2.2.2014 KYNTTILÄNPÄIVÄ 2. Moos. 33:18-23
Jumalan selän takana
– Mehän tunnemme tämän sanonnan.
Joku paikka on Jumalan selän takana.
Se on jossain sellaisessa korvessa, joka on kaukana kaikesta.
Sinne on vaikea löytää ja sen asukkaat saavat elellä kaikessa
hiljaisuudessa.
Meille suomalaisille tällainen Jumalan selän takana eläminen
ei varmaankaan tunnu ahdistavalta.
Me olemme tottuneet erämaihin, pitkiin välimatkoihin,
yksinäisiin paikkoihin ja hiljaisuuteen.
Eikä tuo Jumalan selän takana oleminen alunperinkään ollut
mikään kielteinen asia.
Sehän tulee juuri tämän päivän Vanhan testamentin kohdasta,
jossa Mooses saa nähdä Jumalan vain selkäpuolelta.
Tuolta 3400 vuoden takaa on tämä sanonta pesiytynyt myös
meidän kieleemme. Vaikka moni tuskin edes tietää tätä sanonnan
alkuperää.
***
Israelin kansa oli juuri päässyt lähtemään Egyptin orjuudesta.
Oli kuljettu Punaisen meren yli kuivaa maata pitkin ja
oli saavuttu Siinainvuoren juurelle.
Siellä kansa oli pahoin suututtanut Jumalan vaatimalla itselleen
jumalankuvaa, kultaista vasikkaa. He olivat niin tottuneet Egyptin
jumaliin ja jumalten patsaisiin, että heidänkin olisi pitänyt saada
itselleen samanlainen. Mutta Jumala ei anna kuvata itseään.
Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa,
älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan
päällä, äläkä siitä mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä
palvele niitä, sillä minä Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala
– Näinhän sanotaan jo Kymmenessä käskyssäkin (2. Ms. 20:4-5a).
Mutta siitä huolimatta kansa vaati itselleen patsaan
ja he saivat hirveän rangaistuksen: 3000 miestä sai sinä päivänä surmansa.
Silloin Mooses kiipesi uudelleen Siinainvuorelle pyytämään Jumalalta armoa.
Hän sanoi kansalle: Te olette tehneet hyvin suuren synnin. Minä nousen nyt
vuorelle Herran luo. Ehkä voin sovittaa teidän syntinne (2. Ms 32:30).
Sitten Mooses pyysi Jumalalta:
Anna anteeksi heidän syntinsä. Mutta jos et anna,
niin pyyhi minun nimeni sinun kirjastasi (2. Ms. 32:32).
Jumala ei suoralta kädeltä antanut kansalle anteeksi sen syntiä
vaan sanoikin Moosekselle:
Mene nyt ja vie kansa maahan, josta olen sinulle puhunut.
Minun enkelini kulkee sinun edelläsi. Mutta tilinteon päivänä
minä rankaisen kansaa sen synnistä (2. Ms. 32:34).
Mooses sai nyt siis tehtävän viedä kansa Luvattuun maahan.
Tämä syntinen kansa, joka hetkeä aikaisemmin oli kumartanut
kultaista vasikkaa.
Tehtävä näytti Mooseksesta aivan liian vaativalta.
Kuinka hän voisi selviytyä siitä yksin?
Siksi Mooses sanoi Jumalalle: Älä vie meitä täältä pois,
ellet itse kulje kanssamme (2. Ms 33:15)
Jumala oli siis ensin päättänyt, ettei lähde kulkemaan niskoittelevan
kansan kanssa vaan jättää kansan Mooseksen hoteisiin.
Mooses ei kuitenkaan hellittänyt vaan jatkoi:
Juuri siitä, että sinä kuljet kanssamme, näkyy sinun ARMOSI
ja meidän erikoisasemamme kaikkien kansojen joukossa
maan päällä (2. Ms 33:16).
Ja Jumala myöntyi: Minä teen sen mitä minulta pyydät, sillä olen
mieltynyt sinuun ja tunnen sinut (2. Ms 33:17)
– Huomaat varmaankin, mikä yhteys tällä on uuteen liittoon.
Mekin olemme syntisiä ihmisiä, monella tavoin.
Mutta Jeesus on meidän uusi Mooseksemme.
Jeesuskin meni Jumalan eteen pyytämään meille armoa.
Hänkin tuli sovittamaan meidän syntimme, niin kuin Mooses
sanoi yrittävänsä. Jeesuskin pyysi ja pyytää Jumalaa armahtaman
meidät. Hänkin oli jopa valmis siihen, että Hänen nimensä
pyyhittäisiin elämän kirjasta, jotta me saisimme anteeksi.
Jumala oli mieltynyt Jeesukseen ja tunsi Hänet, aivan niin kuin
Hän tunsi Mooseksen. Ja siksi Jumala suostui Jeesuksen pyyntöön
ja Vapahtaja sai lähteä viemään kansaansa kohti Luvattua maata.
– Näin monella tavoin Mooses on meille Kristuksen esikuva.
****
Mutta Mooseksella oli Jumalalle vielä yksi pyyntö ennen kuin
kansa lähtisi liikkeelle kohti Luvattua maata:
Anna minun nähdä sinun kirkkautesi
Se oli raju pyyntö!
Mooses halusi nähdä Jumalan sellaisena kuin Hän on;
kaikessa pyhyydessään, kirkkaudessaan ja kunniassaan.
Mooses halusi vahvistuksen uskolleen että se todella on totta,
että Jumala on ja on sellainen, joka pystyy auttamaan.
Että Hän on Kaikkivaltias.
Miten usein mekin toivoisimme saavamme Jumalasta tällaisen
varman vakuuden. Niin että ihan silmillämme, korvillamme,
aisteillamme saisimme varmuuden siitä, että Jumala on,
että Hän kuulee, että Hän rakastaa minua.
– Mutta tällaista varmuutta ei kuulu.
– Me elämme uskon maailmassa, emme näkemisen.
****
Ihme kyllä Jumala suostui Mooseksen pyyntöön mutta ei täysin.
Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun
edessäsi nimen Jahve
Mooses tulisi saamaan jonkinlaisen kosketuksen Jumalan
pyhyyteen ja kirkkauteen.
On tärkeä huomata, että Jumala jälleen ilmoittaa itsensä.
Hän sanoo oman nimensä, niin kuin silloin kauan aikaisemmin,
kun Mooses kohtasi Jumalan palavassa pensaassa.
Silloinkin Jumala sanoi nimekseen ehjee, minä olen,
josta tulee tuo nimi Jahvee.
Me tunnistamme Jumalan, kun Hän ilmoittaa meille itsensä.
Me tunnistamme Jumalan Hänen puheestaan, Hänen sanastaan.
– Tänään meidän ei tarvitse kuulla, kun Jumala lausuu ääneen
nimensä. Yhtä lailla Hän ilmoittaa tänään itsensä meille Raamatun
sanassa. Me saamme siitä sanasta vakuutuksen, että Hän on meidän
Jumalamme ja meidän auttajamme. Jumalan sana riittää meille!
Jumala kuitenkin rajoittaa itsensä, sen, mitä hänestä voidaan
nähdä ja tietää. Hän sanoo Moosekselle:
Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen,
joka näkee minut, ei jää eloon
Jumala on täynnä sellaista äärimmäistä pyhyyttä, puhtautta,
valoa, totuutta, jota syntinen ihminen ei voi kestää. Hän musertuu sen ehdottoman ja täydellisen edessä, joka heijastuu Jumalan kasvoilta.
Siksi Jumala käskee:
Näetkö tuon paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo.
Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon
ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin,
mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä (2. Ms. 33:21-23).
Jumala siis antaa Mooseksen nähdä Hänestä niin paljon kuin se
ihmiselle on mahdollista. Näin Jumala tekee, koska Hän rakastaa meitä
eikä halua, että me tuhoudumme Hänen pyhyytensä edessä.
Jumala kyllä antaa meidän nähdä Hänen hyvyytensä, Hänen armonsa
ja Hänen lahjansa.
Hän näyttää meille sen, mikä on meille hyväksi.
Mutta Hän EI näytä meille sitä, mitä ME haluaisimme nähdä.
Tässä on RISTIN SALAISUUS.
Jumala kätkeytyy meiltä, jotta Hän voisi paljastaa itsestään sen,
mikä on meille tarpeen.
Jumala kätkeytyy tallin seimeen, Hän kätkeytyy ihmisen hahmoon,
Hän kätkeytyy kärsivään ja halveksittuun ihmiseen,
joka häpeällisesti naulitaan ristille ja tapetaan.
– Kuka voisi ymmärtää, että Kaikkivaltias Jumala on tällainen?
Vain usko voi sen ymmärtää, kun Jumalan sana lahjoittaa sen uskon
meidän sydämellemme.
Vain uskon silmin me voimme nähdä Jumalan tuossa pilkatussa
ja verisessä ihmiskehossa, joka huutaa tuskaansa.
Siinä me näemme Jumalasta jotain sellaista, mitä me EMME haluaisi
nähdä, mutta joka meidän PITÄÄ Hänestä nähdä.
Meidän pitää nähdä Hänen kärsimyshahmonsa,
jotta me ymmärtäisimme sen rakkauden, jolla Hän meitä rakastaa.
Meidän pitää nähdä Hänet takaa,
jotta voisimme kerran nähdä Hänet kasvoista kasvoihin.
Sillä vain Kristuksen ristinkuolema tekee ihmisestä kelvollisen
Jumalan kohtaamiseen. Hänen pyhyytensä ja kirkkautensa
näkemiseen ja sen kestämiseen. Koska risti tekee meistä osallisia
tuosta pyhyydestä ja kirkkaudesta, vaikka me itsessämme olemme
vain tomua ja tuhkaa.
****
Lasten vieressähän lauletaan Jumalan kämmenellä ei pelkää
ihminen
Varmaan jokainen ihminen ajattelee tässä, että Jumala varjelee
meitä pahalta, vaaroilta, sodilta, onnettomuuksilta jne.
Meidän ei tarvitse pelätä mitään ulkonaisia uhkia,
kun olemme Jumalan kämmenellä.
Se on varmaan totta, mutta meidän suurin vaaramme ei suinkaan
ole autokolari tai tulipalo.
Ei vaan meidän suurin uhkamme on JUMALA.
Senhän me selvästi näemme tuosta Mooseksen kertomuksesta.
Jumalan piti asettaa kätensä Mooseksen päälle,
ettei hän tuhoutuisi. Tuhoutuisi miksi?
Siksi että näkisi Jumalan pyhyyden.
Jumalan pitää siis ennen muuta varjella meitä omalta vihaltaan.
Jumalan vihahan kohdistuu kaikkea syntiä, pahuutta ja
vääryyttä kohtaan. Hän ei siedä sitä ollenkaan, koska se on
vastoin Hänen tahtoaan ja luomistyötään.
Siksi Jumalan kämmenen pitää suojella meiltä tältä Jumalan
kiivaudelta. Mutta onneksi me tunnemme tuon käden!
Me osaamme tunnistaa sen naulanjäljestä ja verestä,
joka siitä vuotaa.
Tuo Jumalan kärsinyt ja sovittanut käsi on meidän yllämme,
jotta ei Jumalan ankara ja rankaiseva käsi hävittäisi meitä.
Siksi me Jumalan vihan ja omantuntomme syytösten edessä
haluamme aina paeta Jumalan haavoitetun käden suojaan.
Siinä me voimme olla varmoja siitä,
ettei meitä tuomita, koska Kristus on jo tuomittu.
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä olisi rauha.
Ja Hänen haavojansa hinnalla me olemme parantuneet (Jes. 53).