Laskiaisen evankeliumiteksti tuo eteemme evankelista Johanneksen kertomuksen Jeesuksen elämän käännekohdasta. Jotta tekstin merkityksen ymmärtäisi paremmin, on syytä katsoa hieman mitä evankeliumissa on aikaisemmin kerrottu ja mitä tulee tämän jälkeen. Tällaisena irrallisena kappaleena teksti jää eräällä tavoin aforismimaiseksi.
On muistettava, että evankeliumit eivät ole Jeesuksen elämäkertoja vaan varhaisen kirkon katekismuksia siitä mitä kukin evankelista piti oleellisena opettaa kristityille siinä vaiheessa kun Herran henkilökohtaisesti nähneet olivat suurelta osin siirtyneet Herransa luo kirkkauteen ja suullinen perimätieto Jeesuksesta meni heidän mukanaan.
Tärkeimpiä opetettavia asioita olivat pääsiäiseen liittyvät tapahtumat. Markuksella ja Matteuksella viikon jakso Palmusunnuntaista Pääsiäiseen kattaa noin kolmanneksen evankeliumista, Luukkaalla hieman vähemmän mutta Johanneksella lähes puolet teoksesta. Tämä kertoo sen, missä evankeliumien opetuksen pääpaino on.
Edelleen on muistettava, että Johanneksen evankeliumissa ei ole Vuorisaarnaa, ei Ilmestysvuorikertomusta, ei Jeesuksen vertauksia viimeisestä tuomiosta, ei kertomusta Jeesuksen sisäisestä kamppailusta Getsemanessa. Niiden sijaan Johanneksen evankeliumissa ovat Jeesuksen puhe kreikkalaisille, josta tämäkin jakso on, Jeesuksen jäähyväispuhe opetuslapsille ja Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous Getsemanessa. Niihin Johannes on koonnut opetuksensa Jeesuksen merkityksestä.
Tämän tekstin kohdalla lähtökohtatilanne on luvun alussa oleva kertomus Jeesuksen voitelemisesta Betaniassa. Toisin kuin muissa evankeliumeissa, Johannes ei kerro Jeesuksen kasteesta ja siinä tapahtuvassa messiaaksivoitelussa. Johanneksen evankeliumissa voitelu tapahtui nyt ja sen jälkeen kaikki muu seurasi vääjäämättä.
Jeesus oli aterioimassa Martan ja Marian sekä kuolleistaherättämänsä Lasaruksen kodissa kun Maria voiteli hänet kalliilla Nardusöljyllä.
Juutalaisia kokoontui Betaniaan suurin joukoin katsomaan sekä Jeesusta että Lasarusta. Kun tämä joukko lähti kulkemaan kohti Jerusalemia, huhu kiersi ja juhlille saapuneet ihmiset kokoontuivat vastaanottamaan aasilla ratsastavaa Jeesusta Messiaana.
Nyt juhlilla olevat kreikkalaiset halusivat jututtaa Jeesusta ja päivän evankeliumiteksti onkin puheesta heille. Johannes mainitsee jatkuvasti eri tavoin, että ”koko maailma juoksee hänen perässään”, kuten fariseukset totesivat hieman aikaisemmin.
Jeesus aloittaa puheensa toteamalla, että Ihmisen Pojan kirkastamisen hetki on tullut. Tässä ja nyt alkoi maailman kosmologinen murros.
Jokin aika sitten luin erään maailman tunnetuimman uskonnonsosiologin Peter Bergerin haastattelua ja hän määritteli kristinuskon ytimessä olevan ”maailmankaikkeuden tektonisen muutoksen”, millä hän tarkoitti pääsiäisen tapahtumien muuttaneen maailmaa pysyvästi. Jeesus kuoli puolestamme ja mursi synnin ja kuoleman vallan.
Puheessaan kreikkalaisille Jeesus korostaa tuota nyt-hetkeä ja sen seurauksia. Juuri ennen tekstiämme on Jeesuksen viittaus nisunjyvään: jollei se kuole, ei voi syntyä uutta satoa.
Samalla tavoin Jeesuksen seuraajien on sitouduttava Herransa kohtaloon. Jos Herra kulkee kujille ja aitovierille, on opetuslastenkin oltava valmiita siihen. Jos Herra palvelee kaikkia Luojan luomia ihmisiä, on opetuslastenkin oltava valmiita siihen. Ja – jos Herra kulkee ristille, on opetuslastenkin oltava valmiita siihen.
Tämä teksti tuli mieleeni kun olen viime aikoina katsonut maailmanpoliittisia uutisia. Meidän kristillisyytemme on haastettu Lähi-idän sodan ja sen aikaansaaman pakolaisongelman edessä. On aika järkyttävää, että kristityiksi itseään kutsuvat ihmiset näkevät nuo pakolaiset varsinaisena ongelmana eikä sitä, mikä heidät on saanut lähtemään pakolaisiksi.
On myös aika tyrmistyttävää huomata kuinka rikas Eurooppa – ja Suomi osana sitä – pyrkii kaikin keinoin välttämään vastuutaan näiden hädänalaisten auttamisesta vedoten siihen, ettei muka olisi varaa. Maailman pakolaisista valtaosa asuu köyhissä kolmannen maailman maissa, joilla oikeasti on ongelmia pakolaisten kanssa. Vedotaan hurskaasti siihen, että oman maan köyhät pitäisi hoitaa ensin – ja samalla heiltä leikataan lääkekorvauksista ja eläkkeistä.
Jeesuksen julistuksen keskiössä on varoitus siitä, että aineelliseen hyvään kiintyminen merkitsee elämän kadottamista? Tässä Jeesuksen pääsanoma on kuitenkin se, että Hän odottaa seuraajiltaan sitä, että he ovat tosissaan. Ihminen ei voi palvella kahta herraa. Joko hän palvelee Kristusta tai sitten jotain muuta.
Tuo mainitsemani Berger totesi kuitenkin haastattelussaan, että kristinusko ei ole vain poliittinen ohjelma tai psykologinen itsensä löytämisen tila – puhumattakaan tiukasta moralisoinnista.
Se on sitoutumista kirkon Herran kohtaloon ja esimerkkiin. Seuraavassa luvussa Hän antaakin esimerkin seuraajilleen: ryhmänsä johtajana ottaa itselleen palvelijan roolin ja pesee ennen ateriointia matkan pölyt opetuslastensa jaloista. Kristittyjen johtajuus maailmassa ei saa olla herrana hallitsemista vaan kaikkien palvelemista.
Päivän tekstimme jatkuu lyhyellä Jeesuksen ahdistuksen kuvauksella. Se, minkä muut evankelistat ovat sijoittaneet Getsemanen puutarhaan Jeesuksen rukouskamppailuun, on Johanneksen evankeliumissa tässä.
”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
Getsemanessa Johanneksen kuvaama Jeesus on jo tyynesti hyväksynyt kohtalonsa ja rukoilee seuraajiensa ja kaikkien tulevien kristittyjen puolesta. Ahdistuksen hetki on tässä. Päätös on tehty ja se ahdistaa.
Samalla tavoin kuin muiden evankeliumien mukaan enkeli lohdutti Jeesusta Getsemanessa, Hän sai nyt viestin taivaasta, että kaikki tapahtuu kuten Jumala on sen suunnitellut.
Tästä hetkestä alkoi Jeesuksen ristin tie. Tätä tietä myös me käymme muistellen läpi paastonajan jumalanpalvelusteksteissä. Paastonaika on annettu meille itsetutkiskelun ajaksi. Meillä luterilaisilla ei ole samanlaisia paastoperinteitä kuin katolisilla ja ortodokseilla. Se on sikäli sääli, että vaikka ne ovat rituaalisia tapoja, ne muistuttavat meille siitä, että elämä ei ole vain oman itsen ympärillä pyörimistä. Tässä suhteessa ihailen muslimien paaston motiivia – kun syöminen on kielletty auringonnousun ja –laskun välisenä aikana, ”myös rikas joutuu kokemaan, miltä tuntuu, kun on nälkä.” Tässä olisi jotain opittavaa myös meille kristityille. Ehkä paastonaikana voisimme pidättäytyä jostain sellaisesta, jota ilman valtaosa maailman ihmisiä joutuu olemaan jatkuvasti. Liha on yksi näistä – erilaiset karkit ja muut herkut toinen.
Paastonajan tärkein sanoma meille kuitenkin on tuo Jeesuksen toteamus siitä, että ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen.” Mitä tuo tarkoittaa meidän elämässämme? Sitä voimme itse kukin tykönämme pohdiskella tämän paastonajan kuluessa.
Jeesus kutsuu meitä seuraamaan itseään ja me vastaamme Hänelle tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan…