Oletko koskaan toivonut, että voisit palata ajassa taaksepäin? Palata ensimmäiseen jouluun – tuonne taakse aikojen, pieneen talliin – seimen luo. Mitä SINÄ näkisit siellä? Näkisitkö siellä paimenet, tietäjät ja enkelit? Ja mitä tekisivät Maria ja Joosef? Entä itse päivän sankari – Jeesus, nukkuisiko hän seimivuoteessaan vai olisiko äitinsä turvallisessa sylissä? Näkisitkö tallissa eläimiä? Olisiko siellä aasi ja härkä, mitkä usein kristillisessä taiteessa kuvataan Jeesuksen seimen luo? Ja olisiko siellä lampaita? Onko tämä näky jotain sellaista, mitä sinä odotat joululta? Toivotko sinä, että saisit pysähtyä kiireen keskellä, ja katsella pientä lasta seimessä. Katsella kuinka vaatimattomasti Jumala tuli maailmaan. Nähdä se kirkkaus, joka oli kätkettynä pienen ihmisen hahmoon. Se kirkkaus, jonka me voimme nähdä vain sydämellämme. Tätäkö sinä odotat joululta?
Jokaisella meistä on omia odotuksiamme joulusta. Minä väitän – että joka joulu me palaamme osittain lapsuutemme jouluihin. Saatamme muistaa, millainen oli joulu äitimme ja isämme kanssa, ehkä sisarien ja veljien kanssa, kenties mummolassa, serkkujen kanssa. Me muistamme joulukuusen, joulukoristeet, kynttilät ja ennen kaikkea sen jännittävän odotuksen, koska pukki tulee ja mitä saamme lahjaksi. Saatamme muistaa jopa lapsuuden joulujen tuoksut, jouluruokien tuoksut ja erityisesti muistamme kaikki rakkaat joululaulut. Jos lapsuutemme joulut ovat olleet hyviä ja muistelemisen arvoisia, asetamme helposti liian suuria odotuksia joulunviettoomme. Jos nykytodellisuus omasta joulunvietostamme ei vastaakaan muistojamme hyvästä joulusta, me petymme, sillä mielestämme jotain on jäänyt puuttumaan.
Kaikki ei tietenkään voi olla niin kuin silloin ennen. Osa niistä ihmisistä ovat jo poisnukkuneita, osa saattaa asua toisella puolella maata tai maailmaa. Elämä on mennyt niin kuin on mennyt, ja jollekin joulusta on tullut yksin vietettävä juhla. Minua lohduttaa ajatus, että pyhä perhe on meidän kaikkien yhteinen perheemme: Maria on äitimme, Joosef isäpuolemme ja Jeesus – Jeesus on meidän kaikkien oma lapsemme. Sillä Jeesus ei syntynyt vain Marialle ja Joosefille, hän syntyi meille kaikille, täyttääkseen meidän sydämemme tyhjyyden – ilosanomalla: Jumala on kanssamme – Hän ei hylkää meitä – Hän on syntynyt ihmiseksi. Kaiken tämän maallisen menon keskellä, myös Jumala maallistui – eli tuli taivaasta ihmiseksi. Taivas ja maa kohtasivat. Jouluna me voimme todella kokea jotain suurta ja ihmeellistä, kun tulemme – seimen luo.
Kuulin eilen erään ihmisen sanovan, ettei hän on ole mikään jouluihminen. Jäin miettimään, millainen sitten on jouluihminen? Entä olenko itse sellainen? Siinä mielessä en ehkä ole jouluihminen, että en kiirehdi tuomaan joulukoristeita esille ja jouluvalonikin sytytän aika myöhään. Kuusi tuli hommattua jo kolme päivää sitten, mutta kynttilät se sai vasta eilen. Mutta päädyin mietittyäni siihen, että – kyllä, minä olen jouluihminen. Sillä joka joulu minun sydämeni kaipaa seimen luo – seimen lapsen luo.
Kaikista joulukoristeistani minulle on tärkein kerran lahjaksi saamani seimiasetelma, jossa – tuota noin – ei edes ole seimeä. Se taitaa siis olla ns. köyhän miehen versio seimiasetelmasta. Itse pidän tästä, se on – moderni, puinen, tyylikäs joulukoriste. Joosefilla on sauva toisessa kädessään ja lyhty toisessa. Paikalla on myös polvistunut enkeli ja pieni lammas – kappas – ”Made in China”. Siis kiinalaista käsityötä. Mutta siis voiko tätä edes kutsua seimiasetelmaksi, jos siitä puuttuu seimi? Entä päivänsankari, missä hän sitten on?
Seimi – joka on siis eläinten ruokakaukalo, oli turvallinen paikka pienelle vauvalle. Mutta tässä asetelmassa Jeesus on vieläkin turvallisemmassa paikassa: Hän on äitinsä Marian sylissä. Luoja on luomansa sylissä. Jumala – pienen ihmislapsen muodossa. Taivaallinen valo ihmisen sylissä, meidän keskellämme. Jokaisen ihmisen syntymä on ihme, mutta se että Jumala tuli ihmiseksi, on vielä paljon suurempi ihme. Profeetta Jesajan ennustus oli toteutunut:
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.”
(Jes. 9:2)
Yhä edelleen tämä profetia pitää paikkansa. Ja etenkin jouluna me voimme nähdä tuon suuren valon ja kirkkauden. Niin, jos nyt olisimme Betlehemissä reilut 2000 vuotta sitten, emme me näkisi mitään sädekehää vauvan pään ympärillä, emmekä me näkisi minkäänlaista loistetta hänen kasvoiltaan. Se, mitä me näkisimme, olisi pieni vauva makaamassa seimessä tai äitinsä sylissä. Vauvan, joka välillä itkisi nälissään, mutta rauhoittuisi taas saatuaan maitoa. Me näkisimme pienen köyhän perheen, jolle ei löytynyt majataloista tilaa, joka säälistä päästettiin eläinten talliin suojaan, koska äiti oli raskaana.
Mutta tässä ei ole kaikki, mitä me lapsesta tiedämme. Kun uskomme ja tiedämme hänen olevan Jumalan Poika, joka tuli maailmaan pelastamaan meidät, avautuu sydämemme näkemään aivan toisenlaisen todellisuuden – Jumalan valtakunnan keskellämme, Jumalan kirkkauden, joka loistaa pimeän ja synkän maailman keskellä. Kirkkauden, joka antaa meille uskoa, toivoa ja rakkautta. Ilman sitä kirkkautta, ei olisi mitään elämää, sillä kaikki on Jumalasta, hän on kaiken takana.
Miltä sinusta meidän Jumalamme kuulostaa? Hänellä on kaikki valta, hän olisi voinut syntyä ylimykseksi. Mutta hän ei halunnut kunniaa eikä rikkauksia ympärilleen, vaan hän halusi syntyä köyhään ja tavalliseen perheeseen. Jos sinä koet, ettei tämä tunnu sinusta yhtään miltään – ettet pysty uskomaan tähän kaikkeen, jos koet, ettet sydämelläsi näe seimen lasta Jumalan Poikana, niin muista, että
”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” (Luuk. 18:10)
Vaikka me emme löytäisi seimen luo, emme löytäisi seimen lasta, niin Hän onkin se, joka lähestyy meitä, Hän on se, joka löytää meidät, kun me emme edes ymmärrä etsiä häntä. Täällä jouluyön messussa me saamme pysähtyä seimen ääreen, sillä nyt on sen aika – on aika kääntää katseemme seimen luo, koska meille on syntynyt Vapahtaja – Jeesus Kristus!
Lauloin oman sävellykseni ja sanoitukseni: Seimen luo
1) Seimen luo pienen Jeesuksen,
sydämein kaipaa jouluisin,
taakse vuosisatojen
kanssa paimenten sekä enkelten.
2) Jouluyönä mä nähdä saan
syntymän ihmeen uudestaan,
seimessään lepää pienoinen
poika Jumalan sekä Marian.
3) Lapsi toi valon tullessaan
pimeään synkkään maailmaan.
Kasvoillaan loiste tähtösen
nukkuu pienoinen Jeesus lapsonen.
4) Kunnia olkoon Jumalan
Poikansa antoi ainoan,
lahjan kaikista suurimman,
jotta saisimme elää ikuisesti.