Rakkaat kristityt!
Useimmilla ihmisillä on kyky tuntea empatiaa – kyky asettua toisen asemaan ja katsella maailmaa toisen näkökulmasta. Tämä kyky saa meidät tuntemaan myötätuntoa. Me voimme iloita toistemme kanssa ja voimme surra toistemme kanssa.
Tämä ominaisuus avaa meille myös usein näköaloja ja ymmärrystä luetun tekstin äärellä. Aivan tavallisen romaanin kohdalla voimme samaistua henkilöihin. Joskus huomaamme kyynelten valuvan lukiessamme tai katsellessamme jotain sopivaa elokuvaa. Jokin koskettaa.
Näkeminen ja nähdyksi tuleminen ovat hyvin merkittäviä asioita. Katse luo kontaktin – tosin kontakti voidaan luoda muullakin tavoin, jos näkeminen on mahdotonta. Mutta näkeminen ja nähdyksi tuleminen ovat meille tärkeitä asioita.
Päivän evankeliumista me löydämme useita henkilöitä. Jeesus on tietenkin keskeisessä asemassa – mutta hänen lisäkseen paikalla ovat opetuslapset, sokea kerjäläinen ja muita.
Kun katselemme elokuvaa tai luemme kirjaa – me helposti samaistumme johonkin hahmoon. Keneen sinä tänään samaistut päivän evankeliumissa.
Opetuslapset eivät nähneet. He eivät nähneet eteenpäin – tulevaisuuteen – siihen, josta Jeesus alkoi puhua. He eivät voineet hyväksyä, että edessä voisi olla kärsimys ja kuolema. Se soti heidän toiveitaan ja odotuksiaan vastaan. He eivät ehkä kyenneet näkemään myöskään sokean hätää. Huuto: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” – kaikui heidän kohdallaan kuuroille korville ja he yrittivät hiljentää häiritsevän huudon.
Opetuslasten sokeus kipeälle todellisuudelle on hyvin ymmärrettävää. Se vastaa vahvasti arkitodellisuutta. Kuinka moni vakavasti sairas onkaan kokenut, etteivät läheiset kestä nähdä todellisuutta tai ainakaan puhua siitä. On ollut pakko jäädä yksin. Elämän kivun kohtaaminen ei ole helppoa – omat pelot hyökkäävät vastaan.
Jeesus on erilainen näkijä. Hän näkee – tai vähintään aavistaa, mikä edessä odottaa. Hän tietää kulkevansa kohti vaikeuksia, jopa kuolemaa. Tosin, hän näkee kaiken kärsimyksen jälkeen myös toivon ja uuden alun. Tänään kuitenkin minua kiinnostaa vielä enemmän se, että Kristus ei kulje sokean ohi. Hän näkee ja kuulee sokean. Muut yrittävät estää näkemästä kärsivää – mutta Kristus näkee. Hän näkee ja pysähtyy.
Asiantuntijat ovat joskus vaarallisia. Tarkoitan sellaisia asiantuntijoita, jotka tietävät hädänalaisen puolesta, turvapaikanhakijan puolesta, sairaan puolesta, nälkäisen puolesta, sinun puolestasi – mitä pitää tehdä. Sellainen asiantuntemus voi olla joskus vaarallista. Se voi olla vaarallista siksi, että sellainen asiantuntevuus syö toisen ihmisarvoa tai itsetuntemusta tai itsemääräämisoikeutta. Kristus ei toiminut niin. Ei toiminut, vaikka voimme kuvitella hänen tunteneen tuon sokean hädän.
Kristus pysähtyy, näkee ja kysyy. ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Tähän kätkeytyy suuri viisaus. Jos et tiedä, mitä pitäisi tehdä – kysy. Joskus on viisasta kysyä, vaikka tietäisitkin, mitä olisi hyvä tehdä. Moni tuskailee sitä, mitä pitäisi sanoa, kun menee sairaalaan katsomaan vakavasti sairasta potilasta, tai kun menee kohtaamaan surevaa. Kun et tiedä – kysy häneltä. Mitä minulta toivot, mistä haluat puhua? Lohduttelu on hyvin harvoin se, mitä toisiltamme kaipaamme. Kuuntelijaa ja näkijää paljon enemmän.
Me tiedämme, kuinka Jerikossa kävi. Sokea sai näkönsä. Kun Kristus näki hänet – hän alkoi nähdä.
Mutta näkijöitä oli muitakin. Oli heitä, jotka evankeliumin kertomuksessa jäävät nimettömiksi. He ovat niitä, joista sanotaan: ”ja kaikki, jotka näkivät tämän.” Mitä he näkivät. He näkivät, että sokea alkoi nähdä – mutta oikeastaan he näkivät vielä paljon enemmän. He näkivät Jumalan työn. Siksi kaikki, jotka näkivät, alkoivat kiittää ja ylistää Jumalaa.
Mitä sokea mahtoi nähdä – kun alkoi nähdä. Ihmisiä, puita, kadun vilinää, myyjiä, Jeesuksen – linnun lehahtavan lentoon, auringon, pilviä… varmaan monenlaista. Ja hän alkoi kiittää.
Silmien avautuminen synnyttää kiitollisuutta. Silmien avautuminen auttaa näkemään Jumalan ihmeitä siinä, mikä on tavallista.
Kun tänään aloitamme Yhteisvastuukeräystä. Se on meille kutsu avata silmät näkemään toinen ihminen lähellä ja kaukana. Hädän takana on ihminen – sellainen kuin sinä ja minä. Jumalalle rakas.