Rakkaat kristityt!
Uskon isästä, Aabrahamista kertoo Raamattu, että hän kuoli korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena ja tuli otetuksi heimonsa tykö. Minun mielessäni se on yksi kauneimmista kuolemaan liittyvistä ilmaisuista, jonka tiedän. Samanlaista kuvausta Raamatussa käytetään myös Iisakin, Daavidin ja Jobin kohdalla. ”Elämästä kyllänsä saaneena.”
Olen tavannut sellaisia, jo iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat sanoneet olevansa valmiit lähtemään tästä ajasta, valmiita kuolemaan. Joskus kuolema kohtaa odottamatta valmistautumatonta – mutta parhaimmillaan kuolema on odotettu ja kaivattu vieras. Elämä on jo tullut täyteen, maaliinsa, valmiiksi.
On eräs läksy, jota ihmisinä joudumme opettelemaan syntymästämme lähtien. Jos tuolle läksylle olisi annettava otsikko, voisi sen kuvata yhdellä sanalla: Luopuminen.
Ensimmäinen askel sillä tiellä on syntyminen. On luovuttava äidin turvallisesta kohdusta ja kohdattava tämä maailma. Taitaa olla niin, että lähes kaikki ovat ottaneet tuon askeleen itkeä parkumalla. Keuhkot on vedetty täyteen – ja huuto on alkanut.
Viimeinen askel on kuolema. Huuto lakkaa, keuhkot tyhjenevät enää täyttymättä uudelleen.
Matkan varrelle mahtuu monia luopumisia. Suurin osa niistä on elämään ja kasvuun liittyviä aivan tavallisia muutoksia. Lapsuus on jätettävä taakse, kasvaakseen itsenäistyväksi nuoreksi. Nuoruuden into ja vapaus on jätettävä taakse, voidakseen kantaa aikuisen vastuuta. Jossain elämän vaiheissa tulee vuoro luopua vanhemmista – vanhemmat joutuvat luopumaan lapsistaan heidän varttuessaan. Matkan varrella moni luopuu terveydestään – ainakin elämän voimista vanhetessaan. Monenlaisia asioita me vain jätämme taaksemme, voidaksemme siirtyä johonkin, joka on edessä.
Eräs kipeimmistä luopumisista, on luopuminen unelmista.
Elämässä on parhaimmillaan paljon hienoja hetkiä. Elämässä on parhaimmillaan tuokioita, joita voi muistella. Mutta kaikki ovat vain tuokioita. Ne jäävät taakse. Voi sitä onnetonta, joka tahtoo jäädä paikoilleen roikkumaan johonkin, joka on – tai johonkin, joka oli. Elämä kulkee silloin ohi.
Tämän laskiaissunnuntain evankeliumi aukeaa helpommin, jos lukee päivän evankeliumia edeltävän jakeen Raamatusta. Se kuuluu näin: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Näillä sanoilla Jeesus aloittaa puhumisen kuolemastaan. On luovuttava, että uusi aika koittaisi.
Jos Jeesus ei olisi kärsinyt ja kuollut – hänellä olisi ollut ne kaksitoista tai seitsemänkymmentä seuraajaa – emmekä me olisi koskaan kuulleet hänestä yhtään mitään. Kaikki se ihmeellinen ja ihana – mitä Jeesuksen maanpäällisen ajan seuraajat kokivat – olisi jäänyt parin vuosituhannen taakse. Hyvin harvat parhaidenkaan opettajien sanat ovat historian saatossa jääneet elämään. Ei – aivan muuta tarvittiin. Aivan muuta kuului Jumalan suunnitelmaan.
Kristillisen uskon paradoksi on siinä, että Jeesus oli ja on, jotain paljon enemmän kuin muut. Jumala tuli ihmiseksi. Hän tuli avaamaan tien. Hän tuli osoittamaan rakkautensa syvyyden. Hän paljasti olemassaolon luonteen. Jumalan valtakunta tuli keskellemme.
On irrotettava ote, luovuttava, että uusi voisi tulla tilalle.
Luovuttaminen ei ole helppoa. Se ei ole koskaan helppoa. Se ei ole helppoa monissa arkisissa asioissa – puhumattakaan siitä, että tulee aika, jolloin on luovutettava tästä elämästä.
Päivän evankeliumissa voimme aavistaa jotain siitä Jeesuksen sisäisestä taistelusta, johon hän joutui. Edessä kuolema roomalaisella ristillä – astuminen sinne, minne emme näe. ”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!””
Laskiaissunnuntaista lähdemme kirkkovuodessa seuraamaan askel askeleelta Kristuksen kärsimystietä. Askeleet kulkevat yksi kerrallaan eteenpäin. Olemme suuren salaisuuden äärellä.
Sinua ja minua kutsutaan seuraamaan sitä tietä. Ihmettelemään ja kyselemään. Sanat ovat tuttuja, kahden vuosituhannen takaiset tapahtumat ovat monilla muistissa. Ja kuitenkin saamme kuulla Kristuksen sanat: ” Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua.”