Elämän ääripäät kohtaavat tänään kynttilänpäivän evankeliumissa. Toisella puolella on iäkäs Simeon-vanhus ja toisella puolella on pieni, puolitoistakuukautinen Jeesus-lapsi. Yllättävä kohtaaminen tapahtui Jerusalemin temppelissä. Siellä Simeon halusi ottaa Joosefin ja Marian esikoisen käsivarsilleen.
Pieni lapsi ja vanha mies. Asetelma on sinänsä kaunis ja suorastaan idyllinen. Samalla se muistuttaa siitä, että juuri lapsuus ja vanhuus ovat ihmiselämän herkintä ja haurainta aikaa.
Lapsi ei ole taakka, vaan ilo. Hän ei ole vain tulevaisuuden mahdollisuus, vaan hänellä on oikeus olla oma itsensä. Ihmisen syvin tarve on olla hyväksytty ja rakastettu omana itsenään. Lapsen tulisi aina tietää, että hän on iloksi vanhemmilleen. Valitettavasti tässä asiassa julkisuudessa käyty keskustelu on tehnyt karhunpalveluksen; lapsesta on yhä enemmän tullut taakka. Lapset näyttäytyvät usein vain suurena ongelmana, on kyse sitten kuntien budjeteista tai vanhempien työpanoksesta tai julkisen talouden kestävyysvajeesta. Tai puhumme kyllä miehen oikeudesta urallaan etenemiseen tai naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa, mutta kuka kantaa huolta lapsen oikeudesta elämään, äitiin ja isään, omaan kotiin, turvalliseen kasvuympäristöön ja ylipäänsä lapsuuteen?
Meiltä on yhä enemmän hämärtynyt myös taju lapsesta lahjana. Puhumme keveästi lasten hankkimisesta ja tekemisestä unohtaen sen perustotuuden, että elämä ja jokainen lapsi on ihme, suuri Luojan lahja. Itsekorostuksessaan länsimainen ihminen sivuuttaa sen vanhan Raamatun viisauden, että ”lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa” (Ps. 127:3). Tämän muistaminen muuttaisi asennoitumistamme lapseen: hän ei ole taakka, vaan lahja ja ilo.
Myöskään vanhus ei ole taakka. Toimittaja Ritva Liisa Snellman kirjoitti viime keväänä Helsingin Sanomissa: ”Olen lukenut kaksi valtioneuvoston kanslian julkaisemaa ikäraporttia ja tiedän, että eläkeläisen ja ongelmajätteen ero ei ole suuri.” (HS 11.3.2012) Jos eläkeläinen on pois heitettävä taakka, arvomme eivät ole kohdallaan. Jotain on silloin yhteiskunnassamme vialla.
Ihmisen arvo ei perustu ikään eikä sosiaaliseen asemaan. Vanhusta tulee kohdella ihmisarvoisesti kaikissa hänen elämänvaiheissaan. Myös vanhuksen ihmisarvo on luovuttamaton. Tätä perusarvoa on pidettävä jatkuvasti esillä. Enää se ei tunnu olevan itsestäänselvyys. Siksi on muistettava Raamatun kehotus: ”Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle ja pelkää ja kunnioita Jumalaasi.” (3. Moos. 19:32)
Nuoruutta ihannoiva aika unohtaa, ettei vanhuus ole sairaus tai häpeä, ei yhteiskunnallinen ongelma eikä pelottava ja surullinen vaihe ihmiselämässä. Se ei ole vain sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, virtsatieongelmia tai vuodepaikkoja. Vanhuus on luonnollinen osa elämää. Vanhuksilla on paljon inhimillistä pääomaa ja osaamista. Heillä on paljon annettavaa tälle yhteiskunnalle ja nuoremmille sukupolville. Tätä tulee arvostaa ja tarjota mahdollisuus käyttää arvokasta kokemusta sekä vanhusten omaksi rakennukseksi että lähimmäisten parhaaksi. Vanhat ihmiset ovat yhteiskunnan tärkeä voimavara.
Tänään alkava Yhteisvastuukeräys muistuttaa, kuinka ihminen on arvokas kaikissa elämänsä vaiheissa. Jokaisella vanhuksella on oikeus hyvään hoitoon ja palveluihin, mutta myös toisten ihmisten seuraan, osallisuuteen yhteiskunnassa. Yhteisvastuukeräys tuo esille sen tosiasian, että vanhuus ei ole uhka, sen sijaan yksinäisyys on. Yksinäisyys koettelee kolmannesta suomalaisista vanhuksista ja iän myötä yksinäisyyden kokemus vain lisääntyy. Yli 300 000 suomalaisvanhusta kokee itsensä yksinäiseksi. Syrjäytyneiden vanhusten todellista määrää ei tiedä kukaan. Moni jää vangiksi omaan kotiinsa, kun liikuntakyky heikkenee ja ulos ei enää pääse ilman apua. Tilastokeskuksen synkkä tilasto puhuu karua kieltä: joka toinen päivä yli 65-vuotias päättää elämänsä oman käden kautta.
Kehitysmaissa tilanne on usein vielä heikompi. Yksinäiselle vanhukselle toimeentulon hankkiminen on vaikeaa. Eläkejärjestelmää ei ole ja muitakin tukipalveluja hyvin vähän, maaseudulla ei käytännössä lainkaan. Vanhusten ainoa vaihtoehto onkin työskennellä elämänsä viime metreille. Yhteisvastuukeräykseen osallistumalla voimme tukea ihmisarvoista vanhuutta niin kotimaassamme kuin kehitysmaissa.
Pieni lapsi ja vanha mies. Kynttilänpäivän evankeliumissa kohtaavat Jeesus-lapsi ja Simeon-vanhus. Kohtaamiseen sisältyy uskomme kannalta merkittävä viesti. Simeon otti Jeesuksen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.” (Luuk. 2:29-32)
Simeon puhui siitä, että juuri tässä tietyssä lapsessa, juuri tässä hänen sylissään olevassa vauvassa ihmiskunnan Pelastaja oli tullut maailmaan. Jumalan valmistama pelastus on henkilö, Jeesus Kristus. Jumalan valmistama pelastus ei ole jokin oppi tai käsky, jota noudattamalla meistä tulee hyviä, Jumalalle kelpaavia. Jumalan valmistama pelastus ei ole mikään henkinen tai hengellinen harjoitus, joka pyhittää meidät. Jumalan valmistama pelastus ei ole pyhyyden kokemus. Se ei ole sisäisen tasapainon löytämistä tai oman itsen löytämistä.
Jumalan ihmisille valmistama pelastus on Jeesus Kristus. Siksi Simeon oli oikeassa katsoessaan sylissään olevan lapsen silmiin ja sanoessaan Jumalalle: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi.” Jumalan valmistama pelastus on se, että Jeesuksessa Jumala syntyi ihmiseksi. Hän sovitti meidän syntimme ja lunasti meidät vapaiksi synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallasta. Jeesus on tullut pelastukseksi myös sinulle. Voit kohdata hänet tänään ehtoollispöydässä. Ehtoollisella Jeesus itse ruokkii sinua, antaa synnit anteeksi, synnyttää ja vahvistaa uskoa ja luottamusta Jumalaan, lahjoittaa uutta voimaa ja rohkeutta elämääsi.
Simeon tunnistaa Jeesuksessa itse Jumalan. Simeon ylistää Jumalaa kiitosvirrellä. Hän kiittää Jumalaa, joka täyttää profeetoille antamansa lupaukset ja osoittaa laupeuden kansalleen Israelille lähettämällä sille pelastuksen. Mutta sen lisäksi siinä avartuu pelastus kaikkien kansojen osaksi, ei vain Israelille. Simeon ylistää Jumalaa valosta, joka loistaa pakanakansoille. Jeesus-lapsesta aukeaa pelastus omaa kansaa laajemmalle. Koko maailman osaksi tulee se valo, jonka Jumalan lähettämä Pelastaja tuo.
Jumalan Jeesuksessa valmistama pelastus on koko maailmalle yhteinen. Evankeliumi viedään maan ääriin asti. Vanhan Simeonin ylistämä pelastussanoma on kantautunut tänne Heinolaankin jo kauan sitten. Yhä edelleen seurakunnan tehtävä on julistaa kaikille ihmisille Jumalan pelastussanomaa Jeesuksessa Kristuksessa. Ja yhä edelleen tätä sanomaa on vietävä kaikkialle maailmaan.
Kristus lähettää meidät viemään valonsa kaikkialle. Meidän tehtävämme on jakaa hänen rakkautensa kaikkien maailman ihmisten kanssa. Tähän tehtävään pienen lapsen ja vanhan miehen kohtaaminen avaa rohkaisevan näköalan. Jumala valitsi vanhuksen tunnistamaan Jeesus-lapsen. Vastasyntynyt Jumalan Poika nousee tapahtumien keskipisteeksi vanhan ihmisen kautta. Mikä viesti onkaan tässä tapahtumassa! Jumalan käyttöön kelpaavat kaikki vauvasta vaariin. Ihmisen ikä ei ole Jumalalle ongelma. Tässä on yksi evankeliumin kohokohta. Sinä saat olla varma, että Jumala voi käyttää myös sinua omalla tavallaan työssään. Jumalan valtakunnassa tarvitaan kaikenikäisiä ja kaikenlaisia työntekijöitä. Siellä tarvitaan myös sinua.