Kansalliset rukouspäivät, Jer. 31: 2 – 4, Esko Väyrynen

Hallituksen määräämä 4. rukouspäivän VT:n teksti on Jer. 31: 2 – 4: Näin sanoo Herra: Kansa, joka pääsi miekkaa pakoon, sai armon autiomaassa. Israel palaa jälleen maahansa ja löytää rauhan. Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti. Minä rakennan sinut uudelleen, taas sinä nouset, neitsyt Israel. Jälleen sinä koristaudut juhlaan, otat käteesi rummun, lähdet karkeloon toisten iloitsevien kanssa!
Tuosta tekstistä haluan alleviivata tämän päivän kirkkovieraalle yhtä asiaa: Näin sanoo Herra: Minä olen sinua aina rakastanut, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti.
Elämän moninaisissa koettelemuksissa meillä on jatkuvana vaarana kadottaa luottamus siihen, että Jumala rakastaa ja antaa rakkautensa osoitukseksi kaikki synnit anteeksi. Jos meiltä tämä toivo katoaa tai hämärtyy, samalla meiltä unohtuu vastuu lähimmäisestä. Armahdettu syntinen jaksaa kantaa huolta langenneesta, toisesta syntisestä, koska Kristus on sovittanut tämänkin synnit.
Viranomainen toimii kristityn vastuulla silloin, kun hän kysyy seurakunnan työntekijän apua asiakkaansa hoitamisessa tilanteessa, jossa tämä pelkää kotiin paluuta. Usko on luottamusta Jumalan anteeksiantoon lankeemustenkin alla. Usko ei tee erehtymättömäksi. Usko antaa rohkeuden lähteä pyytämään anteeksi läheisiltä, joita on loukannut tai joiden luottamuksen on pettänyt.
Syyllisyys on raskas taakka. Ilman Raamatun lukemistakin tiedämme kokemuksesta, että kukaan ihminen ei ole täysin syytön, Rm. 3:23. Suurten talousongelmien aikana syyllisyyteen suhtaudutaan kaksijakoisesti. Toisaalta syyllisyyttä vähätellään ja toisaalta syyllisyyttä halutaan kohdentaa. On inhimillistä, että paha halutaan panna jonkun syyksi. Syyllisten etsiminen tai jopa löytäminen ei pelasta tätä maata lamasta. Tuskin se auttaa yksityistä ihmistä oman syyllisyytensä selvittelyssä.
Syyllisyyden selvittelyn tiimellyksessä on vaarana sekoittaa syyllisyys ja ihmisarvo. Yleinen esimerkki syyllisyyden ja ihmisarvon sekoittamisesta on alkoholismista keskustelu. Tätä vaikeaa yhteiskunnallista ongelmaa ei ratkaista sillä, että alkoholisti julistetaan yhteiskunnalle arvottomaksi, jotta ns. ”kunnon kansalaiset” voisivat hyvällä omalla tunnolla jättää alkoholistin oman onnensa nojaan. Jumala rakastaa myös alkoholistia.
Raamattu toteaa, että ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi” Rm. 3:23-24. Jumala on vapauttanut kuoleman vallasta kaikki kaikenlaisia syntejä tehneet. Jumala on rakastanut kaikkein kurjintakin niin paljon, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei tämäkään raukka joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän, Jh. 3:16.
Kristittyinä medän ei tarvitse murehtia niinkään paljon sitä, onko joku syyllinen vai syytön ja saako syyllinen riittävän kovan ragaistuksen. Kristittyinä meidän ensisijainen murheemme tulisi olla, että suurimmalla rikollisella tai kunnottomimmalla kansalaisella on täsmälleen sama ihmisarvo Jumalan taloudessa kuin meillä ”siivoilla” kristityillä. He ovat Jumalan ainokaisen Pojan elämän arvoisia. Arkielämään tuotuna me emme julista lähimmäistä yhteiskunnalle arvottomaksi vammansa perusteella tai syylliseksi epäiltyä roistoksi ilman oikeuden tutkintaa.
Me joudumme silloin opettelemaan parannuksen tekemistä. Silloin emme vaadi vamman vuoksi ongelmiin joutuneelta ensin parannusta, jotta Herra pääsisi aloittamaan hänessä hyvän työn. Jumalan salattua viisautta on se, että armahdettu syntinen voi pääsxtä vapaaksi vammastaan. Mutta vapautuminen orjuudesta ei ole Jumalan armotyön edellytys.
Parannuksen teon opettelua on sekin, ettemme tuomitse niitä, joille tämä päivä, ”päihteetön sunnuntai”, on ylivoimainen.
Meille sensijaan saattaa olla vaikeaa parannuksen tekoa elämäntavan muuttaminen. Lamasta voi olla siunausta: aineellisten arvojen asettaminen toissijaisiksi, ihminen ei elä ainoastaan leivstä. Olemme opettelemassa parannuksen tekoa, kun myönnämme elämän huolten ja murheitten erottavan meidät Jumalasta. Neljännen rukouspäivän sanoma on opettaa meidät kiittämään elämänlahjoista. Samalla saamme opetella pyytämään Jumalalta Pyhän Hengen voimaa, ettemme elämän koettelemusten keskellä kadottaisi iankaikkisen elämän osuuttamme. Kristittyinä me saamme rukoilla tätä Jumalan voimaa läheisillemme ja kaikille maailman kansoille.
Tänään YK:n päivänä me saamme rukoilla Jumalan viisasta johdatusta kansojen johtomiehille ja vastuunkantajille, jotta kansat saisivat elää rauhassa. Maailman kansojen keskinäisen rauhan edellytys on anteeksianto. Siitä saimme havaintoesimerkin, kun juutalaisten ja muslimien johtomiehet antoivat kättä toisilleen sovinnon merkiksi suorassa TV-lähetyksessä.
Siinä on kristillisten kirkkojen jäsenille opettelemista toistensa kunnioittamiseen tasavertaisina Jumalan valtakunnan jäseninä.
Harjoittelemme sitä, kun nousemme nyt tunnustamaan yhteen ääneen kristillisen uskomme Nikean uskontunnustuksen sanoin.