Ensi viikolla alkava paastonaika kutsuu hiljentymään. Hiljenny Herran edessä. Näin herättäjäjuhliemme tunnus meitä kehotti runsas kymmenen vuotta sitten. Tämä psalmin 37 kehotus on aina ajankohtainen ja aivan erityisesti paastonaikana.
Kun ihminen hiljentyy, rukoilee hiljaisuudessa, rukoilee Jumalan sanan ääressä, ihminen voi kuulla Jumalan puhuvan. Hiljentyvä ihminen voi kuulla Jumalan puhuvan aivan erityisellä, henkilökohtaisella tavalla.
Joka sunnuntaisessa jumalanpalveluksessakin me kuulemme Jumalan puhuvan. Kuulemamme sanat ja pappien saarnat ovat useimmiten vain niin tutunoloisia, että ne soljuvat lävitsemme sen suuremmin koskettamatta.
Mutta kun kuulemme Jumalan puhuvan, se pysäyttää, koskettaa sydänjuuria myöten. Jumalan puhe koskettaa, koska Hän puhuu henkilökohtaisesti. Mieli herkistyy. Silmät kostuvat. Kokemisen tavat vaihtelevat, mutta kylmäksi Jumalan puhe ei ketään jätä.
Päivän evankeliumissa ihmiset olivat hiljentyneet kuuleman Jeesuksen puhetta. Ja mitä tapahtuikaan! He kuulivat Jumalan puhuvan. Puhe oli heistä kuin ukkosen jyrähdys.
Ääni taivaasta sanoi: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Jumalan sanat olivat vastausta Jeesuksen rukoukseen: ”Isä, kirkasta nimesi.”
Tänäänkin Jumala tahtoo kirkastaa itsensä, paljastaa suuruutensa. Näin hän tahtoo tehdä, koska myös ihminen tahtoo tuntea Jumalansa.
Jumalan edessä ihminen on aina tuntenut pienuutensa. Kalevalassa Lemminkäisen äiti on kuvannut ihmisen osaa näin: ”En mitänä itsestäni, Ilman armotta Jumalan, Toimetta totisen luojan.”
Kun Jumala kirkastaa itseään, hän avaa silmiämme näkemään itseämme totuuden valossa. Kun rehellisiä olemme, tuskin voimme kerskailla itsetuntemuksellamme. Meillä on jokaisella paranneltu, siloteltu kuva itsestämme. Emme me täydellisiä väitä olevamme, mutta itsekkyydestä johtuvat sanamme ja tekomme ovat meiltä hyvin salassa. Olemme niille sokeita. Emme näe niitä omassa elämässämme, toistemme elämässä sitäkin kirkkaammin.
Jumala tahtoo kasvattaa meitä itsetuntemuksessamme. Hän tahtoo kasvattaa meitä armonsa tuntemisessa. Sitähän itsetuntemuksessa kasvaminen on, armossa kasvamista. Tämänkin päivän Jumala on meille antanut, että oppisimme näkemään kuinka paljon me Hänen armoaan tarvitsemme. Näin Jumala kirkastaa itseään.
Ensi keskiviikkona alkava paastonaika, seitsemän viikon matka kohti pääsiäistä, on erityistä itsetutkistelun aikaa. Tämä pyhä aika kutsuu meitä tutkimaan sitä, kuinka minä osaltani vaikutan niihin kärsimyksiin, joita lähimmäinen vierelläni ja kauempana tuntee.
Kristillinen perinne on ohjannut käyttämään tässä itsetutkistelun matkassa jotain paastosääntöä. Se voi olla pidättäytymistä jostain ruokaan liittyvästä, makeasta, vehnäsestä, leikkeleestä, nautintoaineesta. Se voi olla ajankäyttöön liittyvää, television katselun, netin käytön vähentämistä ja Jumalan sanan käytön lisäämistä. Se voi olla auton käytön vähentämistä jne.
Olennaista omassa paastosäännössä on se, että se muistuttaa päivittäin, mitä aikaa nyt eletään. Se muistuttaa matkasta kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä. Se muistuttaa kysymään Jumalan tahtoa, kuulemaan Hänen ääntään, pysähtymään Hänen sanansa äärellä.
Päivän evankeliumissa oltiin myös valmistautumassa pääsiäisjuhlaan. Niille jotka olivat tulleet rukoilemaan juhlille Jeesus sanoi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua.”
Jeesuksen sana on hyvä ja tarpeellinen matkaeväs paastomatkamme alkuun. Me pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenet elämme sellaisessa maanpäällisessä paratiisissa, ettemme me oikeastaan mitään taivasta osaa kaivata. Ainakin meillä yhteiskunnan hyväosaisilla on kaikki. Emmekä me voilla tätä kaikkea hyvää rakastamatta. Me jopa kiitämme siitä hyvästä, mikä osaksemme on tullut.
Meille elämänsä rakastajille Jeesus sanoo: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen.” Hyvinvointi on suuri siunaus ja rikkaus, mutta samalla se on suuri houkutus ajatella, että kaikki on hyvin. On suuri kiusaus unohtaa ensimmäinen ja tärkein käsky: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia.” Ajallinen hyvä ei saa tulla jumalaksemme.
Kaiken mitä Jumala hyvyydessään antaa, hän antaa sen sitä varten, että sillä palvelemme lähimmäistämme. Tälle palvelun tielle Jeesus meitä tänään kutsuu.
”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua.”
Paaston matkalla kulkeminen on Jeesuksen seuraamista. Mitä Jeesuksen seuraaminen on? Tämä on hyvä kysymys pitää mielessä koko paaston matkan ajan. Mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa minun elämässäni? Kun tätä rukoillen kyselen, saan vastauksen.
Evankeliumissa Jeesus sanoo, että hänen seuraamisensa on hänen palvelemistaan. ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25: 40)
Tähän palveluun on kätketty elämä. Siihen on kätketty ikuisen elämän lupaus.