25.12.2013 JOULUPÄIVÄ
Vielä on niitä ihmisiä, jotka muistavat aidon suomalaisen maalaisjoulun,
joskus ennen sotia.
Muistavat sellaisen maailman, jossa kello löi jo viisi, lapset herätkää,
Juhani ja Liisi, muuten matka jää.
Kipin kapin rekeen, karhuntalja päälle ja sitten aisakellojen helistessä
mentiin pimeässä lumisten metsien halki joulukirkkoon.
Tuo aika on iäksi mennyttä, sitä ei saa takaisin.
Mutta siinä on sellaista, jota kyllä kannattaa muistella.
Silloin elettiin aikaa, jolloin ensimmäisen joulun asiat olivat ihan arkisia.
Kaikki tiesivät, millainen on talli tai mikä on seimi.
Tiesivät, millaisia ovat heinät ja oljet ja kapalot.
Moni oli ratsastanut, niin kuin Maria.
Jotkut olivat olleet paimenessa, lehmien tai lampaittenkin kanssa.
Nyt me useimmat olemme vieraantunut noista asioista.
Samalla joulun tapahtumatkin ovat tulleet etäisemmiksi.
Ei ole tuntumaa tuollaiseen vanhaan maalaiselämään.
On se vaara, että jouluevankeliumikin muuttuu kauniiksi,
suloiseksi tarinaksi, jossa seikkailee kiiltokuvahahmoja.
Eihän se sitä ollut!
Ensimmäisen joulun tilanne oli hyvin arkinen, karu, harmaa,
koruton, hohdoton.
Valtiovallan toimet paiskasivat odottavan pariskunnan
toiselle puolelle maata, kurjiin oloihin, toisten nurkkiin.
Ei se ollut hempeää, vaan enemmänkin ahdistavaa.
Jeesus syntyi keskelle hätää ja hämärää.
Ei keskelle tuikkivia jouluvaloja.
Kerran Heinävedellä suntio oli jouluna lomalla eikä varasuntio
tiennyt mistä lämmityksen ja äänentoistolaitteet saa päälle.
Ja niin me olimme Suomen toiseksi suurimmassa puukirkossa
joulukirkossa, jossa lämpötila oli hädin tuskin plussan puolella
ja pastori koitti huutaa joulusaarnansa kirkontäydelle seurakunnalle.
Siinä oli jotain siitä kylmyydestä ja karuudesta,
joka vallitsi pyhänä syntymäyönä.
Joulussa hienoa on kuitenkin se, ettei se ole sidottu aikaan eikä
paikkaan. Meidän ei tarvitse muuttua vanhanajan maalaisiksi
voidaksemme kuulla ja ymmärtää joulun sanoman.
Eikä meillä tarvitse olla edes lunta päästäksemme ihan oikeaan
joulun tunnelmaan.
Enkelin viesti on selvä:
Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille suuren ilosanoman,
suuren ilon koko kansalle
– Eikä kansa tässä tarkoita vain Israelin kansaa vaan
kaikkia maailman kansoja, kaikkina aikoina.
Joulu on ilosanoman juhla, se on evankeliumin juhla.
Tuo sanoma tulee taivaasta niin kuin enkelitkin tulivat taivaasta.
Se on Jumalan ilmoitus meille.
Joulun sanoma kohtaa ihmiset juuri siellä, missä he ovat
arkisen, tavallisen elämänsä keskellä. Työn paineissa,
huolten keskellä, sairaina tai sitten ihan elämänsä kunnossa
ja hyvillä mielin.
Joulu tuo ilon mutta tuo ilo tulee yhdellä ehdolla.
On kuultava, nähtävä ja kohdattava tuon ilon lähde.
Siksi enkeli opasti ihmiskunnan ilon lähteelle:
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.
Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte
lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä
Tämä on se asia, josta ilo tulee.
Ei pelkästään joulun ilo vaan ylipäätään elämän ilo.
Tuo ilo on sidoksissa henkilöön, lapseen, jonka tuntomerkit
enkeli ilmoittaa paimenille. Hän makaa kapaloituna seimessä.
Ilo on kapaloissa.
Sinun ilosi makaa seimessä.
Jos haluat löytää ilon, osoite on selvä: Hän, joka syntyi jouluna.
Näin Jumalan ilmoitus osoittaa meille, mistä lähteä etsimään
elämään iloa. Eikä vain iloa vaan myös rauhaa, niin kuin enkeli
sanoi: Maassa rauha hyvän tahdon ihmisillä.
Tuo tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat Jumalan hyvän tahdon kohteina
– ei ihmisiä, joilla sydämessään on itsessään hyvä tahto.
Jumalan hyvä tahto Jeesuksessa antaa ihmiselle rauhan ja ilon.
Mutta oikeastaan Jumala ei kehota meitä etsimään iloa ja rauhaa
– ja käyttämään niiden saavuttamisessa Jeesusta ikään kuin
apuvälineenä.
Ei, Jumala kehottaa meitä menemään Jeesuksen luo.
Siellä Hän antaa meille kaiken mitä me tarvitsemme.
Sillä Kristukseen on kätkettynä kaikki se, mikä on välttämätöntä
tämä elämää ja tulevaa elämää varten.
****
Jumalalla oli siis ilosanoma koko maailmalle.
Ja Hän kehotti ihmisiä menemään Jeesuksen luo.
On mielenkiintoista seurata, mitä tämä Jumalan sana sai aikaan.
Kuinka ihmiset reagoivat siihen? Katsotaanpa tarkemmin.
PAIMENET
Kun enkelit olivat ilmoittaneet paimenille Jeesuksesta, mitä he tekivät?
He välittömästi alkoivat puhua keskenään:
Menkäämme nyt Betlehemiin katsomaan sitä mikä on tapahtunut
ja minkä Herra meille ilmoitti
Jumalan ilmoitus sai heissä siis aikaan puhetta, liikettä, uskoa.
Luukas käyttää tässä muotoa, joka tarkoittaa, että he koko ajan
puhelivat keskenään tuosta Jumalan sanasta.
Keskustelu Jumalan ilmoituksesta porisi koko sen matkan kun
he taivalsivat Betlehemiin.
Toinen tärkeä sana on tuo ilmoitus. He puhuivat siitä, minkä Jumala
oli heille ilmoittanut. He siis tarttuivat tuohon Jumalan ilmoituksen
sanaan, siihen lupaukseen Vapahtajasta. Jumala ilmoitti heille
pelastuksen ja he vastasivat uskolla tuohon ilmoituksen sanaan.
– Tämä on uskoon tulemisen ja uskossa elämisen perusajatus.
Jumalan ilmoitus herättää uskon.
Eikä Jumalan ilmoitus jäänyt vaille vaikutusta.
Usko oli sen ensimmäisen vaikutus ja toinen oli toiminta.
Usko vei heidät Jeesuksen luo.
Sinne missä Hänet voidaan varmasti kohdata.
Meillekin on ilmoitettu, missä Kristuksen voidaan varmasti
kohdata. Ei enää kapaloituna seimessä vaan kapaloituna
leipään ja viiniin. Me kumarrumme Hänen eteensä tänäänkin
kun tulemme kohtaamaan Häntä pyhässä ehtoollisessa.
****
KANSA
Mutta oli muitakin, joissa Jumalan ilmoitus vaikutti jotakin
ensimmäisenä jouluna.
Paimenet eivät voineet olla vaiti.
He olivat saaneet Jumalan ilmoituksen, he olivat tulleet uskoon
ja he olivat jopa nähneet Vapahtajan ja Herran.
Kuinka sen jälkeen voisi enää olla hiljaa?
Luukas kertoo, että kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat
olivat ihmeissään. Tuo sana, jota tässä käytetään, tarkoittaa
sellaista myönteistä, iloista hämmästystä, ei vain kummastelua.
Ihmiset aavistivat, että Jumala on nyt tehnyt jotain ihmeellistä
ja uutta.
Näin paimenet saivat olla ensimmäisiä ilosanoman julistajia
enkelien jälkeen. He julistivat sitä ilosanomaa, joka kuului koko kansalle
Paimenista tuli evankelistoja.
– Näin he valmistivat maaperää Jeesuksen julistukselle
ja herättivät uskoa kuulijoiden sydämissä.
****
Mutta paimenet eivät vain kuulleet ja uskoneet ja keskustelleet ja
nähneet ja julistaneet, vaan vielä jotain enemmän.
He palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat
kuulleet ja nähneet
Jumalan sana saa meissä aikaan uskoa.
Se tuo meidät kohtaamaan Kristuksen sanassa ja ehtoollisessa.
Mutta se ilosanoma saa meidät myös kiittämään ja ylistämään.
Sitähän me tässäkin joulukirkossa teemme, kun laulamme
kiitoslauluja Jeesukselle, liitymme ylistykseen ja kunniaan,
lausumme kiitosrukouksemme, ylistämme Jumalaa uskon-
tunnustuksen sanoin.
Se on kaikki uskosta ja Kristuksen kohtaamisesta nousevaa
ylistystä ja kiitosta, joka saakoon jatkua myös meidän arjessamme
kun lähdemme jatkamaan matkaa täältä kirkosta.
****
Jumalan ilmoitus sai siis aikaan mahtavan muutoksen paimenten
ja monen muunkin elämässä.
Mutta oli vielä yks henkilö, jonka muuttumisesta Raamattu kertoo.
Ja hän oli NEITSYT MARIA.
Maria oli jo kerran ennenkin kohdannut Jumalan enkelin ja
saanut sanoman Jeesuksen syntymästä.
Silloin hän oli vastannut: Minä olen Herran palvelijatar.
Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit (1:38).
– Tämä oli ensimmäisen uskon vastaus Luukkaan evankeliumissa.
Mutta mitä teki Maria Jeesuksen syntymän jälkeen?
Hän kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut ja
tutkisteli sitä (2:19).
Vanhassa käännöksessä sanottiin, että Maria kätki sydämeensä
kaikki nämä sanat, mutta se ei ole sanatarkka käännös.
Kreikan sana rema tarkoittaa ennemminkin asiaa.
Hän kätki nämä asiat, jotka olivat tapahtuneet, sydämeensä.
Ajattele miten upea kertomus!
Maria KÄTKI SYDÄMEENSÄ joulun tapahtumat.
Voi kunpa sinä ja minäkin voisimme oikeasti ja oikealla tavalla
tehdä juuri näin.
Niin että joulun tapahtumat, Jumalan ihmiseksi syntyminen,
Vapahtajan tuleminen, täyttäisi meidän sydämemme.
Ja kun se olisi kätkettynä sydämeen,
se ei hevillä lähtisi sieltä pois loppiaisen jälkeenkään.
Ja vielä sanotaan, että Maria TUTKISTELI sitä kaikkea mitä
oli tapahtunut. Hän ei siis vain kätkenyt ja piilottanut näitä
asioita sydämeensä ja haudannut niitä sinne.
Ei vaan Maria aktiivisesti tutki ja selvitteli mielessään,
mitä tuo kaikki mahtoi tarkoittaa.
Kuka oli tämä Poika joka hänelle syntyi?
Mikä tulisi olemaan Hänen merkityksensä pelastuksen kannalta?
Millainen olisi Jumalan suunnitelma ihmiskunnan suhteen?
Tuosta tutkimisesta käyttää Raamattu kreikan sanaa symballoo.
Se tulee sanoista syn eli yhteen ja balloo eli heittää.
Heittää yhteen. Maria heitti mielessään yhteen asioita, jota
olivat tapahtuneet. Hän kokosi niitä ja koetti muodostaa niistä
kokonaiskuvaa.
Tuosta samasta tulee myös meidän kielemme sana symboli
eli vertauskuva. Maria tutki, mitä nuo tapahtumat kuvasivat?
Mitä ne symboloivat? Minkä sanoman Jumala oli kätkenyt
kapaloihin ja seimeen?
****
Me voimme omassa mielessämme liittyä Marian tutkisteluun.
Onneksi me tiedämme paljon enemmän kuin Maria tuona
pyhänä yönä.
Me olemme kuulleet myös Golgatasta ja tyhjästä haudasta.
Me tunnemme Jumalan pelastussuunnitelman.
Mutta mitä se minulle tänään merkitsee, että Jumala itse syntyi
meidän alhaisuuteemme?
Minun elämäni keskelle? Minun ilojeni ja surujeni keskelle?
Ja kuinka Hänen sovitustyönsä tänään ja tulevina päivinä
saa muokata MINUN elämääni?
Josko minäkin saisin paimenien ilon, kansan iloisen ihmettelyn,
Marian tutkistelevan mielen,
ja kuinka kiitos ja ylistys voisi täyttää minunkin sydämeni
koska minullekin on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra,
Daavidin kaupungissa.