Päivän teksteissä on monia totuuden julki tulemisen symboleita.
Vanhan testamentin tekstissä Mooses toi kansalle viestin Jumalalta, jonka kanssa keskusteli kasvotusten. Uuden testamentin tekstissä Jeesuksen todellinen identiteetti paljastuu, kun Jumala nimeää hänet pojakseen. Jeesus ei olekaan vain tavallinen ihminen, vaan hän on luvattu messias.
Pyhyydessä on jotain salaista, sellaista, mitä ei pysty pukemaan sanoihin tai määrittelemään tarkkaan. Tänään puhun salaisuuksista, kätketyistä ja julki tulevista, salaisuuksien julki tulemisen pelosta ja salaisuuksien paljastumisen helpotuksesta. Samaan aihepiiriin kuuluvat myös aikaa murtavat, totuuksien oivaltamisen hetket, joista ei ole paluuta- Kirkastusvuorihetkiksikin niitä kutsutaan. Nekin voivat olla pyhiä kokemuksia.
Jokaisella meistä on salaisuuksia. Salaisuuksia on kaiken kokoisia ja kaiken asteisia, mutta kaikki salaisuudet voi määritellä sen perusteella, mitä niiden paljastumisesta seuraa. Iloisia ja hyviä salaisuuksia ovat esimerkiksi syntymäpäiväyllätykset, kaapissa piilotellut odotetut positiiviset raskaustestit, ihastukset ja ensisuudelmat, mummon suvussa kulkeva erityisen hyvä kakkuresepti ja niin edelleen. Usein iloiset salaisuudet ovat yksilöiden salaisuuksia. Yhteisöillä on harvoin mitään oikeasti salattavaa.
Kaikkein vaarallisimmat ja tuhoisimmat salaisuudet ovat niitä, joissa kiedotaan muita valheen verkkoon ja pelotellaan seuraamuksilla, jos salaisuus paljastuu. Kyse voi olla esimerkiksi rahallisista petoksista, kiusaamisesta jota tehdään nurkan takana katseilta piilossa, kodin kulissien takana tapahtuvasta väkivallasta. Melkein aina nämä salaisuudet ovat ihmisten välisiä salaisuuksia: ryhmien, yhteisöjen, kirkkojen, valtioiden, yritysten salaisuuksia.
On myös totuuden salaisuuksia. Sellainen kuin Jeesuksen todellinen identiteetti. Näihin liittyy usein se, että ihmiset eivät näe toisiaan oikein. Ihminen näkee, mitä odottaa ja luulee näkevänsä. Meidän on usein vaikea suhtautua siihen, kun meille läheiset ja rakkaat ihmiset kasvavat eri tahtiin kuin me itse. Ja ihmisten kasvuun ja muutokseen, ihmissuhteisiin, liittyy kirkastusvuorihetkiä. Kaikki on samaa, mutta toisin. Yhtäkkiä tutut asiat tai ihmiset saavat uusia merkityksiä.
Jeesuksen kanssa vuorella olleet opetuslapset eivät pystyneet unohtamaan, mitä he vuorella näkivät ja kuulivat. Samoin suhteissa toisiin ihmisiin, Jumalaan tai vaikka harrastukseen voi käydä niin että yhtäkkiä näkee kokonaisuuden toisin, eikä paluuta ole. Ystävä muuttuukin rakkaaksi tai jokin suhde on tullut aikansa päähän. Muutos ja kasvu on hyvä ja välttämätön asia. Jumala loi meidät eläviksi, eikä mikään elävä pysy samanlaisena ja muuttumattomana.
Kirkastussunnuntaina kysyn, mitä teemme omilla ja toistemme salaisuuksilla? Miten toimimme yhteisöjemme, erityisesti tämän seurakunnan ja evankelisluterilaisen kirkon asioiden kanssa? Osaammeko erottaa, minkä on hyvä tulla näkyviin ja minkä on tärkeää saada pysyä salaisuutena? Jeesus meni itse vuorelle ja kutsui itse opetuslapset mukaan. Hän oli valmis tämän salaisuuden paljastumiseen ja siitä totuudesta seuraaviin asioihin – ristille saakka.
Jeesuksen jumaluus ei ole enää salaisuus kenellekään, mutta toisaalta on. Monille ihmisille puhe Jumalasta ja Jeesuksesta tuntuu epätodelta, monista syistä. Vaikka moni teoriassa tietää ainakin jotain kristillisestä uskosta, perimmäinen kokemus elämästä Jeesuksen yhteydessä on salaisuus. Kuten Jeesus kutsui opetuslapset mukaansa vuorelle, myös häntä tänään etsiviä meidän tulee kutsua mukaan.
Totuus ei kirkastu käskemällä. Lopulta viimeisen oivalluksen tulee tapahtua ihmisessä itsessään. Siksi kun me ihmiset yksilöinä olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, meidän tulee jättää tilaa jokaisen omalle oivallukselle. Jos ymmärrys ei kirkastu, kovempaa huutaminen ei auta, vaan ajatuksen sulattelu vaatii tilaa. Mietin, jos opetuslapsista Tuomas olisi ollut mukana kirkastusvuorella, miten hän olisi reagoinut? Olisiko hän tuumannut, että aika vaikuttavaa, mutta tätä pitää nyt vähän sulatella?
Meidän kristittyjen tulee etsiä väsymättä sitä, mikä on totta ja oikeaa. Joskus se tarkoittaa likaisten ja rumien salaisuuksien paljastamista. Joskus se tarkoittaa hienotunteista tukea asioiden yksityisenä pitämiseen. Joskus se tarkoittaa hyvien ja kauniiden totuuksien puolesta sinnikkäästi puhumista. Minussa on kasvanut jo jonkin aikaa ajatus siitä, että yksittäisen kristityn moraalin tarkastelu on melko turhaa. Paljon merkittävämpää on se, mitä olemme, kun tulemme yhteen. Yhdessä, kirkkona, meillä on voimaa ja valtaa oikeasti vaikuttaa asioihin.
Nimittäin: vaikutettavia asioita on. Viime päivien uutiset, Saksan tulvat. Helteet ja pandemia. Sanat ovat vähissä. Koko planeetta tarvitsee pelastusta ja sovitusta.
Vaikeaa näissä suurissa katastrofeissa on tämä: Luomakunnan luonteeseen on aina kuulunut voimakkaita ilmiöitä, jotka ovat ihmisille vaarallisia. Ihmiskunnan ja erityisesti länsimaalaisen kulutusyhteiskunnan vaikutus yhteensä on ollut huono tälle maapallolle. Ilmastonmuutos tarkoittaa sitä, että ääri-ilmiöt, kuten helle, rankkasateet ja lumimyrskyt tapahtuvat useammin ja voimakkaammin kuin aiemmin.
Ihmisen käsityskyky on rajallinen ja siksi on helpompi jäädä miettimään yhden yksittäisen ihmisen lentokilometrejä, kuin suunnata katse rahaa tahkoviin massiivisiin yrityksiin. Tehtaiden tulisi toimia kestävällä tavalla, tuotteet pitäisi pakata johonkin muuhun kuin muoviin ja niin edelleen. Mitä suurempi yhtiö tai yhteisö, sitä suurempi vastuu toimijalla tulee olla. Toki omassa toiminnassa on hyvä ottaa huomioon sen mitä voi, mutta kaikilla meillä on rajalliset voimavarat.
Totuus on kuitenkin paras työkalu mitä meillä on maailman paremmaksi rakentamisen polulla. Totuutta välitetään tiedon ja kielen kautta. Tiede ja tutkimus on usein hidasta, ja mustatuntuu-väitteet nopeampia muotoilla. Kaikkia kuulemiamme väitteitä pitää ja kannattaa koetella. Aina se, miten todelta jokin asia tuntuu, ei ole missään yhteydessä siihen, miten asia oikeasti on.
Kun totuus kirkastuu riittävän monelle ihmiselle, kansalle, kansakunnalle, pystymme yhdessä kulkemaan kohti parempaa. Usko ei voi jäädä vain kirkastusvuoren oivallukseksi ja haluksi pitää paljastunut pyhä salaisuus vain itsellä. On lähdettävä vuorelta tekemään yhteistä matkaa kohti tulevaisuutta, jota kohti kuljetaan yhdessä. Kristinusko on kahden käden uskonto: Toisella kädellä kerrotaan Jumalasta ja hänen tahtonsa mukaisesta maailmasta, toisella kädellä tehdään sitä hyvää mitä voidaan.