Jouluevankeliumi lienee kaikkein tunnetuin enkelikertomus. Evankeliumin varsinainen huippukohta on juuri siinä kun enkeli ilmestyy paimenille yöllä kesken heidän työtehtäväänsä. Maria on synnyttänyt lapsen ja enkelit tuovat sanoman tapahtumasta paimenille. Herran kirkkaus ympäröi heidät ja enkelten sotajoukko lauloi Jumalalle ylistystä ja kunniaa.
Samoja enkelien ylistyksen sanoja monet joululaulumme toistavat. Näillä sanoilla messussa lauletaan kunniaa Jumalalle. Jokainen messu tuo joulun luoksemme. ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
Jumala halusi vahvistaa pyhän yön tapahtuman enkelien viestillä. Jumalan näkökulmasta paimenet olivat kaikkein soveliaimpia tämän viestin vastaanottamiseen. Ei esimerkiksi Jerusalemin temppelin papisto tai valtakunnan arvohenkilöt.
Mutta vielä merkittävämpää mielestäni on se, että enkelit ilmestyivät vain paimenille, mutta eivät enää seimen luona. Kun Jeesus syntyy enkeleitä ei ole paikalla. Vaikka olemme jouluevankeliumin lukeneet ja kuulleet niin monesti, silti mielessämme ovat lukuisat maalaukset seimen luota, joissa enkelit ovat läsnä. Ainakin minulle oli yllätys huomata tämä ilmeinen asia evankeliumista vasta tänä jouluna. Tämän tajuaminen on minun jouluni suurin asia. Evankeliumin mukaan enkelit poistuivat paimenten luota takaisin taivaaseen. Siellä, missä Jeesus syntyy on vain talli, seimi, Maria, Joosef ja kylmä ja pimeä yö.
Miksi enkelit ilmestyivät paimenille, mutta eivät laulaneet Jumalalle kunniaa seimen luona, silloin kun Jeesus syntyi? Eikö juuri siellä olisi ollut aihetta pieneen kiitoslauluun? – Enkelien puuttuminen seimen luota ei ole sattumaa. Uskon, että sillä on syynsä. Uskon, että tämä järjestys kuuluu jouluevankeliumiin oleellisesti.
Mielestäni se merkitsee sitä, että syntymäluolassa ei ollut taivaallista ihmettä ei enkelien tuomaa helpotusta. Siellä oli vain luonnollinen ja tavallinen synnyttäminen. Jeesuksen tuloa maailmaan ei helpotettu. Kaikki tapahtui ilman jumalallista ja taivaallista apua. Jeesus sai kokea ihmisenä olemisen vaikeuden ja ihmisen osan sen ensihetkistä alkaen.
Tallissa ei kuultu enkelten laulua Jumalan kunniasta. Siellä kuultiin Joosefin hermostuneet askeleet, Marian synnyttämisen tuskanhuuto ja lopulta lapsen ensiparkaisu. Jeesus syntyi kuin kuka tahansa lapsi.
Herran kirkkaus ympäröi paimenet kedolla, mutta ei jouluseimeä. Tämä siksi, koska Jeesus astui kirkkaudestansa alas. Jeesus oli luopunut kirkkaudestaan, joka hänellä oli taivaallisen Isän luona. Jeesuksessa Jumala oli kätkeytynyt vastakohtaansa. Hän sai vuoteekseen heinät ja oljet seimessä. Jos enkelit olisivat vartioineet seimeä, yhtä hyvin Jeesus olisi voinut syntyä kuninkaan palatsissa kaiken komeuden ja yltäkylläisyyden keskelle. Mutta Jumala oli valinnut toisenlaisen tavan toimia maailmassa. Filippiläiskirjeessä (luku 2) se sanotaan näin:
Hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Tässä siis syy, miksi Herran kirkkaus ei ympäröinyt seimeä. Jeesus alensi itsensä, luopui kunniastaan ja kirkkaudestaan. Taivaassa enkelit palvelivat häntä. Nyt kaikki oli toisin.
Ja niin kuin Jeesuksen syntymässä enkeliä ei ollut mukana, samoin ristillä on hiljaista. Enkeleitä ei ole sielläkään.
Jeesuksella oli maanpäällisen elämänsä varrella kirkastumisen hetkiä, jolloin taivaasta kuului Jumalan ääni. Hänellä oli hetkiä, jolloin enkelit palvelivat häntä. Mutta elämänsä ääripäissä Jeesus sai selvitä vailla taivaallista apua. Niissä hän oli (kirjaimellisesti) paljas alaston ihminen – Minulle se merkitsee sitä, että hän oli silloin edustamassa kaikkia maailman ihmisiä. Hän eli elämänsä ihmisten joukossa ja ihmisiä varten.
Hän syntyi ihmiseksi ja eli ihmisen elämän, jotta hän voisi olla koko ihmiskunnan edustaja Jumalan edessä.
Toinen syy siihen, miksi seimen luona ei loista taivaallinen kirkkaus on siinä, että Kristus on ottanut ihmiskunnan pimeyden harteilleen. Edes sädekehä ei ympäröi Jeesusta niin kuin postikorteissa yleensä on kuvattu. Seimi ei hohda ylimaallista valoa, vaikka niin haluaisimme ajatella. Paimenet saivat merkin, mistä he tunnistavat lapsen. Lasta ympäröivä sädekehä ei ollut tuo merkki. Ainoa merkki, jonka he saivat oli se, että hän makaa kapaloituna seimessä.
Hän joka on maailman valo tuli pimeään maailmaan vailla kirkkauttaan. Hän syntyi pimeään yöhön. Jeesus syntyi nimenomaan yöllä. Se ei ollut sattuma. Yö on kuva ihmiskunnan pimeydestä, johon maailma on joutunut. Maailma kamppailee pimeydessä vailla valoa vailla toivoa, vailla todellista elämää. Tähän pimeyteen syntyi maailman Vapahtaja. Tämän pimeyden hän tuli kääntämään valoksi.
Kuolemansa hetkellä Golgatan ristillä kertautuu vielä syvemmin ihmiskunnan pimeys, joka on Kristuksen harteilla. Silloin keskellä päivää aurinko pimeni ja päivä muuttui yöksi kuin alleviivatakseen sitä pimeyttä, johon ihmiskunta oli joutunut. Ihmiskunnan yö Adamin lankeemuksesta kesti siihen asti.
Mutta Jeesuksen mukana pimeys väistyy sillä samat enkelit, jotka ilmestyivät yöllä paimenille, ne ilmestyivät myös pääsiäisenä naisille avoimella haudalla, mutta silloin oli aamu. Jeesus syntyi pimeään yöhön. Kun Jeesuksen elämäntyö on saatettu päätökseen ja hän nousee kuolleista, silloin on aamu. Ihmiskunnan yö on vaihtunut aamuksi. Uuden luomisen aamu oli koittanut koko ihmiskuntaan. – – –
Kun me tänään menemme sielumme näyttämöllä katsomaan vastasyntynyttä Vapahtajaa, enkelit ovat poissa. Seimen ääressä me emme näe valoa, emme ihmettä. Seimi itsessään on vailla kirkkautta niin kuin virsi 52 sanoo: ”seimi loistoton sai olla synnyinsija kun taivaan hallitsija maan päälle tullut on”. Seimen luona kohtaamme Jumalan vailla kirkkautta ja kunniaa. Kohtaamme Jumalan, joka on tullut meidän kaltaiseksemme. Hän on ottanut kannettavakseen ihmisen osan ja siihen liittyvän avuttomuuden, heikkouden ja epävarmuuden – mutta myös siihen liittyvän pimeyden.
Mutta vaikka seimi on loistoton, voi valo koittaa sieltä sydämeemme. Kristus itse, seimen lapsi, avaa silmämme näkemään taivaallisen valon. Siihen asti seimi on silmällemme pimeä. Vain uskon silmä näkee taivaallisen kirkkauden, joka sieltä hohtaa. Vaikka emme nyt sitä valoa näkisi, meillä on lupa mennä loistottoman seimen luokse – sillä ihme voi tapahtua, että meissä aukeaa uskon silmä ja valo virtaa sydämeen.
Silloin meidän joulumme alkaa, kun seimestä valo koittaa sieluumme asti ja me tunnistamme seimessä Vapahtajan, Kristuksen, meidän Herramme.