Jumala on armollinen. Tähän lupaukseen tiivistyy juhannuksen evankeliumin sanoma. Tähän ajatukseen kiteytyvät myös monet muut juhannuksen merkitykset. Jumala on armollinen.
Juhannus on Johannes Kastajan juhla. Juhannuksen suomenkielinen nimi ja kristillinen sisältö tulevat Johannes Kastajasta. Päivän evankeliumi johdattaa meidät Johanneksen kahdeksanteen elinpäivään. Silloin hänen vanhempansa ja sukulaisensa olivat kokoontuneet juutalaisten tapojen mukaisesti lapsen ympärileikkaamista ja nimenantamista varten.
Päivän evankeliumi lähes parin vuosituhannen takaa osoittaa, että nimen antamisen pohdinnat ovat aina saaneet ihmiset syttymään. Nimen antaminen on merkittävä hetki. Niinhän se on meidänkin kulttuurissamme. Minulle on lyhyen ajan sisällä syntynyt kaksi uutta lapsenlasta. Me isovanhemmat olemme odottaneet mielenkiinnolla, minkä nimen vanhemmat antavat lapsilleen. Kuukausi sitten toinen sai nimekseen Manu. Toisen kohdalla vielä jännitämme, minkä nimen tyttövauva saa.
Nimi on tärkeä osa ihmisen persoonallisuutta. Monissa kulttuureissa nimelle annetaan huomattavasti suurempi arvo ja merkitys kuin meillä Suomessa. Heprealaisista nimistä lähes jokaisella on merkitys. Elisabetin ja Sakariaan lapsen juhlaan saapuneilla vierailla ei ollutkaan pienintäkään epäilystä siitä, että lapsen nimi tulisi olemaan hänen isänsä mukaan Sakarias. Juutalaisessa kulttuurissa oli tapana, että lapsi sai suvussa kiertävän nimen. Poikalapsella se oli yleensä isän nimi. Näin lapsi jatkaisi suvun perinteitä ja isänsä ammattia. Sakariaalla ja Elisabetilla oli kuitenkin vieraille yllätys. Heidän pojastaan ei tullut Sakariasta vaan enkelin ilmoituksen mukaisesti Johannes. Se tarkoittaa suomeksi ”Jumala on armollinen”.
Johanneksen nimi oli viittaus tulevaan. Nimi viittaa Jeesukseen. Johannes oli hänen edelläkävijänsä. Johannes ennakoi ja raivasi tietä armolle, joka ei tullut hänessä itsessään, vaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Juhannuksesta on puoli vuotta jouluun. Johannes oli sen verran Jeesusta vanhempi. Johannes kuulutti uuden, armon aikakauden alkua. Vain Jumalan armo ja rakkaus voivat pelastaa ja vapauttaa ihmisen synnin sidonnaisuuden ja syyllisyyden taakan alta. Tämä aikakausi oli tulossa: kuuden kuukauden kuluttua Johanneksen syntymästä syntyi Jeesus, maailman Vapahtaja. Juhannuksen sanoma on: Jumala on armollinen.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta uskonpuhdistuksesta. Reformaation merkkivuotta varten Kirkkohallitus on julkaissut erilaisia esitteitä ja esineitä. Yksi niistä on suurennuslasi, jossa on teksti ”Tarkenna ytimeen!” Siihen kiteytyy olennaisesti koko uskonpuhdistuksen perusajatus. Martti Luther ja hänen myötään luterilainen reformaatio tähtäsi ytimen löytämiseen kaiken sen ympärille kertyneen toisarvoisen sijasta. Ytimenä on evankeliumin sanoma: Jumala on armollinen. Jeesuksessa tämä armo tuli meidän keskellemme. Tähän armoon jokainen saa luottaa ja rakentaa sen varaan elämänsä ja tulevaisuutensa. Jeesuksen armon varassa on turvallista elää ja kuolla.
Juhannus on myös keskikesän juhla. Muutama viikko sitten olin matkalla Laatokan Karjalassa. Matkareitti kulki aivan Laatokan rantaa sivuavaa tietä pitkin. Sää oli vielä kolea ja osin sateinen, mutta auringon pilkahtaessa Laatokan kauneus tuli esille. Karjalan koivikot vihersivät alkukesän upealla hennon vihreällä värillä, kaikkein herkimmällä vihreän sävyllä. Mielessäni alkoi soida tuttu laulu: ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu.” Kesäisen Karjalan kauneutta katsellessa laulu osuu oikeaan: ”vie sinne mun kaihoni pohjaton.” Vaikka Valter Juvan sanoittama laulu on syntynyt jo 1900-luvun alussa, se kuvastaa hyvin karjalaisen kansan kaipausta entisille kotiseuduilleen. Kaipaus on edelleen vahva ja se kantautuu sukupolvien yli.
Juhannuksena muistamme Suomen luonnon kauneutta, vaihtuvia vuodenaikoja ja keskikesän valoa. Ne kaikki ovat Jumalan lahjoja. Niistä voimme iloita ja kiittää. Nekin viittaavat siihen, että Jumala on armollinen.
Juhannus on lisäksi Suomen lipun päivä. Lipputangoissa läpi yön liehuvat taivaansiniset ristit muistuttavat maamme historiasta ja arvopohjasta. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotena siniristilippu on osoitus siitä, että suomalainen kulttuuri on pohjimmaltaan kristillistä. Se ei ole vain suomalaisuuden tunnus, kuten autojen FIN-kansallisuustunnus tai nettiosoitteen fi-pääte. Symboli viittaa syvemmälle. Risti lipussa ei ole vain koriste. Risti viittaa siihen uskoon, jolle suomalaisuuden monet arvot pohjautuvat.
Juhannuksena niin karjalaiset kuin koko muu Suomen kansa voi iloita itsenäisestä ja vapaasta isänmaastamme. Itsenäisyys ja vapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niistä on maksettu kova hinta. Sodan kurimukset koskettivat koko kansaa, mutta erityisesti karjalaiset ovat joutuneet ne kokemaan. Yli 400 000 siirtokarjalaista menetti kotinsa ja omaisuutensa. Uusilla asuinsijoilla siirtokarjalaiset ryhtyivät pian rakentamaan elämäänsä alusta. Uutteruus ja sopeutuvaisuus auttoivat liittymään uusien paikkakuntien elämään.
Itsenäisyys säilyi, vaikka se vaati suuria uhrauksia ja menetyksiä. Pikkupoikana muistan ihmetelleeni lipputangosta löytämääni kuparista sotainvalidien laattaa: Uhrin ansiosta lippu liehuu. Sanat painuivat mieleen, vaikken niitä silloin ymmärtänyt. En tajunnut, mistä siinä puhuttiin, vaikka olin toki sodista kuullut. Vasta myöhemmin minulle selvisi se uhri, jonka Suomen kansa joutui antamaan. Siniristilippu on vapauden merkki. Se on myös muistutus siitä, kuka on loppujen lopuksi historian Herra ja maailmankaikkeuden Luoja. Se on viesti siitä, että Jumala on armollinen.
Sisaret ja veljet. Saamansa nimen mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista. Juhannus, keskikesän ja Suomen lipun juhla kertoo tästä. Juhannuksen sanoma on: Jumala on armollinen.