Saamme aistiemme välityksellä ulkomaailmasta monenlaista tietoa, mutta ympärillämme tapahtuu myös paljon sellaista, minkä havaitsemiseen aistejamme ei ole viritetty. Ruumiimme läpi esimerkiksi kulkee säteilyä, joka lävistää kaiken aineen ja jota emme pysty mitenkään tuntemaan ja tunnistamaan. Kaikkea sellaistakaan, mikä on periaatteessa ihmisaistein havaittavissa, eivät kaikki havaitse. Jotkut meistä ovat esimerkiksi kuuroja tai sokeita tai värisokeita, ja kaikkien aistit heikkenevät väistämättä iän myötä.
Vertauskuvallisesti voidaan sanoa, että hengelliseen todellisuuteenkaan kuuluvia asioita ei ole mahdollista havaita, ellei meillä ole toimivia “hengellisiä aisteja”. On tapana puhua hengellisestä sokeudesta ja hengellisestä näkökyvystä. Olemme luonnostamme hengellisesti sokeita, ja hengellinen todellisuus pysyy meille suljettuna, ellei Jumala sitä meille avaa.
Raamatun profeetoille Jumala oli antanut aivan erityisen kyvyn nähdä Jumalan salattuun, hengelliseen todellisuuteen. Jotkut henkilöt voivat joskus paljastua maallisiksi profeetoiksi: heillä on ollut ominaisuuksia, joiden avulla he ovat nähneet asioiden ytimeen, ohi vallitsevien käsitysten, ja myöhemmin on käynyt ilmi, että he olivat oikeassa. Ehkä tällaisina maallisina profeettoina voidaan pitää esimerkiksi henkilöitä, jotka 80-luvun lopussa ymmärsivät, että lama on tulossa, ja lausuivat varoituksen sanoja. Epäilemättä Raamatun profeettojenkin luontaisilla ominaisuuksilla oli oma merkityksensä, kun he hoitivat tehtäväänsä, mutta ne eivät tehneet heistä profeettoja. He olivat profeettoja siksi, että Jumala kutsui heidät profeetan tehtävään, antoi heille hengellisen näkökyvyn ja ilmoitti heille sellaista, mikä ihmiselle on muutoin salattua.
Vanha Simeon, josta puhutaan päivän evankeliumissa, oli Jumalan profeetta, jolle Pyhä Henki oli tavalla tai toisella ilmoittanut, että kuolema ei kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta Simeon tuli temppeliin juuri oikealla hetkellä, kun Jeesuksen vanhemmat toivat hänet sinne. Jeesuksen nähdessään Simeon ymmärsi välittömästi, että juuri tämä lapsi on se Herran Voideltu, jota hän oli odottanut. Simeon ei voinut muuta kuin ylistää Jumalaa, kun hänen silmänsä olivat nähneet Jumalan pelastuksen. Eikä tämä pieni lapsi ollut vain Simeonin Pelastaja. Simeonin lausumat profetaalliset sanat siitä, kuinka Jeesus-lapsesta tulee jokaisen ihmisen Pelastaja, pakanakansoille koittava valo ja Israelin kansalle loistava kirkkaus, olivat niin vaikuttavia, että Jeesuksen vanhemmatkin olivat ihmeissään.
Temppelissä oli paljon väkeä. Ihmiset kohtasivat siellä jotain käsittämättömän suurta ja ihmeellistä, mutta he kulkivat Jeesus-lapsen ohi eivätkä nähneet hänestä säteilevää Jumalan kirkkautta. Heillä ei ollut sitä hengellistä näkökykyä, jonka Jumala oli antanut Simeonille ja naisprofeetta Hannalle, josta puhutaan päivän evankeliumia seuraavissa jakeissa.
Jumala antaa hengellisen näkökyvyn jokaiselle Jeesukseen Kristukseen uskovalle. Siksi jokainen uskova on jossain mielessä profeetta. Jumala kutsuu vain harvoja Simeonin ja Hannan tavoin erityiseen profeetan tehtävään, mutta jokainen uskova näkee hengellisen näkökykynsä takia sellaista, mitä hengellisesti sokea ei näe.
Uskovan hengellinen näkökyky voi myös kehittyä, ja Jumalan tahto on, että juuri näin tapahtuu. Hengellisen näkökyvyn kehittymistä voidaan verrata aistihavaintojen kehittymiseen. Pienen lapsen havainnot ulkomaailmasta ovat erilaisia kuin aikuisen havainnot. Havaitsemaan on opittava, ja kokemuksemme muovaavat havaintojamme. Eskimoilla esimerkiksi on paljon lunta merkitseviä sanoja, ja he pystyvät havaitsemaan lumen erilaisia ominaisuuksia, joita lumettomilla seuduilla asuvat eivät havaitse. Samalla tavoin hengellisen näkökyvyn kehittyminen auttaa meitä havaitsemaan entistä tarkemmin hengelliseen todellisuuteen kuuluvia asioita.
Hengellinen näkökyky on Jumalan lahja, josta ihminen ei voi vähääkään ylpeillä. Hengellinen näkökyky pysyy yllä ja kehittyy vain hengellisessä köyhyydessä. Jumalan täytyy jatkuvasti avata meitä näkemään hengellistä todellisuutta, muutoin se pysyy salattuna. Jos ihminen kuvittelee, että hänellä itsellään on hengellistä näkökykyä, hän on todellisuudessa hengellisesti sokea.
Tällaisesta kuvitellusta hengellisestä näkökyvystä puhuu Ilmestyskirjan kirje Laodikean seurakunnalle vakavia sanoja. (Ilm. 3:14–22) Laodikealaiset ajattelivat, että kaikki on hyvin heidän keskuudessaan, että he ovat hengellisesti rikkaita eikä heidän hengellisessä näkökyvyssään ole mitään vikaa. Mutta heille sanottiin: “Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” Heitä kehotettiin hankkimaan silmävoidetta ja voitelemaan silmänsä, jotta he näkisivät. Silmävoiteen vaikuttama silmien paraneminen kuvaa Pyhän Hengen työtä, kun hän tekee hengellisesti sokeasta näkevän. Emmekö mekin tarvitse silmävoidetta, eikö meidänkin ole syytä pyytää Pyhää Henkeä antamaan meille hengellistä näkökykyä!
Pyhä Henki antaa meille sekä perustavan hengellisen näkökyvyn että lisää meidän hengellistä näkökykyämme kirkastamalla meille Jumalan kirkkauden Kristuksessa. Jos käytetään teologisia tai mieluumminkin raamatullisia käsitteitä, voidaan sanoa, että perustavan hengellisen näkökyvyn saamisessa on kysymys vanhurskauttamisesta, Jumalalle kelpaamisesta, kun taas hengellisen näkökyvyn lisääntymisessä on kysymys pyhityksestä, yhä suuremassa määrin Kristuksen kaltaiseksi tulemisesta. Käytännössä, omassa elämässämme näitä kahta, perustavan hengellisen näkökyvyn saamista ja hengellisen näkökyvyn lisääntymistä tai vanhurskauttamista ja pyhitystä, ei ole mahdollista erottaa toisistaan. Olemme Jumalan edessä aina samassa pisteessä, absoluuttisessa nollapisteessä: kelpaamme aina Jumalalle vain Kristuksen tähden, ja meidän on mentävä aina uudestaan ja uudestaan kadotettuina syntisinä Kristuksen luo armoa ja anteeksiantamusta saamaan. Muutoin meille käy samoin kuin laodikealaisille.
Perustava hengellinen näkökyky on sama asia kuin pelastava usko. Usko syntyy siitä, että syntinen näkee Pyhän Hengen kirkastamana Kristuksen. Jumalan kirkkaus Kristuksessa on Jumalan armon ja rakkauden kirkkautta. Tätä kirkkautta ei voi kukaan katsella ilman, että hän tulee vakuuttuneeksi ja uskoo sydämessään, että Jumalan valmistama pelastus kuuluu hänelle. Simeon ja Hanna odottivat Herran Voideltua, eivätkä he pettyneet odotuksessaan, vaan näkivät uskon silmin Pelastajansa. Kukaan muukaan, joka köyhänä syntisenä odottaa Kristusta, ei tule pettymään, sillä Pyhä Henki ei tee mitään niin mielellään kuin kirkastaa Kristuksen eli antaa hengellisen näkökyvyn, uskon silmät, joilla Kristus nähdään.
Lopullinen, täydellinen Kristuksen kirkkauden katselu ei ole vielä mahdollista, vaan se toteutuu vasta taivaassa. Paavali kirjoittaa, että “me kaikki, jotka … katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi.” (2. Kor. 3:18) Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä puolestaan sanotaan: “Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2) Taivaassa saamme nähdä ja voimme nähdä Kristuksen sellaisena kuin hän on, kun meissä ei ole enää syntiä. Taivaassa voimme katsella myös Kristuksen pyhyyden kirkkautta. Nyt katselemme Kristuksen kirkkautta vielä ikään kuin kuvastimesta ja voimme nähdä vain Kristuksen armon ja rakkauden kirkkauden. Sen katselemiseen emme väsy niin kauan kuin olemme syntisiä – emmekä toki sittenkään, kun synti ei enää kiusaa meitä.