Ihminen janoaa päästä elämässään ylöspäin. Se on ollut aina hänen heikkoutensa. Sitä heikkoa kohtaa käytti kiusaajakin kerran paratiisissa hyväkseen: tahdothan tietää hyvän ja pahan? Tahdothan tulla Jumalan kaltaiseksi? Ota se, mikä on kätesi ulottuvilla! Miksi epäröit? Siitä lähtien ihminen on pyrkinyt estoitta, keinoista ja seurauksista välittämättä ylöspäin. Kiusaaja houkuttelee ylös voidakseen sitten syöstä ihmisen alas. Ensi pyhänä tutkimme evankeliumia, jossa kiusaaja houkuttelee Jeesustakin kunniaan ja valtaan. Se ei kuitenkaan ollut hänen tiensä. Hänen kutsumuksensa suunta oli päinvastainen. Hän, jolla oli kaikki valta, oli valmis luopumaan kaikesta ja kulkemaan alas. Sillä tiellä me lähdemme seuraamaan Jeesusta aina ristille asti.
Laskiaissunnuntain evankeliumin alussa Jeesus sanoo opetuslapsilleen: Me menemme nyt ylös, ylös Jerusalemiin. Varmaan miesten katseet siinä vaiheessa kirkastuivat ja kaikki olivat innoissaan. Jerusalem ei ollut vain ylhäällä vuoristossa. Se oli myös ylhäällä arvostuksessa, vallassa ja pyhyydessä. Se oli huippupaikka. Sieltä käsin hallittiin koko maata. Kaikki tuntui edelleen hyvältä, kun Jeesus jatkoi: Siellä toteutuu se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Kuulosti todella hyvältä. Tätä olikin odotettu. Profeetathan puhuivat suuresta hallitsijasta, joka jakaa oikeutta kaikille kansoille. Mennään vain ylös, mikä ettei! Ja me pysymme kyllä kuninkaamme vierellä vallan huipulle saakka.
Sitten Jeesus jatkoi puhumalla käsittämättömiä: Siellä Ihmisen Poika annetaan pakanain käsiin, häntä pilkataan ja häväistään, ruoskitaan ja hänet tapetaan. Miksi? Tuollaiset profetiat tuntuivat niin oudoilta, että ne oli aina sivuutettu. Aina profetioitakin on osattu lukea kaivamalla rusinat pullasta. Niillä oli aina perusteltu etuoikeudet, oikeus maahan ja sen hallitsemiseen. Velvollisuudet, oikeudenmukaisuus ja laupeus, samassa maassa asuvien toisten kansojen oikeudet oli sivuutettu. Ihminenhän mielii ylöspäin, kohti kunniaa ja valtaa. Miksi pitäisi laskeutua alas, luopua omastaan, puolustaa osattomia? Miksi?
Se, mikä tuntui raskaalta ja loukkaavalta, unohtuu aina pian. Opetuslapsetkin työnsivät pian pois mielestään Herransa oudot puheet. Oltiinhan menossa ylös Jerusalemiin. Oltiinhan keskellä juhlivaa joukkoa, joka sekin pyrki ylöspäin ja odotti messiastaan valtaistuimelleen. Kuka siinä nousun huumassa jaksoi muistella Jeesuksen outoja puheita häpeästä ja kuolemasta?
Seuraamme siis merkillistä matkaa, evankeliumeissa ja nyt ympärillämmekin, tässä maailmassa. Ihmiset pyrkivät ylöspäin, tuon ja tämän ajan opetuslapset kovin herkästi siinä mukana. Kunnian teologia on aina ollut yhtä houkuttelevaa. Jeesus kulki ja kulkee tänäänkin alas. Hän kulkee alas langenneen, synnin ryöstämän, osattoman ja alas painetun ihmisen luo, hänen syvyyksiinsä.
Kuljetaan yhtä matkaa. Ylöspäin vaeltavat katselevat sitä ja juoksevat sen perässä, mikä on puhdasta, ehjää ja täydellistä. Sitä he arvostavat ja ihailevat. Jeesus puolestaan katselee ja näkee sen, mikä on rikkinäistä, alas painettua, syrjään sysättyä, muiden tuomitsemaa. Hän vaeltaa heidän tähtensä alas, heidän rinnalleen ja yhä alemmas, heidän puolestaan.
Tällä merkillisellä tiellä Jeesus kohtasi ja kohtaa edelleen paljon ihmisiä, syntisiä, avuttomia, ihmisten hylkäämiä. Luukkaan mukaan Jeesus kohtasi tällä tiellä, viimeisellä matkallaan kohti Jerusalemia, publikaani Sakkeuksen ja syntisen naisen fariseuksen kodissa. Ennen heitä Luukas kertoo Jeesuksen ja sokean kerjäläisen kohtaamisesta. Mainitseepa Luukas miehen paljon puhuvan nimenkin: Bar-timeus – suomeksi saastaisen poika. Taisi olla ihmisten antama pilkkanimi. Ehkä sitä oikeaa ei enää kukaan muistanut ja tiennyt. Syntymästään saakka hän siis oli ollut paitsi sokea, myös ihmisten leimaama ja hyljeksimä ihmisparka. Ylöspäin kiirehtiville opetuslapsillekin hän oli hankala tyyppi, tilanteeseen sopimaton, nousukiidon tieltä poissiivottava häirikkö.
Mutta kaiken hälyn keskeltä Jeesus kuulee juuri hänen surkean äänensä. Ihmiset ovat ymmällään. Sokea Bartimeus onkin ainoa, joka näkee Jeesuksen matkan todellisen suunnan. ”Sinun uskosi on sinut pelastanut”, sanoo Jeesus ja samassa Bartimeus näkee kaiken muunkin.
Eikö elämä tämän päivän Suomessa ja maailmassa ole samanlaista matkantekoa. On niitä, jotka janoavat ylös, takaisin nousu-uralle, ylös laaksoista. On niitä, jotka ovat huolissaan, kunniastaan ja maineestaan. Mutta on myös niitä, jotka näkevät Bartimeuksessa veljensä, kohtalotoverinsa ja matkakumppaninsa. Heidän huutonsa Jeesus kuulee ja tulee luokse. Heidän rinnallaan hän kulkee ja kutsuu kanssaan elämään, yksin armosta.
Laskiainen ei saa nimeään mäenlaskusta. Se on meille kaikille kutsu Kristuksen seuraan. Laskiainen on viesti oikeasta matkasuunnasta, laskeutumisesta alas. Se on kutsu astua kunnian ja omahyväisyyden kukkuluilta alas oman sydämen syvyyksiin. Se on kutsu kärsivän, syrjään sysätyn ja joskus niin hankalankin lähimmäisen rinnalle. Se on kutsu tielle, jolla kuljetaan hitaammin, nöyremmin ja rakastaen. Sillä tiellä Kristuksen kulkee kanssamme.