Tänä syksynä yksi mediakeskustelun teemoista on ollut suomen kieli. On pohdittu sitä, pitäisikö perinteeksi muodostuneet tittelit korvata sukupuolineutraaleilla termeillä. Lakimies, kirkkoherra, eduskunnan puhemies. Viime kädessä tämä keskustelu on puhetta merkityksistä.
Sanat eivät ole ainoastaan sanoja, vaan ilmentävät todellisuutta, joka niiden taakse kätkeytyy. Sanoilla myös luomme todellisuutta. Jos haluamme muuttaa maailmaa, meidän on myös muutettava sitä tapaa, jolla sanoitamme todellisuutta ja tämän maailman ilmiöitä. Sanat viestittävät siitä, miten hahmotamme tätä maailmaa.
Sanoittamalla asioita tietyllä tavalla, voimme myös tyhjentää jonkun asian siitä merkityksestä, joka sillä joskus on ollut. Jossain lasten lelulehdessä oli mainos sellaisesta lasten lelusta, joka oli laiva. Laivan mukana tuli eläimiä, kutakin kaksi kappaletta, sekä kaksi Lähi-idän asuihin pukeutunutta ihmistä. Sen sijaan, että lelulehdessä olisi laivaa kutsuttu Nooan arkiksi, sitä kutsuttiin eläinlaivaksi, jossa eläimillä on hauskaa leikkiä.
Jos uskonnolliset symbolit tällä tavalla tyhjennetään niiden merkityksestä, kulttuurin ja uskonnon perinne ohenee aika lailla. Sen vuoksi, kun lasten kanssa askarrellaan jouluna enkeleitä tai maistellaan muslimien eid-juhlaan liittyviä ruokia, olisi tärkeää myös viitata siihen, miksi tätä juhlaa lähtökohtaisesti vietetään, millaisia tapahtumia niiden taakse kätkeytyy. Nämä tärkeät elämän juhlahetket eivät ole ainoastaan perinteitä, vaan niihin kätkeytyy myös syvempää, näkymättömään todellisuuteen viittaavia merkityksiä.
Jouluevankeliumissa kohtaamme Marian, joka etsi merkityksiä sille, mitä hänelle oli tapahtunut. Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut ja tutkiskeli sitä. Enkeli on ilmoittanut hänen tulevan raskaaksi. Lapsi on syntynyt ja paimenet ovat tulleet katsomaan vastasyntynyttä lasta.
Keskelle arkea oli tupsahtanut jotain suurta, mistä ei oikein saanut otetta, mutta joka tulisi muuttamaan koko elämän. Tämän kaiken tapahtuneen Maria kätki sydämeensä. Maria ikään kuin vaali sydämessään näitä tapahtumia, piti niitä aarteenaan.
Luulen että monen meidän elämässä on ollut sellaisia hetkiä, jotka jäävät ikuisesti mieleen. Ne voivat olla aivan pieniä asioita, mutta me kätkemme ne hetket sydämeemme. Annamme niille syvemmän merkityksen. Nuo hetket muovaavat käsitystä maailmasta ja omasta itsestämme. Luulen että joulu on sellaista aikaa, jolloin herkistymme erityisesti tällaisille pienille, merkityksellisille hetkille. Kätkemme ne sydämeemme, talletamme ne sisimpäämme, pidämme niitä aarteinamme, ja annamme niiden muovata meitä, aivan kuin Maria ensimmäisenä jouluna.
Maria ei ainoastaan kätkenyt joulun tapahtumia sydämeensä, vaan myös tutkiskeli niitä. Kreikankielinen teksti käyttää sanaa symballoo, jonka suora suomenkielinen käännös on: heittää yhteen. Tuota sanaa käytetään, kun puhutaan symboleista. Kun kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa heitetään yhteen, syntyy jotain uutta.
Kun Maria tutkiskeli joulun tapahtumia, hän ehkä pohti ja mietiskeli vastasyntynyttä lasta, enkelin sanoja, paimenten kertomaa viestiä, profeettojen muinaista julistusta tulevasta messiaasta. Tuo tutkiskelu piti sisällään rakkautta, hämmennystä, pelkoa, ahdistusta. Tulevaisuus oli tuntematon, huoli siitä, mitä oma lapsi joutuisi kokemaan, ehkä jonkinlainen luottamus siihen, että kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitettu.
Maria ikään kuin yritti saada palapelin palasia liittymään toisiinsa, jotta osaisi muodostaa kokonaiskuvan tapahtumista, jotta se kaikki, mitä oli tapahtunut, saisi jonkun merkityksen. Mikä tämän kaiken tarkoitus on? Miksi näin tapahtuu?
Tänä päivänä, kun me yritämme löytää joulun merkityksiä ja sanoittaa sen sisältöä puhumme sellaisista asioista kuin rauha, rakkaus, toivo, ilo, yhteys. Nämä teemat eivät synny tyhjästä. Niistä ei puhuta siksi, että ne kuulostavat mukavilta ja tunnelmallisilta. Niistä puhutaan siksi, että niiden taakse kätkeytyy tietty tapahtuma, jolla on merkitys.
Nuo kaikki teemat nousevat siitä tapahtumasta, että Jeesus, Jumalan Poika on syntynyt maailmaan. Tälle ainutkertaiselle tapahtumalle on annettu merkitys, joka liittyy noihin asioihin, miten joulua sanoitetaan: rauha, rakkaus, toivo, ilo, yhteys:
Jeesus syntyi rauhan ruhtinaaksi, hänen kauttaan Jumalan rakkaus näyttäytyi, rakastava Jumala tuli osaksi tätä ihmisten maailmaa, jotta me saisimme yhteyden häneen ja toisiimme, taivas kosketti maata ja toivon sanomaa välitettiin paimenille. Enkeli sanoi: älkää pelätkö. Maan päällä rauha.
Kun ihmiset kautta aikojen ovat tutkiskelleet sydämessään jouluevankeliumin tapahtumia ja liittäneet yhteen palapelin palasia, he ovat antaneet tuolle tapahtumalle tietyn merkityksen, joka voidaan kuvata sanoilla rauha, rakkaus, toivo ja ilo, yhteys.
Sen vuoksi, kun me yritämme jouluna etsiä sitä joulun tunnelmaa tai merkityksiä, on hyvä pitää katse vastasyntyneessä Jumalan Pojassa. Meidän ei tarvitse luoda joululle merkityksiä mistään muusta. Meidän ei tarvitse kaivaa joulun tunnelmaa omasta sydämestämme tai epätäydellisestä joulun vietostamme.
Meidän ei tarvitse asettaa joulun tunnelman rimaa kovinkaan korkealle. Jeesus on syntynyt maailmaan, se riittää. Sitä saamme tutkiskella sydämissämme. Sille tapahtumalle kristillinen usko antaa merkityksen ja sanat: Jumala on tullut ihmiseksi, hän on meidän keskellämme, älkää pelätkö vaan täyttäköön sydämenne rauha ja ilo. Jumala on teidän kanssanne.
Myös uskontunnustuksesta käytetään sanaa symbalon. Se on lähtöisin samasta sanasta, jota käytetään, kun Maria tutkiskeli asioita omassa sydämessään. Uskontunnustukseen on kerätty yhteen kirkon yhteinen usko, ja kaikki se, mitä Jumala on meille lahjoittanut. Nousemme nyt tunnustamaan…