Ehtoollinen – Jumalan ja ihmisen kohtaamispaikka
Hiljattain näin unta: Idästä, Kiinasta asti oli tullut paljon keltamustia lintuja Suomeen. Pitkästä matkasta uupuneina ne kyyhöttivät pensasaidoissa yksittäin tai pareittain. Eivät jaksaneet syödä. Kököttivät vain hiljaa. Samojen jatkuvien itätuulien siivittämänä oli tullut myös lintu, joka unessani kutsuttiin kiinanhukaksi. Tämä hyppäsi oksalta toiselle ja näin kävellen noukki suuhunsa niitä keltamustia lintuja toisen toisensa jälkeen. Ne eivät kyenneet vastarintaan eivätkä edes lentämään pois. Kyyhöttivät vain odotellessaan kohtaloaan.
Herättyäni jäin miettimään unen merkitystä. Mieleeni tulivat perheet ja kodit. Pensasaita kuvastaa sitä luonnonmukaista rajapintaa kodin ja ulkopuolisen maailman välillä. Uupuneet linnut ovat vanhemmat tai pelkästään äidit. Työn uuvuttamina ollaan vain, eikä jakseta tehdä enää mitään. Ja kun sielunvihollinen tulee, ollaan kykenemättömiä vastarintaan tai väistämiseen. Riita, viha, synti ja ahdistus leviävät vastustuskyvyttömiin koteihin, parisuhteisiin ja perheisiin. Uni toi tietoisuuteen nykyaikamme ja alueemme erään profeetan analyysin: ”Työ on muuttunut persoonallisuuden osaalueeksi ja persoona on muuttunut työn raaka-aineeksi” (Jukka Relander, Ankkalinna ja lajien synty, Teos 2004).
Tämän profetian mukaan tehdään työtä toteuttaakseen omia taipumuksiaan ja juostaan narsistisesti omankuvan perään. Työelämälle uhrataan oma persoonallisuus. Kotielämään jää vain kyvytön hylsy, tyhjät kuoret, uupunut sielu. Puhun tästä, koska en ole itse vapaana mainitusta olotilasta, vaan koen sen samalla tavoin uhaksi kodillemme ja parisuhteelleni. Viisas vaimoni tekee oikein moittiessaan minua jatkuvasta työnteosta. Kuulen työelämän houkutuksessa ja imussa, jossa persoonaani niin paljon kysytään, paratiisin käärmeen houkutusta, että tulette olemaan Jumalan kaltaisia.
Paratiisin alkuihmiset menettivät viattomuutensa syömällä. Vähäinen ja vähäkalorinen hedelmäateria syöksi heidät paratiisista ja kiroukseksi langetettiin raadanta ja synnytystuskia. Homo sapiens, viisaaksi ja harkintakykyiseksi luotu ihminen, on muuttunut raatavaksi olioksi, homo laborosus, joka etsi jumalaisuutta omista teoistaan, työstä ja toimintatäytteisestä vapaa-ajasta tai nautinnoista. Missä olet, Adam? Löydätkö sinä itsesi tästä, ihminen?
Herramme ja Vapahtajamme osoittaa meille tänään toisenlaisen tien. Tämä tie on ateriayhteys ja palvelua lähisuhteessa. Jeesus Kristus on se alusta alkaen Jumalan luona ollut Sana, joka tuli lihaksi, niin että saimme katsella hänen kirkkauttaan (Joh. 1: 1-18). Siitä muistuttaa evankeliumimme alkuosa: Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen (Joh. 13: 3). Seuraava jae alkaa sanalla niinpä, joka osittaa jatkumoa edellisestä seuraavaan: Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan (Joh. 13: 4). Jumalan luota tulleena ja hänen luokseen palaavana Jeesus viettää lähimmäistensä kanssa aterian ja palvelee heitä lähisuhteessa, myös Pietaria, joka hetken päästä kieltää hänet ja Juudasta, joka hetken päästä hänet kavaltaa, myös Tuomasta, joka loppuun asti epäilee kaiken. Kristus palvelee heitä kaikkia, vaikka tietääkin, että seuraavana yönä kaikki jättävät hänet.
Lähiyhteyttä ja palvelua lähisuhteessa Vapahtaja osoittaa tänään tehtäväksi ja lääkkeeksi juuri meille työn ja kuormien uuvuttamille nykyihmisille. Kristuksen ravitsemina meidät persoonansa työlleen, sairaudelleen ja heikkoudelleen uhranneet nykyihmiset kätketään siihen iankaikkiseen elämään, joka todellisessa elämässä alkaa jo tällä, kun rakastamme Jumalaa ylin kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Ehtoollisessa Kristus tulee meihin asumaan ja asettaa meidät kristuksiksi omalla paikallamme, lähisuhteissamme elämään uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Uskotko sen? Aamen.