Mikä on yhteistä evankeliumitekstissä ja Paavalin kirjoittamassa epistolassa? – Se on itsensä uhraamisen, uhrautumisen ja alttiiksi antamisen ajatus. Evankeliumissa Jeesus ilmoittaa, että hänen hetkensä on tullut. Opetuslapset eivät tuona hetkenä tajunneet, mistä hän puhui, vaikka Jeesus näytti olevan tuskissaan. Hän oli ikään kuin kuoleman tuomion saanut, tai ihminen joka on juuri kuullut sairastavansa parantumatonta tautia. Jeesus sanoi: Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. – Ehkä opetuslapset ajattelivat hänen puhuvan tulevista taisteluista Jumalan valtakunnan perustamiseksi, mutta eivät ymmärtäneet, että kyseessä oli hengenvaara. Heidän mielestään Jeesuksen elämä oli menestystarina, ja juuri siksi he seurasivat häntä. Hän paransi sairaat, antoi ruokaa, jopa herätti ihmisen kuolleista! Hänestä oli opetuslasten mielestä tulossa Israelin uusi hallitsija. Nyt Jeesus antoi heille ankaran säännön: Ihminen, joka panee alttiiksi oman elämänsä, saa lahjaksi ikuisen elämän. – Mutta opetuslapsille se oli vielä kummallista puhetta, jota oli vaikea käsittää. Evankeliumeissa kerrotaan heidän ymmärtäneen vasta ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen sanoman.
Paavali puhuu myöhemmin uhrautumisesta omin sanoin: Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua. – Paavali on luopunut omista suunnitelmistaan elämän suhteen, sen sijaan hänen päätavoitteekseen elämälle on tullut Jeesuksen seuraaminen, maksoi se mitä tahansa.
Tätä juuri on kristityn elämä: Jeesuksen seuraamista. Ja tässä Paavalin tulkitsemassa yhteydessä se merkitsee aika paljon: Kristuksen seuraamista kuolemaan asti, omasta elämästä luopumista. Myös Paavali joutui kirjaimellisesti luopumaan omasta elämästään niin kuin oli luvannut.
Eikö tämä nosta sinut vastarintaan? Onko totta, että on luovuttava kaikesta ja seurattava Kristusta saadakseen osakseen iankaikkisen elämän?
Viime aikoina on puhuttu paljon ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään ja myös kuolemastaan. Eutanasian kannattajat sanovat, että kuuluu ihmisen etuoikeuksiin päättää omasta elämästään, ja hyvä kuolema kuuluu siihen.
Ja voimmeko edes antaa elämäämme ihan täysin Jeesuksen tai Jumalan haltuun? Ihmisen perusolemukseen kuuluu länsimaisen kulttuurin mukaan vastuullisuus omasta elämästään. Viimeisellä tuomiolla emme voi paeta sen taakse, että ”Jumala tai Jeesus käski minun tehdä jotain”. Liian paljon näkee niitä uskonlahkoja, joissa johtaja kahmaisee Jumalan ja Jeesuksen vallan ja saa seuraajat sokean tottelevaisuuden valtaan, tekemään pahoja tekoja, jopa murhia tai itsemurhia.
Täytyy siis tarkemmin tutkia, mihin kuuliaisuuteen ja millaiseen itsensä uhraamiseen Jeesus meitä kutsuu. Paavalin tulkinta on tässä avainasemassa: ”Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” Me uskomme Jeesukseen, joka rakasti meitä, toisin sanoen uskomme rakastavaan Jumalaan, Isään Jumalaan. Paavali selventää vielä asiaa: jos vanhurskaus saadaan aikaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan. Me siis emme tee tyhjäksi Jumalan armoa; vaan elämme Jumalan armosta.
Kun otamme vastaan Kristuksen ja lähdemme häntä seuraamaan, tapahtuu hämmästyttävä näkökulman muutos: sen sijaan että joutuisimme sidotuiksi outoihin määräyksiin, vapaudumme lain orjuudesta. Olemme tiellä, joka aukeaa vapauteen, vihreille niityille. Vaikka tie on kapea ja vaikeakulkuinen niin kuin elämä on aina, emme kulje sillä tiellä yksin, vaan rakkaan ystävän, Vapahtajan seurassa. Tästä Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin mukaan: Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Tästä kristityn vapaudesta ja elämän hyvyydestä Jumalan lapsena kertoo myös paimenpsalmi, jota usein luemme: Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen.
Enää ei tarvitse noudattaa pilkuntarkasti lakia elääkseen oikein. Ainoa laki, mikä kristittyä sitoo on rakkauden laki: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sen lain toteuttamisessa sinun ja minun tulee kulua elämässä, sen toteutumisen vuoksi tulee luopua omastaan. Saat luopua vapaasti, ei pakosta, saat käyttää omaa arviointikykyäsi. Paavali kehottaa: Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. [Sir. 35:11; Room. 12:8] Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Galatalaiskirjeessä Paavali kehottaa: Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. 14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Jeesuksen ensimmäiset seuraajat, ottivat tämän seuraamisen niin todesta, että heistä tuli oikeita marttyyreja, elämästään luopujia, ja heidän jälkeensäkin lukemattomat sukupolvet ovat luopuneet elämästään ja siirtyneet luostareihin rukoilemaan maailman puolesta. Luther siirsi ajatuksen maailmasta luopumisesta tähän meidän normaaliin elämäämme. Jeesuksen seuraamista on se, että jokapäiväisessä elämässämme kuuntelemme hänen ääntään ja ohjeitaan ja hoidamme nämä normaalit maalliset tehtävämme iloisesti. Jumala ei tarvitse uhrautumista, jossa jätämme kaiken taaksemme. Jokapäiväisessä riittää paljon haasteita ja mahdollisuuksia uhrautumiseen.
Paavali on ensimmäinen teologi, joka ymmärsi Jumalan olevan rakkaus ja rakkauden lähde, jonka mukaan koko maailmamme ja elämämme on järjestetty. Rakkauden voittokulku maailmassa on vielä kesken, mutta Jeesuksen ylösnousemus todistaa, että rakkaus voittaa.
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.- Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. – Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Vaikka olemme Jeesuksen seuraajia, emme silti koskaan pysty täysin samaan kuin Vapahtajamme, joka luopui elämästään meidän tähtemme ja meille esimerkiksi. Silti hänen esimerkkinsä pysyy esikuvanamme: rakkaus, joka on valmis luopumaan kaikesta ihmisten hyväksi. Jeesus on toteuttanut lupauksensa: tämän maailman ruhtinas on syösty vallasta. Ja rakkaudellaan hän vetää kaikki luokseen. Kasteessa rintaamme piirrettiin ristinmerkki: Jeesuksen kutsuma ja sovittama. Haudalla arkkuumme piirretään sama merkki: elämämme virheet ja voitot ovat ohitse; jäljellä on vain Kristuksen sovitustyö ja hänen armonsa.