Kohta puoliin tässä kirkossa konfirmoidaan meidän rippikoululaiset, 23 nuorta. Tämän pyhän teemana on: Kirkastettu Kristus. Opetuslapset näkivät Galilean pohjoispuolella sijaitsevalla vuorella Jeesuksen kirkastettuna. Raamatussa Jumalan edustajat, pyhät ihmiset ja enkelit esiintyvät usein valkeissa tai kirkkaissa puvuissa.
Vuorella Jeesuksen vaatteet hohtivat suunnattoman valkoisina. Voin helposti kuvitella, miten tämä hetki on ollut opetuslapsille erityinen ja juhlallinen, heidän tavanomaisen arkensa keskellä. Meidän nykypäivänkin ihmisten elämästä suurin osa on arkea, sitä tavallista elämää.
Tänään meillä kuitenkin on suuri juhla, konfirmaatiojuhla. Konfirmaatio tarkoittaa vahvistamista. Valkoisiin puetut nuoremme saavat konfirmaatiossa vahvistusta uskolleen ja kasteessa saamaansa armoon. Samalla Jumala siunaa nuoria eteenpäin heidän elämässään ja me seurakuntana yhdessä rukoilemme heidän puolestaan. Toivon, että tänään, tässä juhlassa saatu siunaus kantaa pitkälle elämän tulevissa arkisissa vaiheissa.
Veikkaan, että monia kiinnostaisi nyt tietää, miten meidän leiriviikko Rytkyllä meni. Mielestäni viikko sujui aika aktiivisissa ja touhukkaissa merkeissä. Aloitimme jokaisen aamun nostamalla Suomen lipun salkoon. Samalla veisasimme virttä: ”Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan, annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.” Päivämme koostuivat aamu- ja iltahartauksista, oppitunneista, raamattutyöskentelystä, leirijumalanpalveluksista, ryhmissä kisailusta ja emäntien valmistamista, makunystyröitä hemmottelevista aterioista.
Iltaisin pelailimme, nauroimme isosten näyttelemille sketseille, leikimme tutustumisleikkejä ja lauloimme yhdessä nuoren seurakunnan veisuja. Leirin suosikki ajanvietteiksi nousivat korttipelit, Jukka-jalkapallo, Jaffa pallo ja Ninja-peli. Monelle päivän kohokohta oli, kun pääsimme saunomaan ja uimaan vilpoiseen järveen.
Leiri oli siitä erikoinen, että tällä kertaa poikien sijaan tytöt innostuivat laulamaan saunassa Siperian lakeutta. Se on laululeikki, jonka aikana heitetään tiuhaan tahtiin löylyä ja lopuksi veisataan yhteen ääneen Maamme laulu. Harva se ilta saunasta juoksi veteen viilentymään joukko nuoria naisia, selkä punaisena ja kurkku kovasta veisaamisesta kärsineenä.
Päällimmäisenä leiristä jäi mieleen sen positiivinen meininki. Nuoremme olivat välillä melko äänekkäitä ja vähän sählääviäkin. Oppitunneilla kumilenkkien heitteleminen ja kaverin kanssa puliseminen meinasivat varastaa huomiota itse asialta. Me ohjaajat saimme komentaa ja muistuttaa keskittymään.
Kuitenkin, kaikki tämä touhuaminen oli iloista ja nauravaa. Lähes kaikilla oli avoin asenne, nuoret nauttivat yhdessäolosta ja hommat tuli sählingistä huolimatta tehtyä kunnolla. Loppukertauksessa saimme yllättyä, miten syvällisiä ajatuksia nuoret pohtivat.
Lukemassani evankeliumitekstissä Jeesus näyttäytyy opetuslapsille kirkastettuna, jumalallisessa suuruudessaan. Kysyin leirillä nuorilta, millainen kuva tai käsitys heillä oli lapsena Jeesuksesta, ja millainen heidän käsityksenä on tällä hetkellä. Sain paljon oivallisia vastauksia. Luen teille nyt niistä kolme.
”Lapsena ajattelin, että Jeesus on köyhä, kaikkia auttava, kova jäbä. Nyt ajattelen edelleen samoin.”,
”Lapsena en oikein tiennyt, uskonko Jeesukseen vai en. En myöskään ollut varma, kumpi oli Jeesus ja kumpi Jumala. Nyt uskon.”,
”Lapsena ajattelin Jeesuksen olevan turvallinen, viisas ja lempeä. Nyt ajattelen melkein samalla tavalla, tosin opin, miten epäitsekäs hän oli.”
Tällaisia vastauksia oli ilo lukea.
Siirrytään leiritunnelmista kotopuoleen. Täällä on varmasti paikalla paljon äitejä, isiä ja muita nuorille tärkeitä aikuisia. On kulunut 15 vuotta siitä, kun pienokaisenne syntyivät tähän maailmaan. Jotkut ehkä ajattelevat: ”Onpa aika kulunut nopeesti. Vastahan se meijän lapsu oli aivan pikkunen, mutta nyt hää on jo rippikoulun käyny.” Sen lisäksi, että konfirmaatiossa nuori saa Jumalan siunauksen, hän on myös elämän taitekohdassa, aikuisuuden kynnyksellä.
Lapsuudesta aikuisuuteen siirtyminen on yksi elämän merkittävistä vaiheista. Silloin elämä muuttuu aika paljon, niin nuorella itsellään kuin vanhemmilla. Nuori alkaa pikkuhiljaa irtaantumaa vanhempiensa huomasta, itsenäistymään ja ajattelemaan entistä enemmän itse. Olen iloinen siitä, että me seurakunnan työntekijät ja koko seurakunta saadaan rippikoulun kautta olla mukana tässä jokaisen perheen ja nuoren elämän taitekohdassa.
Evankeliumitekstissä Jumala sanoo Jeesuksesta opetuslapsille: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Vanhemmat, isovanhemmat ja kummit. Vietin viikon tiivistä yhteiseloa nuortenne kanssa. Seurasin, miten nuoret kohtelivat toisiaan ja suhtautuivat elämään. Huomasin, että he ovat todella olleet kuulolla. Meillä on hienoa, reippaita, fiksuja ja avoimella asenteella varustettuja nuoria.
Teille nuoret, haluan sanoa:
Hiljaa astelit kirkon käytävää,
puettuna pukuun valkoiseen.
Uusi elämän tie, sinua johdattaa
sekä tulevaisuuteen uuteen vie.
Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta.