5.2.2012 KYNTTILÄNPÄIVÄ Lk. 2:22-33
40 päivää joulusta.
40 päivää Jeesuksen syntymästä.
Silloin oli Marian, äidin lain mukaan tultava temppeliin puhdistautumaan.
Mutta kuinka tämä tapahtuma sijoittuu joulun kertomuksiin?
Jotenkin näinhän sen on täytynyt mennä.
Jeesus syntyi Betlehemin tallissa ja vielä samana yönä tuli joukko paimenia ihmettelemään tuota Kristusta, Herraa.
Tuo pieni perhe ei suinkaan lähtenyt heti pois Betlehemistä vaan pysytteli siellä useita viikkoja.
Jeesus ympärileikattiin siellä 8 päivän ikäisenä.
Ja vielä sen jälkeenkin Maria pysytteli lapsivuoteessa, toipumassa synnytyksestä.
Juutalaisen lain mukaan hän oli epäpuhdas, eikä siksikään voinut liikkua tuon synnytyspaikan ulkopuolella, ei ainakaan pyhillä paikoilla.
Toisaalta oli siis armollista, että äiti sai rauhassa voimistua synnyttämisen jälkeen ja keskittyä lapsen hoitamiseen.
Mutta toisaalta tuo kultillinen saastaisuus oli myös taakka ja tietynlainen häpeä. Synnyttänyt nainen ei voinut elää seurakunnan yhteydessä ja käydä synagogassa.
Temppeliin tuleminen olisi siksi Marialla varmasti vapauttava kokemus.
Hän pääsi taas toisten yhteyteen ja seurakunnan täyteen jäsenyyteen.
Temppeliin tulemiseen liittyi myös lapsen ympärileikkauksen tutkiminen.
Kun pappi oli todennut, että lapsi oli parantunut ympärileikkauksesta, hänet voitiin pyhittää Herralle, eli ottaa Jumalan omaksi.
Tuo päivä oli siksi tuolle pienelle perheelle kaksinkertaisen ilon päivä.
Mielellään he uhrasivat kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa, niin kuin laki määräsi.
Tällä uhrillaan he tavallaan lunastivat poikansa takaisin itselleen.
Herralle pyhitetty poika saatiin ottaa takaisin vanhempien kasvatettavaksi.
Mutta ei siis ole mikään ihme, että Jeesus 12 vuotiaana temppelissä sanoo: Minun pitää olla Isäni talossa tai sananmukaisesti niissä mitkä minun Isäni ovat. Hänethän oli jo silloin 40 päivän isässä pyhitetty Jumalalle ja tuotu Hänen asuinpaikkaansa juuri tuolle samalle paikalle, jonne hän sitten 12-vuotiaana jäi kolmeksi päiväksi.
Mutta vielä silloin, kun tuo pieni perhe oli temppelissä Jeesuksen syntymän jälkeen, he eivät tienneet, mitä oli edessäpäin.
Herodeksen palatsi oli aivan temppelin lähellä,
mutta he eivät aavistaneet tuon kuninkaan vihaa.
Hyvin lähellä oli kuitenkin se päivä, jolloin enkeli ilmoittaisi Joosefille:
Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin.
Betlehemin lastenmurha väijyi jo aivan nurkan takana.
Mutta temppelissä he saivat olla vielä rauhassa.
Saivat uhrata uhrinsa.
Jeesuksen otsaan piirrettiin taw-kirjain siis ristinmerkki.
Pappi siunasi hänet ja koko perheen.
He rukoilivat lapsen puolesta.
Ja nauttivat todennäköisesti myös nk. käskyaterian poikansa
lunastamisen kunniaksi.
Temppeli oli näin heille Jumalan läsnäolon ja Jumalan toiminnan paikka.
Heidät varustettiin sille elämänmatkalle, joka oli edessä.
Heidät jopa siunattiin ennakolta sillä ristinmerkillä,
jonka me tunnemme pelastuksen merkkinä.
He söivät ateriaa temppelissä, niin kuin mekin tänään.
Kaiken tämän kuuleminen on tärkeää meille, jotka emme tiedä,
Mitä on edessäpäin.
Jotakin meidän maamme ja kansamme tulevaisuudesta ratkaistaan tänään.
Ja joka tapauksessa nämä presidentinvaalit ovat osoittaneet selvästi sen, kuinka kaukana Jumalan sanasta ja Jumalan tahdosta tämä kansa vaeltaa.
Se ei tiedä hyvää tulevaisuutta ajatellen.
Ja mitä onkaan edessä meidän henkilökohtaisessa elämässämme?
Toivottavasti emme joudu todistamaan joukkomurhaa, niin kuin kerran Betlehemissä.
Emmekä joudu maanpakolaisiksi, niin kuin Joosef, Maria ja Jeesus joutuivat.
Emmekä saa niskaamme vallanpitäjien vihaa.
Meidän kysymyksemme saattavat olla aivan erilaisia.
Huolta terveydestä, murhetta läheisten ongelmista, jonkun rakkaan ihmisen menettämistä, surua omasta syntisyydestä ja vääristä valinnoista jne jne.
– Kyllähän sinä omat murheesi tiedät.
Mutta juuri siksi me niin kipeästi tarvitsemme TEMPPELIÄ.
Tarvitsemme sitä, että saamme tulla Herran kasvojen eteen.
Saamme tulla pyhitetyiksi Jumalan sanalla ja rukouksella.
Saamme jättää kaikki pahuutemme ja kaikki huolemme Hänelle, joka yksin jaksaa ne kantaa.
Saamme tulla siunatuiksi Jumalan huoneen hyvyydellä.
Saamme nauttia ateriaa, joka ei ole enää käskyateria vaan armon ateria.
Juuri siksi, että me elämme tällaisessa syntiinlangenneessa maailmassa,
me tarvitsemme tätä temppeliä.
Jos voisimme itse hoitaa kaiken ja ohjata omaa elämäämme, silloin me emme tietenkään tarvitsisi mitään Jumalan kohtaamisen paikkaa.
Mutta juuri oman heikkoutemme ja huonoutemme ja maailman pahuuden tähden me jokainen tarvitsemme tällaisia keitaita.
Pitkät, kauniit aurinkopäivät saattavat eessäni olla taikka kuolema, köyhyys ja kurjuus – kuolema tunkiolla. Niin kuin Eino Leino runoili.
Koska ihmisen elämän on tällaista,
meidän ainoa mahdollisuutemme on tarttua siihen, joka ei muutu eikä murru, ei taivu eikä taitu.
Mikä se on?
**
Vanha SIMEON oli matkalla kohti kuolemaa.
Juutalainen pyhä kirja Talmud kertoo Simeon Vanhurskaasta, joka oli ylipappi Jerusalemin temppelissä. Talmudissa lukee:
Sinä vuonna kun Simeon kuoli, Hän sanoi Viisaille: Tänä vuonna minä kuolen!
He kysyivät: Mistä tiedät? Hän vastasi: Joka vuosi, suurena Sovituspäivänä, mennessäni temppelin kaikkein pyhimpään, minua on saattanut valkoisiin pukeutunut mies, enkeli. Hän tuli sisään kanssani ja lähti ulos kanssani. Mutta tänään minut saattoi mustiin pukeutunut mies. Hän tuli sisään kanssani, muttei lähtenyt ulos. Seitsemän päivää suuren juhlan jälkeen Simeon kuoli.
Todennäköisesti tuo Talmudin kertomus viittaa samaan Simeoniin kuin evankeliumi. Molemmissa kertomuksissa Simeon tiesi lähestyvän kuolemansa.
Mutta juutalainen Talmud ei tietenkään voinut kertoa sitä olennaista:
Simeon sai nähdä Messiaan, Vapahtajan, ennen kuin lähti tästä elämästä.
Juutalaisethan eivät voineet kertoa tällaista, vaikka olisivat sen kuulleetkin.
Simeon sai nähdä HERRAN VOIDELLUN, kertoo Luukas.
Tuo Herran voideltu tarkoittaa Messiasta eli Kristusta.
Alun perin tuo Voideltu tarkoitti nimenomaan Israelin kuninkaita.
Sittemmin odotettiin nimenomaan sellaista Voideltua, joka olisi Jumalan tahdon välittäjä. Jumala lähettäisi tuon Voidellun, ja tämä toteuttaisi Jumalan suunnitelman maan päällä, nimenomaan Israelin kansan kohdalla.
Vanha Simeon oli kuitenkin ymmärtänyt, ettei Messias tule vain Israelia ja juutalaisia varten. Siksi Simeon puhuu pelastuksesta, jonka Jumala on valmistanut kaikille kansoille ja valosta, joka koittaa pakanakansoille
yhtä lailla kuin Jumalan kansalle Israelille.
Messias, Voideltu tulisi siis jokaista ihmistä varten.
Jesajan ennustuksessa (49:1-) sanotaan tuosta tulevasta Messiaasta näin:
Kuulkaa minua, kaukaiset rannat, kuunnelkaa kansakunnat, jotka asutte etäällä! Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen (aivan niin kuin enkeli ilmoitti Marialle: Sinä annat hänelle nimeksi Jeesus, Lk 1)
Jesajan profetia jatkuu: Hän sanoi minulle: Sinä olet minun palvelijani, Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni
(Tämä Sinä olet minun palvelijani kuului silloin taivaasta, kun Jeesus kastettiin Jordanilla).
Jesaja jatkaa: Ei riitä, että olet minun palvelijani ja saatat ennalleen Jaakobin heimot, tuot takaisin Israelin eloonjääneet. Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka (Jes. 49:6)
Huomatkaa: Juuri sama näky, jonka Simeon sai Jerusalemin temppelissä.
Tämä Herran Voideltu, Herran palvelija, tämä pieni käärö Simeonin sylissä, tulisi toteuttamaan valtavia asioita:
Hän lunastaisi vapaiksi kaikki ihmiset.
Hän ostaisi heidät vapaiksi synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta.
Ja sen tämä lapsi tekisi ristinsä verellä. Se olisi tuo ostohinta.
Mitä lienee Simeon nähnyt ja ajatellut, kun piirsi verellä ristinmerkin tuon tulevan lunastajan otsaan. Saiko hän nähdä jo Golgatalle saakka?
Ainakin hän sai nähdä riittävästi siitä pelastuksesta,
joka koski myös Simeonia itseään.
Siksi Simeon saattoi nyt sanoa:
Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä
Ranskankielinen Raamattu kääntää suoraan: mourir en paix
eli kuolla rauhassa.
Juuri siitähän oli kysymys.
Saako hän lähteä tästä elämästä sen ainoan kestävän ikuisen varassa,
joka antaa rauhan.
Vai pitääkö hänen lähteä omassa varassaan, epävarmaan pimeyteen.
Tuo maailmaan syntynyt Jumalan Poika on näet tässä maailmassa ainoa asia, joka ei hävitä, ei muutu eikä murru.
Hänen ristinsä on niin kuin tappi, joka on isketty maapallon kylkeen.
Kaikki muu tuhoutuu ja katoaa, mutta kaikki se, mikä on ripustettu tuon tapin varaan, kestää ja säilyy.
Ellei meillä olisi Kristusta ja ristiä, meillä ei olisi mitään toivoa kuoleman edessä.
Olisi vain tuho, tappio, ikuinen pimeys ja kauhu.
Siksi Simeonista on täytynyt tuntua taivaalliselta,
kun hän sai pitää tuota pientä pilttiä sylissään.
Tuohon pieneen nyyttiin oli kätkettynä Jumalan koko täyteys.
Tuon avuttoman ihmistaimen ansiosta ihmiskunnalla olisi toivo.
Kaukaiset kansatkin saisivat kuulla siitä, ja pääsisivät pois epätoivostaan.
Ystävät kalliit!
Mitä meillä olisi ilman Jeesusta?
Mihin me panisimme toivomme, kun omatunto syyttää ja kuolema kauhistaa?
Siinä ei auta sosiaaliturva, ei kansaneläkelaitos, ei terapia eikä karppaaminen.
Siinä ei auta Niinistö eikä Haavisto, ei Obama eikä Putin.
Viimeisessä hädässä tuo turvan vain Herran Voideltu, Jeesus Kristus,
joka tänään on läsnä temppelissään, niin kuin oli kerran Jerusalemissa.
Hän ottaa MEIDÄT syliinsä,
piirtää ristinmerkin MEIDÄN otsaamme,
puhdistaa ja siunaa MEIDÄT sanallaan
ja nauttii kanssamme aterian, joka on HÄN ITSE.
Niin mekin voimme sanoa: Me olemme nähneet Herran Voidellun
ja siksi sinä annat palvelijasi lähteä rauhassa, kun meidän palvelusvuoromme päättyy