Evankelista Johannes sivuuttaa tämän päivän keskeisimmän aiheen, pyhän ehtoollisen, lyhyellä maininnalla: ”He olivat kokoontuneet aterialle,…” Toisaalta hän on aiemmin tallettanut evankeliumiinsa hyvin keskeisen Jeesuksen opetuksen ehtoollisen merkityksestä. Evankeliumin kuudennessa luvussa Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä.” ja edelleen: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” ”…sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” (Joh.6:51, 54) Jeesus on elämän leipä jo julistetussa, vastaanotetussa ja uskotussa sanassa. Se pitää varmasti paikkansa. Mutta aivan yhtä varmasti Jeesus samalla puhui jo ennakoiden siitä ateriasta, jonka hän asetti ollessaan opetuslastensa kanssa ilta-aterialla viimeisenä maanpäällisen elämänsä iltana.
Se, että Jeesus todella puhui oikeasta syömisestä ja juomisesta, tulee todistetuksi seuraamalla hänen silloisten kuulijoidensa reaktiota: ”Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’” Silloin vielä eivät kuulijat voineet tietää eikä arvata, millä tavalla Jeesus tuli uhraamaan itsensä. Ajatus ruumiin ja veren syömisestä ja juomisesta täytyi tuntua täysin mahdottomalta, varsinkin kun Vanhan testamentin käskynä oli erityisesti kieltäytyä veren käyttämisestä ravintona.
Jeesus kuitenkin tiesi, mitä tulisi tekemään, ja niin hän sitten myös toimi. Kuulimme toisena lukukappaleena varhaisimman kirjallisen tiivistelmän siitä, mitä Jeesus itse sanoi asettaessaan ehtoollisen jokaisen seuraajansa ateriaksi. Samalla siinä oli myös apostolin arvovallalla annettu ohje suhtautumisesta ehtoolliseen.
Ehtoollisen vaikutus on inhimillisesti mysteeri, käsittämätön asia. Sellaisena se vertautuu suoraan perustaansa, siihen, että yhden ihmisen kuolema voi olla meidän kaikkien elämän ehto. Me emme voi inhimillisellä logiikalla todistaa sitä, että Jeesuksen kuolema ristillä riittää Jumalan edessä siihen, että kaikki, mikä meissä on häntä vastaan, yksinkertaisesti annetaan anteeksi. Silti se on totta ja varmasti pysyvämpää kuin mikään, mitä näemme ympärillemme katsellessamme. Yhtä vähän voimme selittää, millä tavalla Jeesuksen sanat: ”Tämä on minun ruumiini” ja ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni” toteutuvat. Silti ne ovat totta myös tänä iltana, kun Jeesus itse haluaa toistettavaksi sen kehotuksen, jonka hän kerran antoi opetuslapsilleen: ”Ottakaa ja syökää!” Keskiajan kirkko rakenteli mutkikkaan teologian siitä, kuinka leipä ja viini muuttuisi olemukseltaan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi messun tietyssä vaiheessa, ja kuinka tuon ruumiin ja veren uhraaminen messussa sitten yhä uudelleen toisi muassaan hengellisiä lahjoja. Me kutsumme uskonpuhdistukseksi reformaatiota, jossa sanan alkuperäisen merkityksen mukaan haluttiin hakea uudelleen alkuperäisistä lähteistä alkuperäinen muoto ja sisältö eri asioille. Silloin messu-uhrioppi sai luvan väistyä. Toisaalta innostuttiin ja mentiin myös toiselle puolelle ojaan. Osa reformaattoreista opetti – ja niin opetetaan valitettavasti suuressa osassa kristikuntaa tänäkin päivänä – että leipä ja viini vain hengellisesti kuvaavat Kristuksen ruumista ja verta. Martti Luther hylkäsi molemmat inhimillisen järkeilyn tuloksena syntyneet harhat. Hän piti kiinni sanasta ja muistutti Jeesuksen itsensä sanoneen: ”Tämä on”, hic est, silloin käytetyn latinankielisen Raamatun sanoilla. Enempää ei tarvita. Emme me yksinkertaisesti voi enempää kuin uskoa sanan syntien anteeksiantamisesta tai sitten sanan ehtoollisella: ”Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni”.
Apostoli Paavali ymmärtää ilman muuta myös Kristuksen olevan todellisesti läsnä ehtoollisen ateriassa. Vain siitä lähtökohdasta tulee ymmärretyksi varoituksen sanat kelvottomasta ehtoollisen nauttimisesta. Erottaminen muusta syömisestä ja juomisesta tarkoitti hyvin varhain alkuseurakunnassa, että ehtoollista ei vietetty vatsan täyttämisen tarkoituksessa. Erottaminen muusta syömisestä ja juomisesta toteutuu myös siinä, ettei meidän tarvitse esimerkiksi huolehtia alkoholittoman vaihtoehdon tarjoamisesta. Jos me käymme pohtimaan ja pelkäämään jonkun ratkeamista juopotteluun ehtoollisen seurauksena, silloin emme todellakaan ole erottaneet sitä muusta syömisestä ja juomisesta. Yhdessä asiassa meillä suomalaisilla on vielä paljon kasvamisen ja opettelun varaa. Ehtoollinen ei ole sellainen kunnia-ateria, jolle tuleminen pitäisi ensin jotenkin ansaita. Tällainen asennoituminen asuu liian monessa ihmisessä. Jeesuksen sana vuorisaarnassa alttarille tulemisesta ja sitä edeltävästä riitojen sopimisesta liittyy vielä vanhan liiton jumalanpalvelukseen ja siellä tapahtuvaan uhraamiseen. Se on sisällöltään samanlainen kuin muutkin Jeesuksen terävöittämät lain käskyt: Oikein ymmärrettynä meille täysin mahdottomat täyttää! Nyt meitä ei kutsuta alttarille uhraamaan, vaan kohtaamaan meidän, nimenomaan meidän syntimme tähden, uhrattua Jumalan Karitsaa, joka juuri täällä alttarilla jakaa anteeksiantamusta, jakaa elämää antavaa ruokaa ja juomaa. Meillä ei ole mitään ansioita tulla, mutta meissä jokaisessa on kaikki syyt tulla.
Tänään kuullussa evankeliumissa keskityttiin Jeesuksen suorittamaan opetuslasten jalkojen pesuun. Ortodoksisessa ja roomalaiskatolisessa kirkossa perinteeseen kuuluu kiirastorstaina seurata konkreettisesti Jeesuksen antamaa esimerkkiä ja toimittaa jalkojen pesu. Toisaalta tärkeämpää on ymmärtää Jeesuksen esimerkin kokonaisvaltaisuus ja jatkuvuus. Opetuslapset ja heidän saamansa tehtävä luo pohjan sille viralle, joka edelleen tänä päivänä on yksi Kristuksen kirkon tunnusmerkkejä. Sen viran tarkoitus ei ole luoda kirkkoruhtinaita, joita seurakuntalaiset olisivat velvollisia palvelemaan, vaan virka itse on palvelun virka. Servus servorum Dei, Jumalan palvelijoiden palvelija. Näin on paimenen virkaan kutsuttuja vanhastaan nimitetty. Viran tehtävä on palvella niillä lahjoilla, jotka tulevat suoraan Jumalalta, ennen kaikkea sanalla ja sakramenteilla.
Jalkojen pesun aikana Pietarin kanssa käyty keskustelu viittaa aivan selvästi myös toiseen sakramenttiin, pyhään kasteeseen. Kun Pietari käytännön miehenä olisi ollut valmis ottamaan vastaan kokovartalopesun, Jeesus sanoi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.” Pyhä kaste on se kerrallinen teko, jossa Jeesus lahjoittaa meille oman puhtautensa, syntien anteeksiantamuksen ja uuden elämän lahjan. Puhtaana säilytään, kun pysytään aina lahjan vastaanottajan ja tarvitsijan asemassa.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet puhtaita. Johannes kertoo, että Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi. Juudas sai ottaa vastaan niin jalkojen pesun kuin viimeisen ateriankin, ja silti hän ei ollut puhdas. Juudas kulki Jeesuksen seurassa ajallisen hyödyn tavoite mielessään. Sillä tiellä ei kuitenkaan ole iankaikkisen elämän lupausta, ja ilman sitä elämämme menee hukkaan. Jeesus odottaa meiltä syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän nälkää. Sen nälän ja janon Hän lupaa sammuttaa myös tänään yhteisessä ehtoollispöydässä, jossa Hän edelleen palvelee meitä.