Kansalliset rukouspäivät, Jaak. 4:10, Esko Väyrynen

”Kun on heitetty alas, pantu polvilleen, juuri silloin Jumala yllättää armollaan”, sanoo teatterinohjaaja Kalle Holmberg, jonka vanhempi väki muistaa 60-luvun radikaalina. 60-lukua sävytti jyrkkä protesti perittyjä arvoja kohtaan, joihin ennenkaikkea kirkon katsottiin sitoutuneen. Tämän vuoksi protesti suuntautui voimakkaasti kirkkoa vastaan.
Nyt tämä tänä vuonna 50 täyttävä Holmberg avoimesti sanoo löytäneensä Valamosta kodin. Ja kun hän joutuu Jumalan edessä polvilleen, hän voi silloin tunnustaa olevansa riivaajien vallassa.
Mainitulle 60-luvulle oli tunnusomaista mm. rukouspäivien asettaminen kyseenalaisiksi. Siitä oli se seuraus, että rukouslauantain huvikielto purettiin. Silloin ei haluttu myöntää riivaajia todeksi eikä näin ollen ihmisen avuttomuutta riivaajien edessä eli tarvetta pyytää Jumalalta apua kiusausten voittamiseen. Nyt Holmbergkin sanoo suureksi synniksi riivaajien kieltämistä.
Jeesus opettaa meitä Herran rukouksen kuudennessa rukouksessa pyytämään taivaan Isän varjelusta kiusauksilta. Tuon rukouksen selityksessä Luther luettelee kolme kiusauksiin viettelijää: perkele, maailma ja oma lihamme.
Sielunvihollinen on ovela kiusauksiin langettaja. Se haluaa saada minut osoittamaan uskoni voimaa ja kestävyyttä. Se saa synnin näyttämään uskon koetukselta. Kun Jeesus oli erämaassa 40 vuorokautta yksinäisyydessä valmistautumassa Messiaan tehtäväänsä, niin perkele oli koko ajan hänen kimpussaan. Se yritti ensin paastoamisen seurauksena syntyneen nälän poistamista, että Jeesus tekisi ihmeen muuttamalla kivet leiviksi. Toiseksi kiusaaja yritti houkutella Jeesusta heittäytymään temppelin harjalta, jotta Jeesus kokeilisi Jumalan varjelusta. Kolmanneksi kiusaaja yritti vallanhaluun vedoten saada Jeesuksen kumartamaan sielunvihollista.
Raamattu sanoo: ”Sentähden, että hän, Jeesus, itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa” Hebr. 2:18. Jeesus ei varmasti tarvinnut kiusauksia saadakseen selville, että hän kestää kiusaukset. Jumalan Poikana hän oli kiusattunakin kiusaajaa väkevämpi. Mutta me kiusatut ja lankeevaiset ihmiset tarvitsemme sen tiedon, että Jeesus ei hylkää meitä, vaikka olemme kiusaajan edessä kumartaneet maahan asti. Jumala armahtaa meitä langenneita.
Sielunvihollisen tavoite on saattaa meidät epäuskoon ja epätoivoon, niin että emme rohkenisi enää pyytää Jumalalta armahdusta. Epäusko on oikeastaan kätkettyä itsekyyttä. Itsekyydelle tunnusomaista on syyn hakeminen toisesta. Anteeksi pyytäminen myös ihmisten kesken lähtee siitä, että minä myönnän rikkoneeni, minä olen syyllinen. Mutta kun me nöyrrymme Herralta armoa anomaan, niin hän korottaa meidät osallisiksi iankaikkisesta elämästä.
Yksi tämän päivän kavalimmista riivaajista on kulutushysteria. Ajallista hyvinvointia tavoitellessamme me vajoamme suohon, jolle on monia ilmenemismuotoja. Kilpailun paine eli stressi kovettaa ihmissuhteet. Oman edun tavoittelu johtaa itsekkyyteen, jolle on tunnusomaista vlinpitämättömyys kärsivistä ja apua tarvitsevista. Rakkaudettomuuden ilmentymiä ovat väkivalta, raakuus ja kovuus. Maailman tarjoamat houkutukset ovat aina sellaisia, että niistä kieltäytyminen näyttää tulevaisuuden menettämiseltä.
Mainitun kuudennen rukouksen Lutherin selityksessä kolmas kiusauksen laji on oma liha eli siis minä itse. Kun tapahtui syntiinlankeemus paratiisissa, niin viettelys tuli oikeastaan oman lihan kautta. Raamattu kertoo, että mies lankesi vaimon houkutuksesta. Mutta luomisjärjestyksen mukaan mies ja vaimo ovat yksi. Mies valittaa Jumalalle, etä vaimo, jonka hänelle annoit, petti hänet. Mies syyttää pettämisestä omaa lihaansa eli itseään.
Kun esim. aviopuolisot syyttävät avioliiton hajoamisesta toista puolisoa, niin he silloin oikeasaan syyttävät itseään. Itsekkyyden tuntomerkki on siinä, että syy on toisessa eikä minussa. Anteeksi pyytäminen lähtee siitä, että minä myönnän rikkoneeni, minä olen syyllinen.
Kun tämän katumuspäivän teksti kehoittaa meitä nöyrtymään Herran edessä, niin nöyrtyminen lähtee siitä, että minä tunnustan rikkoneeni pyhää Jumalaa vastaan. Rikkominen on tapahtunut lähimmäisiäni kohtaan.
Kun minulta loppuu syyttävä ja lähimmäistä arvosteleva mieli sen vuoksi, että tunnen oman syyllisyyteni, silloin alan aavistella nyrtymistä Jumalan edessä. En enää pidä lukua lähimmäiseni puutteista, koska omissa vioissa on kestämistä tarpeeksi. Itse joudun katumuspsalmin sanoin lausumaan: syvyydestä minä huudan sinulle, Herra.
Jumalan laupeus ilmenee siinä, että hän ei vedä minua tuomiolle, koska hän on lunastanut minut kadotuksen ja tuonelan vallasta Jeesuksen Kristuksen viattomalla kärsimisellä ja kuolemalla iankaikkisen elämän osallisuuteen.