Jouluyö, Luuk. 2:1-20, Hans-Christian Daniel

Tänä päivänä fyysikot etsivät yhä suuremmilla laitteilla entistäkin pienempiä materiaa muodostavia ja sitä koossa pitäviä ainesosia, jotta hiukkasfysiikan nk. standardimalli myös maailmankaikkeuden synnystä saataisiin johdonmukaiseksi. Brittifyysikko Peter Higgs kumppaneineen —Tiede-lehden mukaan— ratkaisi tämän standardimallin ”paino-ongelman uudella kentällä, joka täytti avaruuden tyhjiön positiivisella energialla, mikä puolestaan kyllästi hiukkaset erisuuruisilla massoilla sen mukaan, kuinka paljon ne olivat vuorovaikutuksessa kentän kanssa” (Tiede 12/2012, s. 31).
Minua jäi askarruttamaan tämä positiivinen energia ja se mahdollinen vuorovaikutus sen kanssa, joka määrää eri hiukkasten eri massoja. ”Paino-ongelma” on minulle ja monelle liiankin tuttu ongelma, ja ”positiivinen energia” tuntuu liian vähäiseltä tämän päivän ihmiskunnassa. Joka päivä uutiset kertovat siitä, kuinka negatiivinen energia hallitsee, kun esim. kirjaimellisesti ihan lähinaapurissa ”laps’ hankeen hukkuu unhoittuu”, kun aikuisten suhteet kariutuvat.
Joulu on kaikilla, ajattelin, kun islaminuskon mukaan pukeutunut myyjä toivotti minulle hyvää joulua. Kenelle Jeesus syntyy? Jouluevankeliumin paimenista kukaan ei ollut kristitty. Ei edes Maria tai Joosef eivät olleet kirkon jäseniä eivätkä tehneet uskonratkaisua. Ja kuitenkin Enkeli ilmoitti, että TEILLE ON SYNTYNYT VAPAHTAJA.
Paimenet olivat hyvin halveksittu joukko, jota epäiltiin aina epärehellisyydestä, varkaudesta paimennettavasta laumasta, tulojen pimentämisestä ja luvattoman hyödyn ottamisesta työn kohteesta eli lampaita ja vuohista. Maria ja Joosef olivat silloin moraalisesti hyvin arveluttavassa avosuhteessa, ja sitten vielä silloisen moraaliajattelun mukaan halveksuttu avioton äpärälapsi. Sanalla sanoen: kelvotonta väkeä.
Minä rohkenen ajattelemaan, että joulu on siellä, missä ”kautta avaruuksien” kaikkea täyttävä positiivisen energian kenttä valloittaa maailman pimeyden ja ottaa ihmisyyden kaikki negatiiviset kentät vuorovaikutukseensa ja antaa niille niiden yksilöllisen jumalaisen olemuksensa, niin että jokaiseen sydämeen säteile tämä positiivinen energia, niin että jokaisesta sydämestä tämä positiivinen energia säteilee ympäristöönsä.
Mutta tämä on aivan liian vaikeaselkoista, liian teoreettista, liian korkeaa, tajuntani ja havainnoitavuuden ulkopuolella. Tämä on spekulaatiota sellaisilla korkealentoisilla ja fysiikka sekä teologiaa suloisesti sekoittavilla asioilla, joita ihminen ei enää tajua. Älkäämme jääkö tuijottamaan pimeitä korkeuksia tai aineen ja voimien syviä salaisuuksia etsiessämme Jumalan olemusta tai joulun perimmäistä salaisuutta. Katsokaamme siihen, mistä Jumalan ja joulun voi löytää: katsokaamme seimeen. Emerituspiispa Eero Huovinen kirjoittaa:
>>Joulun kaksi tärkeintä paikkaa ovat seimi ja sydän.
Seimi on Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen ensimmäinen paikka. Seimi mainitaan Luukkaan jouluevankeliumissa kolme kertaa.
Ensin seimi kertoo, miten arkisiin ja alhaisiin oloihin Jumalan Poika tuli. Maria ”kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa”. Sitten enkeli paljastaa paimenille Jumalan Pojan olinpaikan: ”Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Lopulta seimi on paikka, josta Jumalan Poika voidaan löytää. ”He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.”
Miksi seimi on tärkeä?
Ensinnäkin seimi kertoo, että Jumalaa pitää etsiä alhaalta, ei ylhäältä, ei sieltä, missä on valtaa ja mahtia. Hallitsijoiden hallitsija syntyy halpaan ja halveksittuun asemaan. Vapahtaja näyttäytyy vähäisyydessä.
Toiseksi seimi on kuva siitä, että Kristuksella on tässä maailmassa paikka, josta hänet voidaan löytää. Jumalan Poika ei ole vain aate, idea tai arvomaailma, vaan hän on persoona, joka on henkilökohtaisesti läsnä ihmisen maailmassa. Seimi oli hänen ensimmäinen kotinsa. Martti Luther sanoo, että meille seimi on kirkko, josta löydämme Kristuksen.
Jos seimi oli Kristuksen ensimmäinen koti, niin hänen toinen asuntonsa on ihmisen sydän. Sydän mainitaan evankeliumissa yhden kerran, mutta tärkeällä paikalla, kertomuksen lopussa. ”Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.”
Maria oli paitsi Jumalan Pojan synnyttäjä myös hänen ensimmäinen kuulijansa. Maria teki sen, mikä on jokaisen joulun sanoman kuulijan tehtävä: painoi mieleensä ja mietiskeli. Oli tapahtunut paljon sellaista, ”kaikkea”, mitä hän ei varmaankaan vielä ymmärtänyt.
Meidän joulumme syntyy siitä, että katselemme seimen lasta ja kätkemme hänet sydämeemme. Seimessä ja sydämessä on joulun salaisuus ja ilo.