Kehitysvammaisten konfirmaatio
”Ken tahtoo käydä Herran askelissa … kuin siemen hänkin kuolee.” Eikö se ole epäreilua, että täyttyy kuolla Jeesuksen askelissa? Eikö aina puhuta siitä, että joka seuraa Jeesusta, saa elää? Tahdotko sinä kuolla? – en tunne vielä ketään, joka olisi täysissä ruumiin ja sielun voimissaan antanut myönteisen vastauksen siihen kysymykseen.
Tuntuu epäreilulta tänään tässä konfirmaation riemujuhlassa laulattaa kuolemaa käsittävää virttä ja lukea evankeliumi, joka alkaa sanoilla ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen” (Joh. 12:25). Jeesuksen sana tänään on kuin jarru, kuin seinä, joka pysäyttää meidät kaikki, kun tahdomme tuudittautua siihen asenteeseen, että meillä menee hyvin.
Jeesuksella ei toki ole mitään sitä vastaan, että meillä menee hyvin; päinvastoin, sillä hän sanoo että saamme elää, koska hänkin elää (Joh. 14:19), sillä Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:4). Jeesus lupaa tänään: ”Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.” (12: 26). Ja vielä enemmän Jeesus lupaa ehdoitta eli ilman ehtoa tai ehdottomasti kaikille: ”Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.” (32). Sen takia Jeesus tuli maailmaan, että meillä menisi hyvin Jumalan edessä, Jeesus tahtoo viedä meidät perille taivaallisen Isän kotiin.
”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän säilyttää sen iankaikkiseen elämään.” (12:25). Näin sanoo Jeesus tänään. Onko minun siis nyt ruvettava vihamaan sitä kallisarvoista elämän lahjaa, jonka Jumala on antanut minulle jo äitini kohdussa? Ei kai, sillä juuri alan oppia kiittämään taivaan Isää siitä – mutta minun on ruvettava vihamaan sitä, mitä päivittäin itse teen elämän kallisarvoisesta lahjasta; sillä teen jatkuvasti syntiä, jota en tahdo ja jota vihaan.
Elämäni on jumalatonta elämää, pahuuteni uhittelee, minä nostan ylpeän pääni ja kerskaan omasta hyvyydestäni. Jeesus sanoo: ”Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän säilyttää sen iankaikkiseen elämään.” Oma elämäni ja iankaikkinen elämä eivät ole jatkuvuussuhteessa toisiinsa, vaan ne sulkevat pois toisensa.
Laskiaisena vanha Aatamini saa kyytiä: sille annetaan tänään kenkää niin että rutisee. Alkaa paasto – ei se, että syön vähemmän, vaan se, että alkaa isoviha minulle lahjoitetun elämän ja syntisen olemukseni välissä. Tämä isoviha ei ole tosin minun hartioillani, sillä en jaksaisi kestää tai sitä; vaan se on Jeesuksen päällä: Jeesus on ristillään kantanut sen minun edestäni ja voittanut. Hän on voittanut minut Jumalalle ja kasteessa liittänyt Jumalan omaksi. Hän on hukuttanut sen pahan elämäni kaikkine jumalattomuteineeni. Ja Jeesus nostaa joka päivä uuteen elämään ja vihdoin hän lopettaa maallisen elämämme isonvihan, kun hän kerran tekee niin kuin hän lupasi: ”niin minä vedän kaikki tyköni.” Aamen.