Laskiaissunnuntai, Jer. 8: 4-7, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt!

Moni hyvä asia tapahtuu aivan luonnostaan. Kuluneella viikolla uutisissa kerrottiin, että muuttolinnut ovat aloittaneet jo muuttonsa Suomeen. Töyhtöhyyppiä ja kiuruja on jo nähty runsaasti. Vanha sanonta sanoo: ”Kuu kiurusta kesään…” Tulevat viikot näyttävät, tuleeko kesä todella jo kuukauden kuluttua.

Jotkut linnut ovat jo tienneet, että maa on täällä paljas lumesta ja kevät meinaa tulla aivan ennen aikojaan. Eihän vielä ole kevään aika. Tänään on laskiaissunnuntai – ja silloin meillä ennemminkin pitäisi päästä pulkkamäkeen tai suksille – mutta ei taida oikein lunta riittää sellaiseen. Mutta linnut eivät lue kalentereita – ne tietävät milloin voi tulla. Ja onneksi taitavat tietää myös, milloin pitää mennä.

Kasvit tietävät milloin on aika nousta maasta. Ja ne tietävät milloin on aika pudottaa lehdet. Moni asia toimii tässä maailmassa hyvin ihmeellisesti.

Myös me ihmiset toimimme monissa asioissa hyvin ihmeellisesti. Jos lapsi juoksee pihalla ja kaatuu – niin mitä hän tekee? Jos ei pahasti kaadu, niin ei tietenkään tee muuta kuin nousee pystyyn ja jatkaa juoksuaan. Mutta jos kaatuu niin, että sattuu – silloin alkaa tapahtua jotain muuta. Ehkä ensimmäisenä kuuluu itkun parahdus. ”ÄITIIII!” Se on ihan tärkeä juttu – tärkeä juttu siksi, että silloin äiti tai isä tietää kääntää katseensa ja kiinnittää huomionsa siihen, että jotain on tapahtunut. Sitten ehkä mennään äidin luokse, jotta saisi vähän puhallusta tai muuta apua. Monessa haaverissa me ihmiset osaamme onneksi pyytää apua – ja myös antaa sitä toisillemme. Välittäminen on luonnollista.

Mutta sitten on jotain mitä me emme aina osaa tehdä. Nimittäin jos olen sanonut ilkeästi, pettänyt luottamuksen, tehnyt jotain väärää – niin helpointa olisi mennä kertomaan siitä ja sopimaan asia. Mutta valitettavasti me ihmiset toimimme usein toisin. Me peittelemme, me välttelemme – olemme hiljaa. Ja kannamme huonoa omaatuntoa.

Raamatun sana, jonka kuulimme – kertoi juuri tästä. Miksi se onkaan niin, että kun olemme tehneet väärin toisiamme tai Jumalaa kohtaan – me emme palaa katumaan ja pyytämään anteeksi. Se on tavattoman vaikeaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Luulen, että aikuisille vielä vaikeampaa. Ja kuitenkin – elämä on paljon helpompaa silloin, kun me saamme ja annamme anteeksi.

Tänään on laskiaissunnuntai. Kirkossa tuo sunnuntain nimi ei liity mäenlaskuun. Se liittyy siihen, että ensi viikolla laskiaistiistain jälkeen alkaa paastonaika. Paastonaika on valmistautumista pääsiäiseen. Tuohon aikaan kuuluu oleellisena myös katumus – siis juuri se, että lopetamme peittelyn – ja kerromme niin Jumalalle kuin toisillemmekin, mikä painaa mieltämme. Jumala odottaa sitä meiltä ja on luvannut antaa anteeksi.