Puu, metsiemme ”vihreä kulta”, on edelleenkin merkittävä luonnonvara Suomen talouselämässä. Ilmastomuutoksen takia metsän ja puunkäytön asema on ollut viime vuosina laajan keskustelun ja päätöksenteon kohteena. Monille mieluinen yllätys on kuitenkin ollut puun lisääntyvä käyttö rakentamisessa. Kestävyyden ja turvallisuuden vuoksi rakennuspuun on oltava riittävän suoraa, lujaa ja tasalaatuista.
Päivän evankeliumissa puut jaetaan lajeittain, hedelmiensä perusteella karkeasti kahteen luokkaan. Hyvän puun hedelmät ovat syötäväksi kelpaavia, huonon puun taas eivät. Mutta Jeesuksen parantama sokea näki ensi vaiheessa ihmiset puiden kaltaisina. Ihmisillä ja puilla onkin samankaltaisia ominaisuuksia kuten pystyasento. Puut muodostavat metsiä, ihmiset yhteisöjä.
Tekstimme ihmiset tarkoittavatkin puita, jotka tuovat esiin sisimmästään hyvää tai pahaa. Mutta tarkoitetaanko tässä sitä, että maailmassa meitä ihmisiä on joko hyviä tai pahoja? Vai onko kyse jonkinlaisesta kaksoiselämästä?
Kaksi erilaista puuta löydämme jo Raamatun alkulehdiltä. Paratiisissa oli hyvän ja pahan tiedon puu, josta ei ollut lupa syödä. Mutta siellä oli myös elämän puu, jonka hedelmät tuovat niiden syöjälle ikuisen elämän. Elämän puu on esillä myös Raamatun viimeisessä kirjassa.
Tänä syksynä olemme saaneet nauttia runsaasta omenasadosta. Mutta mistä hedelmistä on kysymys päivän evankeliumissa ja mitä niiden nauttiminen tarkoittaa?
Meitä käsketään rakastamaan lähimmäistä, auttamaan ja palvelemaan häntä ja tekemään hänelle kaikenlaista hyvää – ikään kuin lähimmäinen voisi nauttia hyviä hedelmiä, joita me tuotamme. Hedelmiin sisällytetään myös sellaiset asiat, joista itse nautimme eli rauha ja ilo. Huonot hedelmät tarkoittavat puolestaan rakkaudettomuutta, levottomuutta ja vihaa.
Miten voisimme tuottaa noita hyviä hedelmiä? Apostoli kirjoittaa: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki” (Gal. 5:22-23). Emme siis omin voimin saa aikaan tuollaista. Luonnostamme olemme huono puu, joka tuottaa huonoja hedelmiä. Pyhän Hengen on saatava uudistaa meitä. Miten tämä tapahtuu?
Elämän puun hedelmien nauttijalle on luvattu ikuinen elämä. Siksi Elämän puu ei ole mikään eikä kukaan muu kuin Kristus. Hän kärsi ja kuoli ristille naulittuna. Silmille ja järjelle ristinpuu näyttää tosin kuolemanpuulta – täynnä kärsimystä, häpeää, rangaistusta, heikkoutta ja pimeyttä. Mutta hän sovitti rikkomuksemme Jumalalle. Vain hänessä meillä on Jumalan anteeksianto. Ja Jeesus nousi kuolleista ja elää ikuisesti. Jeesuksen kuolemaan on kätkettynä uusi, ikuinen elämä. Siksi meillekin on tarjolla kuolemanjälkeinen, ikuinen elämä ja elämän uudistus jo tässä ajassa, maan päällä. Ristinpuu tuo Elämän.
Tuota elämän uudistusta, jonka Kristus antaa, luonnehditaan Hengen hedelmillä. Nämä hedelmät, joita me itse ja lähimmäisemme saa nauttia, kasvattaa siis Kristus, emme me itse. Minä itse kun olen jo syntymästä synnin turmelema, tuo vanha Aatami tai vanha Eeva: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää” (Room. 7:18). Mutta Kristus lahjoittaa uskon ja syntien anteeksiannon. Uskovalle Jumala ei lue syntejä tuomion aiheeksi. Meitä ihmisiä on siis vain syntisiä ja armahdettuja syntisiä. Mutta niin kauan kuin elämme maan päällä, kuljetamme mukanamme syntistä minäämme. Kuitenkin, kun uskomme, Jeesus asuu sydämissämme ja rakastaa lähimmäistä meidän kauttamme. Näin kristityllä on kaksi luontoa – ikään kuin kaksi minää: minä itse ja Kristus minussa. Kristus on Herramme eikä synti pidä valtaa meissä. Tässä on puolestaan kutsu joka päivä katumaan syntejä ja uskon kautta saamaan ne anteeksi, että nousisimme uuteen elämään.
Usko ei siis ole sitä, että vain huulilla tunnustamme Jeesuksen – samalla kun sydän on kaukana Jumalasta. Aito uskontunnustus kumpuaa uskovasta sydämestä vääjäämättä, mutta vapaudessa. Mutta emme tunnusta uskoamme vain sanoin, vaan koko elämällä. Tänään haluan viitata rukouspäiväjulistuksen muistolauseeseen, johon on kiteytetty Jeesuksen Viinipuu-vertaus: ”Pysykää minun rakkaudessani, niin tuotatte paljon hedelmää”.
Entä hedelmien siemenet? Omenapuut ja muutkin hedelmäpuut kasvattavat hedelmissään lajinsa mukaisia siemeniä, joista voi kasvaa uusi puu. Hedelmiä ja marjoja syövät linnut ja muut eläimet levittävätkin puita, pensaita ja varpuja ympäristöönsä. Ilmestyskirjassa Elämän puu tuottaa kahdettoista hedelmät vuodessa. Tässä on viittaus Jumalan sanaan, joka on annettu meille kahdentoista apostolin ja profeettojen kautta, että meissä syntyisi ja säilyisi usko. Hengen hedelmät siis kantavat siemenissään sanaa: palvelu nostaa sydämille kysymyksiä Jumalan olemassaolosta ja rakkaudesta ja näin luo kaikupohjaa Jumalan sanan kuulemiselle. Samoin sydämestä ulospäin kumpuava rauha ja ilo ovat sanattomia todistuksia. Mutta vasta sanasta löydämme Kristuksen. Missä siis vain tehdään Jumalan valtakunnan työtä ja julistetaan Kristuksesta, palvelun ja julistuksen tulee kulkea käsi kädessä. ”Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta” (1. Piet. 4:11). Sekä palvelu että julistus saavat voimansa samasta ristin sanomasta, evankeliumista.
Siksi Paavali kirjoittaa: ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, …” (1. Kor. 15:3-4). Mutta Jeesuksen ylösnousemusta ei ole ilman hänen kuolemaansa. Jeesuksesta ristillä tulee ensisijainen julistuksen aihe: Ylösnousemukseen ei voi hypätä suoraan, vaan: ”Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta” (1. Kor. 1:23). Mekään emme voi hypätä suoraan uuteen elämään, vaan uskomme keskuksessa on ristiinnaulittu Kristus ja ristillä valmistettu syntien anteeksiantamus. ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” (Ef. 1:7).
Monista asioista kristityt ovat eri mieltä, mutta Jeesuksen risti on kaikille yhteinen – ainakin sen tulisi olla. Risti on Raamatun keskus, josta kaikki muu avautuu. Ristin juurelle kristityt – Jumalan kansa – kokoontuvat saamaan synnit anteeksi, löytämään ikuisen elämän toivon sekä aidon, keskinäisen yhteyden ja rakkauden veljinä ja sisarina toiviomatkalla kohti taivasta.
Jo vanhastaan ovat kaikki kristityt tunnustaneet uskonsa apostolisen tunnustuksen sanoin. Tämän tunnustuksen mekin nousemme nyt yhdessä lausumaan: