Opettaja antoi oppilaille tehtävän piirtää jotain, mikä oli tärkeää heille. Oppilaat miettivät hetken, ja opettaja kysyi, mitä he aikoivat piirtää. Yksi tyttö totesi vakavana: ”Minä piirrän Jumalan.”
Opettaja meni vähän hämilleen: ”Mistä tiedät, millainen Jumala on?, hän kysyi. Enhän voi nähdä häntä.”
-Kohta näet, tyttö vastasi itsevarmasti ja tarttui piirroskynään. Mitä hän paperille piirsi, sitä ei tarina kerro.
Jumalaa ei voi nähdä. Kuitenkin hänen kohtaamisestaan on kuvauksia ja kertomuksia. Tämän kirkastussunnuntain raamatunteksteissä on myös sellaisia.
Äsken kuulimme Raamatun vanhimpiin kertomuksiin kuuluvan kuvauksen Mooseksen ja Jumalan kohtaamisesta (2. Moos. 3: 1-6). Se tapahtui Jumalan vuoren, Horebin juurella. Siellä Mooses kohtasi Jumalan palavassa pensaassa.
Mooses ei nähnyt Jumalaa, mutta kuuli äänen kutsuvan häntä. Hän tunnisti sen Jumalan ääneksi. Siksi Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.
Myös äsken lukemassani evankeliumitekstissä Jumala puhui opetuslapsille. Nämä eivät nähneet Jumalaa. Ääni tuli pilvestä. Pietari, Jaakob ja Johannes pelästyivät ja heittäytyivät maahan kasvoilleen.
Mooseksen palavan pensaan kertomuksessa ja opetuslasten kirkastusvuorikertomuksessa yhteistä on se, mitä Jumalan kohtaaminen herätti. Se herätti pelkoa. Siinä ihminen oli jonkin salatun ja suuremman edessä. Mooses ja opetuslapset kohtasivat voiman, jota meni heidän käsityskykynsä yli. Silloin ei voinut muuta kuin riisua kengät tai mennä polvilleen pyhän edessä.
Uutta Mooseksen kokemukseen verrattuna oli se, mitä opetuslapset kokivat pelästymisen jälkeen. Heidän ei tarvinnut jäädä pelon valtaan. Evankeliumiteksti kertoo:
Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.”
Jeesuksen läheisyys poisti pelon ja antoi turvan. Näin opetuslapset saivat nähdä ja kokea Jumalasta jotain sellaista, jota aiemmin ei ihmissilmä ollut nähnyt eikä käsi koskettanut. Opetuslapset saivat katsella Vapahtajan kirkkaita kasvoja. Ne olivat Jumalan kasvot. Opetuslapset tunsivat Jeesuksen kosketuksen. Se oli Jumalan kosketus. Se poisti pelon ja antoi turvan.
Opetuslapset näkivät korkealla vuorella Jeesuksen lisäksi Mooseksen ja Elian. Miksi nämä kaksi?
Jumala kutsui Mooseksen johtamaan Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta. Jumala antoi Moosekselle pyhän lain, kymmenen käskyä. Mooseksen ilmestyminen kirkastusvuorella toi sinne Jumalan lain. Mooseksen saama Jumalan tahto ihmistä kohtaan oli voimassa edelleen. Kuten Jeesus itse totesi vuorisaarnassa: »Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.”
Elia puolestaan edusti profeettoja. Jeesus jatkoi heidän työtään ja kehotti kansaa kääntymään Jumalan puoleen ja noudattamaan hänen tahtoaan, oikeudenmukaisuutta ja totuutta. Jeesuksessa täyttyivät niin laki kuin profeetat.
Kuten Moosekselle, myös profeetta Elialle Jumalan pyhä Horebin vuori oli tuttu. Hän oli joutunut ristiriitaan vieraiden jumalten kannattajien kanssa. Elia joutui pakenemaan näitä henkensä edestä. Pako vei hänet erämaahan, jossa hän kulki väsyneenä ja masentuneena 40 päivää. Kulku johti profeetan pyhälle vuorelle, Horebille.
Tuolla vuorella Jumala ilmaisi itsensä Elialle. Mutta hän, Kaikkivaltias ei ollut maanjäristyksessä, ei myrskyssä eikä tulessa. Tuli hiljainen tuulen humina. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan. Jumala oli tuossa hiljaisuudessa. Siinä Elian kaipuu Jumalan näkemiseen toteutui.
Eikö meilläkin ole kaipuu Jumalan puoleen. Emmekö mekin toivo, että näkisimme vaikkapa vilauksen pyhästä ja salatusta?
Mutta emme näe. Jumala kätkeytyy meiltä eikä tunnu vastaavan huutoomme. Vaikka päivä paistaisi kirkkaana, silti elämässä voi joskus olla pimeys, joka estää ilon ja valon. Jumalan tiet näyttävät tutkimattomilta. Emme näe Jumalan kasvoja.
Opetuslapset saivat katsella Jeesuksen kirkasta hahmoa kirkastusvuorella. Siellä heidän oli hyvä olla Jeesuksen, Mooseksen ja Elian seurassa.
Kuitenkin kirkkaimmin Jumalan läsnäolo toteutui vasta myöhemmin, kuoleman vuorella, Golgatan kalliolla. Siellä, kärsimyksen ja pimeyden keskellä Jumala näytti olevan poissa. Hän näytti peittäneen kasvonsa ja hylänneen Poikansa kärsimykseen ja kuolemaan, heikkouteen ja avuttomuuteen.
Kuitenkin juuri Kristuksen kärsimisessä Jumala tuli lähimmäs ihmistä. Juuri kätkeytymällä kuolemaan ja pimeyteen, Jumala ilmaisi itsensä maailmalle. Kaikkivaltias kertoi, että hän on läsnä ihmiselämän heikkoudessa, sairaudessa ja kuolemassa. Jumala ei ole voimassa, loistossa ja mahtavuudessa. Hän on avuttomuudessa ja hiljaisuudessa, josta sanat ovat kadonneet.
Psalmin sanoin:
5Sinä suojaat minua edestä ja takaa,
sinä lasket kätesi minun päälleni.
7Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
8Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
11Vaikka sanoisin: »Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon»,
12sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,
pimeys kuin kirkas valo.
Jumala jää aina meille salaisuudeksi. Vaikka ottaisimme alun tytön esimerkin mukaan kynän ja alkaisimme piirtää, emme saisi paperille Jumalan kuvaa. Ehkä jotain aavistusta kaikkivaltiaasta, mutta emme häntä, joka on pyhä ja salattu Jumala.
Jos haluamme nähdä Jumalan, meidän on tultava Jeesuksen luo. Kristuksen kasvoista voimme nähdä Jumalan, joka on lähellä silloinkin, kun ympärillä on pimeys. Silloinkin, kun emme näe tietä eteenpäin, Vapahtaja on vierellä ja sanoo: Älä pelkää, minä olen kanssasi. Mikään ei voi erottaa sinua rakkaudestani. Ristillä olen sen sinulle osoittanut.
Opetuslapset olivat peloissaan, kun Jumala puhui heille pilvestä. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.”
Näin Vapahtaja sanoo sinulle ja minulle. Kun emme näe Kaikkivaltiaan ajatusta ja hänen puheensa kuulostaa pelottavalta, Jeesus koskettaa ja sanoo: ”Nouse, älä pelkää. Minä olen kanssasi.”
Tämän turvan varassa on hyvä lähteä eteenpäin Mooseksen ja profeettojen viitoittamaa tietä. Se on toivon tie. On toivo, että sen tien päässä näemme Jumalan kasvoista kasvoihin ja saamme aina olla Kristuksen kanssa.