Vanhus oli pitänyt päiväkirjaa. Monen päivän kohdalla oli samanlainen merkintä: ”Tänään ei kukaan soittanut tai käynyt.” Häntä ei ollut jätetty yksin. Läheiset ihmiset kävivät tapaamassa häntä säännöllisesti, ainakin joka viikko. Se tuntui heistä riittävältä. Työn ja kaiken muun omaan arkeen kuuluvan keskellä kerran viikossa tuntui siltä, että on yhteydessä useasti. He eivät tehneet mitään väärää. Mutta kerran viikossa on harvoin sille, joka asuu yksin ja joka on sidottu omaan asuntoonsa, kun on vaikea liikkua.
Ihminen ei voi aina ymmärtää. Hän ei voi ymmärtää sitä, mitä vaikkapa yksinasuva vanha ihminen kokee. Ymmärrys syntyy ihmiselle heikkouden kautta. Ihminen, joka ei ole heikko eikä anna itselleen lupaa olla heikko, ei voi ymmärtää. Ihminen voi ymmärtää toista ihmistä elämättä tämän elämää ja ongelmia. Mutta jos hän ei tunnusta omaa heikkouttaan, hän sulkee itsensä ymmärryksen ulkopuolelle.
Tämän sunnuntain evankeliumi puhuu ihmisistä, jotka eivät ymmärrä. Kuitenkin he olivat evankeliumissa ne ihmiset, joiden olisi pitänyt tietää eniten, jotka olivat olleet kaikkein eniten Jeesuksen seurassa. Heidän olisi pitänyt ymmärtää parhaiten. Usein ne, joiden luulisi tietävän ja ymmärtävän eniten, ymmärtävät todellisuudessa kaikkein vähiten. Siinä on ristiriita, jonka kanssa elivät Jeesuksen opetuslapset, ja heidän jälkeensä jokainen kristillinen sukupolvi vuorollaan. Nyt on meidän vuoromme olla niitä, jotka eivät aina ymmärrä.
Opetuslasten vastakohta oli sokea kerjäläinen. Hän oli niin heikko, että hänellä oli ymmärrystä. Hän tiesi, että hän tarvitsee apua ja turvaa elämässään. Hän oli yksinäinen, mutta ymmärtäväinen. Hän tiesi tarvitsevansa apua ja hän tiesi millaista apua hän tarvitsee. Hänen ymmärryksensä ei johtunut kerjäläisyydestä tai sokeudesta. Se johtui hänen valmiudestaan tunnustaa oma heikkoutensa. Ymmärrystä ei tuo se, että on heikoilla. Ymmärryksen antaa oman heikkouden tunnustaminen.
Mutta heikkous ja avun tarvitsemisen ymmärtäminen ei riitä. Tarvitaan myös hänet, joka ymmärtää ja tahtoo auttaa. Jokaisella ihmisellä on jonkinlaista ymmärtämättömyyttä. Se johtaa meidät kysymään, millaista ymmärtämättömyyttä meillä on. Ketkä ovat ne heikot ja avun tarpeessa olijat, joiden elämää ja tarpeita me emme ymmärrä.
Yksinäisyys on yksi tapa olla heikko. Moni ihminen on yksin ja yksinäinen. Silloin hän on heikoilla. Sen ymmärtämiseen tarvitaan ymmärrystä. Jotain sellaista ymmärrystä oli 30 vuotta sitten, kun syntyi palvelupäivä. Ettei ihmisen tarvitsisi olla yksin. Että olisi yksi päivä vähemmän, jonka iltana ihminen joutuu toteamaan, että kukaan ei tänään soittanut tai käynyt.
Tänään on koolla paljon niitä, joiden viikkoon kuuluu keskiviikkoisin Ilona ja Toivo. Että ei tarvitse olla yksin. Siltikin minä uskallan nostaa esille kaksi kysymystä. Onko täällä kirkossa tänään enemmän niitä heikkoja, jotka ymmärtävät oman heikkoutensa ja tarvitsevat muita ihmisiä? Vai onko täällä tänäänkin enemmän meitä, joiden pitäisi ymmärtää. Joiden pitäisi ymmärtää yksinäisen ihmisen tarve saada joka päivä vierailija tai puhelu. Ja joiden pitäisi siksi tehdä jotain.
Ihmiselämään kuuluu lähimmäisenrakkauden kehotus. Tätä kehotusta eivät ymmärtäneet ne ihmiset, jotka yrittivät estää sokean miehen pääsemisen Jeesuksen luo. Heidän oli vaikea ymmärtää tuota velvoitetta, koska he eivät itse tunnustaneet omaa heikkouttaan ja että myös he tarvitsevat lähimmäisenrakkautta.
Tämä lähimmäisenrakkauden velvoite pitää kuitenkin erottaa uskosta. Meidän uskomme ei seiso eikä kaadu sen varassa, ymmärrämmekö auttaa toisia ihmisiä. Saattaisi olla hyvä, jos voisimme välillä velvoittaa toisiamme siinä, että uskon tulee näkyä tekoina. Niin ei kuitenkaan ole.
Mutta ymmärtäminen tai ymmärtämättömyys ei liity vain sokean kerjäläisen auttamiseen. Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen tehtävää syntien anteeksiantajana jokaiselle ihmiselle. Siinä suhteessa sokea mies Jerikon tiellä ymmärsi enemmän. Hän uskoi Jeesukseen. Opetuslapset alkoivat ymmärtää vasta ylösnousemuksen jälkeen. Me elämme ylösnousemuksen jälkeen.
Siksi meidän elämässämme tulisi olla sekä ymmärrystä toisia ihmisiä kohtaan että Jumalaa kohtaan. Meissä voisi olla sen verran ymmärrystä, tunnustamme oman heikkoutemme ja olemme valmiita auttamaan toisia heikkoja. Uskomme, että Jeesus hankki anteeksiantamuksen meille jokaiselle. Uskomme että ehtoollispöytä tarjoaa meille täydellisen vapautuksen synneistä. Uskomme, että ehtoollispöytä kuuluu niin jokaiselle joka on heikko kuin jokaiselle, joka ei ymmärrä. Ei ehtoollispöydässä ymmärrys lisäänny, mutta Jumala jakaa siellä armoa ja rakkautta meille jokaiselle. Jumalan rakkaus kestää kaiken. Jumalan rakkaus uskoo kaiken. Jumalan rakkaus toivoo kaiken. Jumalan rakkaus kärsii kaiken.