Laskiaissunnuntai (Esto mihi), Luuk. 18: 31-43, Martti Vaahtoranta

1.
Kuulimme alttarilta yhden tunnetuimmista ja vaikuttavimmista Pyhän Raamatun kohdista eli 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvun. Se on ylistysvirsi rakkaudelle, ja sen tuntevat nekin, joille Raamattu on muuten suljettu kirja. Sellaisena se on samantapaisessa asemassa kuin Jeesuksen Vuorisaarna. Senkin voi sanoa olevan paitsi Jumalan väkevää sanaa, myös yksi maailmankirjallisuuden helmistä, joita ihastuneina luetaan ja kuunnellaan myös siellä, missä ei koskaan muuten avata Raamattua eikä kuunnella saarnaa.
Usein viitataan juuri Vuorisaarnaan, kun etsitään inhimillisen rakkauden äärimmäisiä muotoja. 1. Korinttolaiskirjeen 13. lukua, ”Rakkauden korkeaa veisua”, puolestaan kuulee luettavan avioliittoon vihkimisen yhteydessä. Yhdellä ja toisella kylmät väreet juoksevat pitkin selkäpiitä ja silmät kostuvat, kun sanotaan: ”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”
2.
Ja onhan ihana katsella nuorta tai vähän vanhempaakin paria alttarin ääressä ja kuulla noita suurenmoisia sanoja. Ihanaa se on heistäkin, jotka siinä seisovat silmät kyynelissä ja sydän värähdellen. Mutta kuinka käy häiden jälkeen? Mitä tapahtuu vuosien ja taas vuosien kuluessa sille, minkä piti olla ”suurinta”? Kuolevatko pois myös ”usko” ja ”toivo”? Vai ainoastaan ”rakkaus”?
Missä ovat nyt ne sielua keinuttavat aallot, joissa silloin kelluttiin? Missä on sanomaton kokemus Pyhän kosketuksesta? Missä sydämen näyt ja ilon kyyneleet?
Ovatko siis ”usko, toivo ja rakkaus” sittenkin vain tyhjää puhetta ja romanttista haaveilua? Ovatko ne laatikon pohjalta löytynyt teiniaikojen kaulaketju, jossa riippuvat ankkuri, risti ja sydän? Onko niillä mitään tekemistä aikuisuuden ja arjen karun todellisuuden kanssa?
”Kun köyhyys tulee ovesta sisään, rakkaus lentää ikkunasta ulos.” Niinkö on? Onko myös niin, ettei Vuorisaarnallakaan ole mitään tekemistä sen maailman kanssa, jossa pitäisi myös elää eikä vain kuolla täydellisestä rakkaudesta haaveillen, mutta sitä koskaan saavuttamatta.
3.
Jeesuksen opetuslapset olivat eläneet kuin olisi vietetty kolmen vuoden ajan häitä. Ylkä oli läsnä, eikä mitään puuttunut. Oli uskoa, toivoa ja rakkautta yllin kyllin ja vaikka muille jaettavaksi. Ja kyllä siitä runsaasti jaettiinkin niille, joita liittyi aina vain enemmän Jeesuksen seuraan.
Ylkä oli läsnä, ja Yljän ystävä iloitsi. Mutta oli niitäkin, jotka olivat lähteneet kesken juhlien kotiin. Väki oli alkanut vähentyä. Ehkä sen tähden pidot paranivat. Jotakin oli silti ilmassa, vaikka opetuslapset eivät sitä nähneet tai eivät ainakaan ymmärtäneet.
Niinpä se, mitä Jeesus pääsiäisen edellä sanoi, ei sopinut lainkaan niihin juhlatunnelmiin, joiden keskellä elettiin:
Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.
Se oli kauheaa ja käsittämätöntä puhetta. Että mentäisiin pääsiäiseksi Jerusalemiin, se oli selvää. Sinnehän hurskas juutalainen halusi rientää viettämään suurta juhlaa yhdessä toisten kanssa. Mutta minkälaisesta ”kirjoitusten toteutumisesta” Jeesus oikein puhui? Eikö edessä ollutkaan Israelille koittava vapaus ja hyvinvointi? Eikö heille ollutkaan luvassa kunniapaikkoja Daavidin Pojan hovissa?
Mitä siis oli tämä ”pilkkaaminen”, ”häpäiseminen” ja ”sylkeminen”, joista Jeesus puhui? Ei kai sellaista voisi tapahtua heidän Herralleen ja Mestarilleen? Ei Häntä voinut kukaan tappaa! Ei saanut!
Niinpä P. Luukas jatkaa:
Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.
Eivät ymmärtäneet. Niin varmaan olivat mukana olleet kertoneet Luukkaalle, kun tämä oli kerännyt muistitietoa evankeliumikirjaansa varten. Nyt se heitä ehkä vähän jo hymyilyttikin, kun siitä oli jo niin paljon aikaa ja niin paljon oli sillä välin tapahtunut. Mutta ehkä hymy oli vieläkin vähän vaisu, kun muisteltiin Jeesuksen arvoituksellista ennustusta.
4.
Sillä kukapa hääjuhlissa ajattelee, mitä tulevaisuus tua tullessaan. Sitä vain toivotaan ja pyydetään ja rukoillaan kaikkea hyvää nuorille, jotka ovat ottaneet rohkean askeleen ja haluavat sitoutua toisiinsa. Kuunnellaan sydän liikutusta täynnä, kuinka he lupaavat tahtoa rakastaa toisiaan niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin koko elämänsa ajan.
Arkeen laskeudutaan sitten myöhemmin. Senhän vanhat parit hyvin tietävät ja omasta kokemuksestaan tuntevat. Eikä arki ole paha asia. Päinvastoin. Häät ovat vasta alku, ja ensimmäiset kuukaudet ja vuodet aikaa, joka valmistaa parempaan. Rakastumisen huumaa voi seurata vielä paljon syvempi rakkaus, joka kantaa puolisoita myös vastoinkäymisten keskellä.
Mutta kenen rakkaudesta me silloin oikeastaan puhumme? Onko lopulta meidän rakkauttamme se, joka pitää meidät yhdessä ja kantaa meitä yli louhikoiden ja pettävien suonsilmien päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen? Vai onko paremminkin niin, että meitä kannetaan?
Ja mitä sitten, jos rakkautemme kuolee? Onko siitä mitään jäljellä silloin, kun elatuksen murheet, voimat nielevä työ, valvotut yöt ja väsyneet päivät sekä ruumiin ja sielun sairaudet tulevat ja käärivät kaiken kylmään sumuun, jonka läpi ei näe? Missä on silloin rakkaus?
Niin: missä oli se ”suurin” silloin, kun opetuslapset tallasivat sirpaleita oman rakkautensa raunioilla huoneessa, johon he sulkeutuivat sinä kauheana päivänä, jona Jeesus tapettiin? Missä se oli silloin, kun he kyhjöttivät siellä mitään puhumatta ja toisiinsa katsomatta muistaen, kuinka he olivat pettäneet ja kieltäneet Mestarinsa? Mitä oli heidän ”rakkautensa” silloin, kun heidän Herrastaan ei ollut jäljellä enää muuta kuin melkein tuntemattomaksi hakattu kuollut ruumis?
Missä olivat puheet ”uskosta, toivosta ja rakkaudesta”? Mitä merkitystä oli silloin Vuorisaarnan opetuksilla? Voisiko niiden varassa elää sen jälkeen, kun niiden Puhuja oli kuollut?
5.
Ja kuitenkin näin piti käydä. Juuri näin piti käydä. ”Rakkauden korkean veisun” ja Vuorisaarnan tähden näin piti käydä.
Sen Jeesus tiesi kertoessaan, mitä Hänelle tulisi Jerusalemissa tapahtumaan. Jeesus tiesi, että Hänen pyhiinvaelluksensa päättyisi kokonaan toisin, kuin opetuslapset luulivat. He eivät aavistaneet ennalta, mitä tapahtuisi, eivät edes muutamaa hetkeä aikaisemmin, silloin, kun Yläsalissa vietettiin viimeistä yhteistä juhlaa ja Herra Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen.
6.
Me emme näe tulevaisuutta, mutta Jumala näkee sen. Jeesus tietää senkin, että myös sinun tulevaisuutesi voi olla toisenlainen kuin itse toivoisit tai kukaan muukaan odottaisi. Jeesus tietää sen, mitä me emme näe ennalta emmekä ehkä edes aavista, kun on juhla ja juhannusilta ja kaikki soi ja tuoksuu.
Meillekin voi tulla päivä, jolloin istumme itkien oman rakkautemme raunioilla. Ehkä olet jo kokenut sen. Emmekä uskalla edes ajatella Vuorisaarnan ohjeita keskellä taisteluamme omasta olemassaolostamme elämän viidakossa.
Ja missä oma rakkautemme kuolee pois, siellä näyttää kuolevan myös usko ja sen mukana toivo. Emme aavistaneet ennalta sitä, minkä nyt näemme. Emme enää jaksa uskoa. Eikä toivosta kannata edes puhua.
7.
Vai kannattaako sittenkin? On sanottu, että viimeisenä kuolee toivo. Eikä se kuole ollenkaan, jos uskomme silloinkin, kun emme näe omaa rakkauttamme.
Sillä meidän rakkautemme voi kyllä kuolla, mutta itse Rakkaus ei. Se Rakkaus, josta P. Paavali puhuu 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvussa, ei kuole. Se Rakkaus, josta Vuorisaarna todistaa, ei kuole.
Jumalan sana ei raukea tyhjiin. Tämänkin päivän epistola on totta, eikä Vuorisaarnakaan vain vavahduta herkkää ja kauneutta rakastavaa sielua. Sekin puhuu todellisuudesta, puhuu elävästä todellisuudesta eikä kuolleista unelmista.
8.
Sillä kävi meidän rakkaudellemme kuinka tahansa, itse Rakkaus ei kuole. Rakkaus ei voi kuolla, koska Jumala on Rakkaus. Eikä Jumala voi kuolla.
Vai voiko? Voiko sittenkin? Sanoihan Jeesus omilleen pian kuolevansa. Ja niin myös tapahtui.
Vietämme kirkkovuodessa Laskiaissunnuntaita. Se ei tarkoita ainoastaan, että moni meistä säätää elämäänsä hiukan tavallista pienemmälle liekille esimerkiksi luopumalla pääsiäiseen asti jostakin hyvästä ja mukavasta asiasta. Se ei tarkoita ainoastaan, että edessämme on aika, jolloin meiltä erityisesti kysytään rakkautta avun tarpeessa olevia lähimmäisiämme kohtaan. Ei se tarkoita edes sitä tai ei ainoastaan sitä, että ensi pyhän messusta puuttuvat kiitosvirsi ja loppuylistys ja että Herran rukous luetaan eikä veisata.
Ensi keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta alkava paastonaika tarkoittaa ennen kaikkea, että jätämme joulun taaksemme ja käännämme katseemme Jerusalemiin. Lähdemme sinne Jeesuksen seurassa ja Hänen jalanjälkiään seuraten. Lopulta päädymme Golgatalle. Siellä katselemme vaieten, kuinka Jeesus naulitaan ristille.
9.
Siellä, ristillä, kuolematon Jumala kuoli.
Mutta Jumala ei voi kuolla! Puhtaassa jumaluudessaan Jumala ei kuollutkaan. Ristillä ei kuollut Isä, vaan Poika. Pojassaan Jumala silti todellisesti kuoli.
Jumalan kuolema alkoi jo silloin, kun Elämä otti Jeesuksen sikiämisessä ylleen meidän kuolevaisuutemme. Se alkoi, kun ainoa Täydellinen ja Pyhä otti kantaakseen syntimme. Se tapahtui, kun Jumalaa pilkattiin, Jumalaa lyötiin, Jumalan kasvoille syljettiin ja Jumalaa ruoskittiin. Pojassaan Hän kuoli, kun Jumala ja ihminen Jeesus Kristus naulittiin ristille.
10.
Mutta kuoliko silloin myös rakkaus? Ei kuollut! Sillä Jumala on Rakkaus. Jumala kuoli, mutta rakkaus ei. Päinvastoin: Jumalan Pojan kuolemassa Hänen rakkautensa sai suurimman täyttymyksensä. Sillä ”sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.“ (Joh. 15:13)
Tästä Rakkaudesta puhuu P. Paavalin ”Korkea veisu” – ei meidän rakkaudestamme. Tästä rakkaudesta puhuu Vuorisaarna – ei meidän rakkaudestamme. Eivät ne puhu viime kädessä siitä rakkaudesta, jota alttarin ääressä tahdotaan ja vakuutetaan vieressä seisovalle rakastetulle, eivät siitä, jonka pitäisi kestää myös elämän vastoinkäymiset ja kolhut, eivät siitä, jota emme sitten enää löydäkään itsestämme, kun tuuli kääntyy ja alkaa sataa ja kun Vuorisaarna tuomitsee meidät, vaikka yrittäisimme elää sen mukaan.
Meidän rakkautemme kyllä voi ja sen pitääkin liittyä tähän todelliseen ja kuolemattomaan rakkauteen. Sen pitää kasvaa Jumalan esiin rakkaudesta ja olla vastaus siihen. Mutta inhimillinen rakkaus ei koskaan ole itse oma lähteensä, ja se voi kuolla.
Meidän rakkautemme voi kuolla. Rakkaus itsessään ei kuitenkaan koskaan kuole. Nämä kaksi pitää osata erottaa toisistaan.
11.
Opetuslapset eivät sitä osanneet, eivät sittenkään, vaikka he olivat vuosien ajan käyneet parasta mahdollista hengellistä koulua. He olivat yhtä väärässä kuin mekin, jos he luulivat, että Rakkaus voisi kuolla silloin, kun heidän rakkautensa kuoli. Opetuslapset tosin yrittivät parhaansa ja seurasivat Jeesusta Jerusalemiin. Mutta lopulta myös he, Jeesuksen lähimmät ystävät, hylkäsivät Hänet.
Todellisesta Rakkaudesta ei tiedä mitään koko se kaunosieluinen maailma, joka silmät sirrillään kuuntelee Vuorisaarnaa ja Rakkauden korkeaa veisua, muttei lähdekään Jeesuksen mukana ylös Jerusalemiin, ei koeta tehdä eikä toimia, niin kuin Vuorisaarna opettaa. Sillä Vuorisaarnan etiikka ja Rakkauden korkea veisu eivät todellakaan kestä todellisuutta, eivät tämän elämän realiteetteja sellaisina, kuin me ne omassa varassamme koemme.
Ne eivät kestä niidenkään eivätkä varsinkaan niiden elämässä, jotka tosissaan koettavat noudattaa Jeesuksen käskyä: ”Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.” (Matt. 5:48) Eivät ne kestä edes silloin, kun Hän sanoo: ”Mene, ja tee sinä samoin!” (Luuk. 10:37) Mutta silloin ne kestävät, jos noudatat Jeesuksen kehotusta: ”Tule ja seuraa minua!” (Matt. 19:21) Ne kestävät, jos oman rakkautesi kirskuessa sirpaleina jaloissasi katsot Häneen, joka on itse Rakkaus, jos kuljet Häneen uskoen Hänen omiensa joukossa kohti Ristin ja Ylösnousemuksen pääsiäistä.
12.
Jumalan rakkaus ei koskaan kuole eikä voi kuolla. Kun Rakkaus naulittiin ristille, niin näytti käyvän. Mutta juuri Rakkaus pakotti Jumalan Pojan Hänen viimeiselle matkalleen. Sillä tavoin Hän ja Hän yksin täytti täydellisesti sen rakkauden lain, josta P. Paavali laulaa haltioituneessa virressään ja jota Jeesus itse kerran saarnasi vuoren rinteellä niin, että se mykistää meidät vieläkin.
Vuorisaarnaa ei pidä lukea täydellisen inhimillisen rakkauden kuvauksena. Sitäkin se voisi olla, jos me olisimme täydellisiä. Mutta me emme ole.
Se onkin Jumalan rakkauden kuvaus. Se on kuvaus täydellisestä rakkaudesta. Ja vain Jumala on täydellinen rakkaus.
Ja niin kuin Jeesus Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen, Jumalan ja Marian Poika, niin Hän Jumalana täytti täydellisesti sen inhimillisen rakkauden, jota me emme koskaan kokonaan tavoita. Sellaisenaan se on meille Jumalan vaatimus, jota emme täytä. Sen tähden Vuorisaaarna tuomitsee meidät.
Jumala kuitenkin täytti oman lakinsa antamalla Poikansa uhriksi meidän edestämme. Jumala kuoli Ristillä Pojassaan, ja Isä kärsi yhdessä Poikansa kanssa rangaistessaan Häntä meidän synneistämme. Ja sitten Rakkaus nousi Voittajana kuolleista. Rakkaus kukisti synnin ja Elämä voitti kuoleman.
Ja Voittajalla on käsissään naulan merkit, rakkauden haavat.
13.
Haluatko, että kun sinä kerran päätät oman maallisen matkasi, nukahdat näiden sinun tähtesi haavoitettujen käsien varaan? ”Suurin niistä on rakkaus”, Jumalan rakkaus. Se kestää silloinkin, kun oma rakkautesi on kuollut. Se kestää, kun toivoa ei näytä olevan ja kun uskosikin on vain huuto: ”Herra, minä uskon! Auta minun epäuskoani!” (Mark. 9:24)
Jumala kuulee sinua, ja Hänen rakkautensa kestää tämänkin huudon. Sen tähden saat ja sinun pitää huutaa. Saat huutaa yhtä häpeämättömästi kuin tienposkessa istuva kerjäläinen. Ei hänkään nähnyt rakkautta itsessään. Ei hän nähnyt myöskään Jumalan rakkautta, mutta hän oli kuullut siitä.
Sinäkin olet kuullut ja kuulet nytkin Rakkaudesta, joka on todellisempaa kuin se todellisuus, jonka näet omilla silmilläsi. Tee siis niin kuin tien poskessa istunut kerjäläinen: huuda yhdessä hänen kanssaan: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!”
Ja Daavidin Poika kuulee. Hän antaa sinulle näkösi. Hän antaa sinun nähdä kasvonsa ja sen oman rakkautensa, joka loistaa niistä, mutta jota et löydä itsestäsi. Näet tämän Rakkauden loisteen uskon silmin siinä sanassa, jota julistetaan ja jota saat itsekin lukea, kasteessa, jossa Hän jo kerran sulki sinut syliinsä, ja ehtoollisessa, jossa tulet siitä ruumiillisellakin tavalla osalliseksi Hänen ruumiinsa ja verensä kautta.
Ja kun Hän sanoo sinulle, ”seuraa minua”, älä epäröi lähteä Hänen mukaansa. Sen rakkauden, joka on rakastanut sinua jo silloin, kun sinua ei vielä ollut, ja silloin, kun halveksit ja vihasit sitä – sen Rakkauden voit löytää vain seuraamalla Jeesusta. Sitä ei löydetä katsomossa seisten.
Ja Golgatan toisella puolella häämöttää jo ylösnousemuksen aamu ja pääsiäisen ilo. Älä siis jää istumaan oman rakkautesi raunioille, vaan lähde Jeesuksen mukana kohti Hänen rakkautensa täyttymystä. Vain sillä tavalla voit myös itse alkaa muodostua Hänen rakkautensa kuvan kaltaiseksi, sen kuvan, jonka Hän itse on siitä Vuorisaarnassaan maalannut ja jonka Paavali Pyhän rakkauden Hengen innoituksesta levittää eteemme 1. Korittolaiskirjeessään, sen 13. luvussa. Amen.
Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Amen.