissa Jerusalemin lähistöllä.
Varmaan myös juhlittiin tavalla ja toisella, niin Herodeksen palatsissa kuin hieman vaatimattomammissakin rakennuksissa. Suurinta juhlaa vietettiin kuitenkin pienessä tallissa, missä vastasyntynyt lapsi makasi seimessä eläinten keskellä.
Väkeä tallissa ei ollut paljon, mutta todellista kansanjuhlasta oli silti kysymys! Aluksi paikalla oli kaiketi vain kolme henkeä, lapsi ja hänen vanhempansa. Sitten talliin saapui yllättäen paimenia Betlehemin kedolta, ja heidän tulonsa ilmeisesti houkutteli sinne myös muita ihmisiä. Sanoohan evankelista, että kaikki olivat ihmeissään, kun he kuulivat, mitä paimenilla oli kerrottavana.
Perin ihmeellinen paimenten välittämä uutinen olikin. Se todisti siitä, että suurin mahdollinen kansanjuhla oli käsillä. Enkeli oli ilmoittanut paimenille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle, ja paimenet ilmoittivat sen seimen luo tulleille: Vapahtaja oli syntynyt! Siinä hän makasi kapaloituna seimessä, aivan kuten enkeli oli sanonut.
Paimenet epäilemättä ymmärsivät “koko kansan” tarkoittavan Israelin kansaa. Myös lapsen luo saapuneet Itämaan tietäjät etsivät nimenomaan “juutalaisten kuningasta”. Vapahtaja syntyikin ensimmäiseksi juuri tätä kansaa varten, jolle Jumala oli antanut vuosisatojen kuluessa yhä uusia lupauksia siitä, että kerran koittaa uusi aika, messiaaninen aika. Mutta pohjimmiltaan kysymys oli kaikista ihmisistä, koko ihmiskunnasta. Tämä tuli selväksi esimerkiksi silloin, kun Maria ja Joosef kävivät 40 päivää lapsen syntymän jälkeen Jerusalemissa Mooseksen lain määräämässä puhdistautumisessa. Temppelissä oli Simeon-niminen vanhus, joka otti lapsen syliinsä ja sanoi: “Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.” (Luuk. 2: 28–32)
Jeesuksen omat sanat, jotka Luukas on tallentanut evankeliuminsa loppuun, osoittavat, että “koko kansa” on laajentunut uudessa liitossa yhdestä kansasta “kaikiksi kansoiksi”. Jeesus näet sanoi opetuslapsilleen: “Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk. 24:46–47) Evankeliumin julistaminen oli kyllä aloitettava Jerusalemista ja juutalaisten keskuudesta, mutta sen tuli ulottua kaikkialle, “maan ääriin asti”. (Apt. 1:8)
Joulun ilosanoma ylittää ja murtaa kaikki rajat. Se kuuluu erotuksetta ja samalla tavoin kaikille kansoille ja jokaiselle ihmiselle, joka on joskus elänyt tai tulee elämään maan päällä. Eikä kysymys ole vain siitä, että joulun ilosanoman sanotaan kuuluvan kaikille. Joulun sanoma ei ole vain sanoja, joulun sanoma ja joulun ihme on Sana, itse Jumala, joka on syntynyt ihmiseksi ja joka samalla takaa ihmisyyden, ihmisarvon ja kaikkien ihmisten ehdottoman tasa-arvon.
Ilman Jumalaa ei ole “koko kansaa”, yhtä kansaa. Ilman Jumalaa ihmisyys, ihmisarvo ja tasa-arvo jäävät leijumaan ilmaan epämääräisiksi ja sopimuksenvaraisiksi asioiksi. Ja se, mikä on sopimuksenvaraista, on myös hetkellistä, muuttuvaa ja suhteellista. Kun ajattelemme, että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, kaikki suhteellisuus katoaa, ja yhteinen ihmisyys asettuu varmalle pohjalle. Lopullisen ja täydellisen sinetin yhteinen ihmisyys saa siitä, että Jumala on itse syntynyt yhdeksi meistä. Meillä kaikilla, jokaisella ihmisellä on yhteinen veli, Jeesus Kristus. Tämän vuoksi me olemme mitä syvimmällä tavalla samaa kansaa, eikä kukaan voi asettua jonkun toisen yläpuolelle eikä kenenkään tarvitse pitää itseään jotakuta toista huonompana.
Mutta joulu ei ole kansanjuhla vain siksi, että Jumala jakaa käsittämättömällä tavalla ihmisyyden kanssamme. Ilmoittihan enkeli nimenomaan Vapahtajan syntyneen, ei poliittisen vapauttajan, jota juutalaiset odottivat, vaan Vapahtajan paljon syvemmässä merkityksessä. Joulu saa täyttymyksensä todellisena kansanjuhlana siitä, että Jumala on tullut jakamaan kanssamme myös syntimme ja syntisyytemme. Tai itse asiassa Vapahtajamme on tehnyt vielä paljon enemmän: Hän, joka itse oli synnitön, on ottanut kantaakseen meidän syntimme ja syyllisyytemme.
Me kaikki olemme Jumalan luomistyön takia samaa kansaa, ja samaa kansaa olemme myös synnin takia, samaa omille teilleen lähtenyttä ja kirouksen päällensä vetänyttä kansaa. Vanhan liiton aikana Jumala erotti itselleen oman, uuden kansan, joka oli ennakoiva merkki siitä, mikä oli edessäpäin. Nyt ovat lupaukset täyttyneet yli kaiken sen, mitä osattiin odottaa! Nyt me kaikki voimme olla Vapahtajamme tähden Jumalan uuden, lunastetun kansan jäseniä, kansan, joka ei ole enää synnin ja kirouksen alainen!
Ilosanoma mahdollisuudesta olla Jumalan uuden ja ikuisen kansan jäsen kuuluu siis jokaiselle syntisen kansan jäsenelle. Se kuului Marialle ja Joosefeille, paimenille ja tietäjille, ja se kuului myös keisari Augustukselle, käskynhaltija Quiriniukselle ja kuningas Herodekselle. Tänään me saamme kuulla tämän hyvän sanoman, joka kuluu myös meille.
Kaikkia ilosanoma Vapahtajan syntymästä ei kuitenkaan tee iloiseksi. Muistamme, miten esimerkiksi kuningas Herodes siihen suhtautui. Joulun sanoma ja Sana voidaan torjua lukemattomista eri syistä. Perimmäinen syy on kuitenkin aina sama. Seimen Lapsen torjuu vain sellainen, joka asettuu ylpeänä “koko kansan” ulkopuolelle, sellainen, joka ei halua tunnustaa, että hänkin on yksi Vapahtajaa tarvitseva syntisen ihmiskunnan syntinen jäsen.
Sellainen, joka tarvitsee Vapahtajaa, ei haluaisi olla ulkopuolinen, mutta hän voi kokea itsensä ulkopuoliseksi. Hän kyllä tietää olevansa syntistä kansaa, mutta kyselee ehkä sitä, kuuluuko hän myös Jumalan kansaan. Itse asiassa jokainen meistä joutuu kohtaamaan tämän kysymyksen. Emmekä me voi auttaa tässä itse itseämme. Siihen, että kysymme, koskeeko Vapahtajan tuoma pelastus myös meitä, liittyy usein salattua ylpeyttä. Mutta voi myös olla niin, että emme rohkene uskoa emmekä osaa uskoa – varsinkin, kun ajattelemme syntejämme. Mikä siis voi meitä auttaa?
Ei mikään. Mutta kun kysymme, kuka voi meitä auttaa, vastaus on selvä. Joulun Sanoma, Vapahtajamme itse, voi auttaa ja varmasti auttaa meitä! Kokoonnumme joulun suureen kansan-juhlaan joka vuosi ja jumalanpalvelukseen vuoden varrella aina uudestaan, jotta saisimme Häneltä avun, ja Hän armahtaisi meitä. Kun enkeli ilmoitti paimenille suuren ilon, Vapahtaja puhui heille itse itsestään enkelin sanoissa. Tänään me kuulemme joulun ilosanomassa Vapahtajan oman äänen. Ja silloin tapahtuu jotain samanlaista kuin ensimmäisenä jouluna: Sana tulee lihaksi, eläväksi ja todelliseksi, meidän sydämessämme.
Pysähdy sen tähden seimen äärelle ja kuuntele, kun Vapahtajasi puhuu sanoja, jotka todistavat, että Hän on suurin ilosi. Hän sanoo: Olet syntistä kansaa, mutta minun tähteni on syntisi annettu anteeksi. Älä etsi uskoa omasta sydämestäsi, katso sen sijaa minuun. Minä annan uskonkin lahjaksi, minun tähteni sinä saat olla Jumalan kansaa!
Vapahtaja on syntynyt! Koko kansalle, kaikille, sinulle ja minulle! Vapahtajamme tähden emme ole ulkopuolisia, vaan saamme viettää Jumalan kansan suurta juhlaa!