Lehdissä kerrottiin jokin aika sitten Kirkon Tutkimuskeskuksen tekemästä selvityksestä, jonka mukaan kaikki papit eivät usko Raamatun opetuksiin. Vähiten uskotaan helvettiin. Tässäkin kohdassa toki huomattava enemmistö papeista ja muista seura-kuntien työntekijöistä pitäytyy kirkon yhteiseen uskoon.
Kysymys helvetistä on asia, jonka edessä jäämme täysin sanattomaksi ja joka täytyy jättää Jumalan käsiin. Jollain tapaa helvettiin on pakko uskoa. Jumalan luoma maailma on täynnä hyvää ja kaunista, ja kun aurinkoisena kevättalven päivänä liikkuu ulkona, helvetti tuntuu kaukaiselta asialta. Silti paha – ja samalla helvetti – on läsnä kaikkialla. Vaikka helvetin läsnäolo ei ole aina samanlaista ja yhtä ilmeistä, se on aina niin todellista, että sitä ei voi kieltää.
Raamatun mukaan vain Jumala on Luoja, mutta helvetin ihminen “luo” itse itselleen pyrkimällä eroon Jumalasta ja rikkomalla hänen luomistyönsä. Joudumme kärsimään omien syntiemme, lähimmäistemme syntien ja ihmiskunnan keskuudessa vaikuttavan yleisen pahuuden takia. Pahuudesta ja helvetistä ei päästä eroon sillä, että ne kielletään ja niihin yritetään olla uskomatta. Niiden kieltäminen tekee ne päinvastoin entistä todellisemmiksi.
Ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen alkaneet rakentaa pienempiä ja suurempia Baabelin torneja. On uskottu, että ollaan oikealla ja hyvällä asialla, mutta hyvän tarkoituksen nimissä on alettu tehdä pahaa. Näin tapahtuu, jos ei ymmärretä, että synti asuu ihmisen sydämessä. Jos kysymys on ollut suuresta tornista, jossain vaiheessa on ryhdytty eliminoimaan niitä, jotka ovat arvostelleet hanketta tai joiden on koettu jollain tapaa uhkaavan sen toteutumista.
Opetuslapsetkaan eivät ymmärtäneet mitään, kun Jeesus ilmoitti, että he menevät Jerusalemin, missä hänet annetaan pakanoiden käsiin, jotka pilkkaavat, häpäisevät, ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Jonkinlaiseen ihmisen omin neuvoin toteutettavaan hankkeeseen opetuslapsetkin kuvittelivat osallistuvansa. He olivat valmistautuneet viettämään suurta ilojuhlaa ja ajattelivat, että juuri niillä pääsiäisjuhlilla Jeesus tulisi näyttämään, mikä hän on miehiään, ja hänet kruunattaisiin Messiaaksi.
Kruunun Jeesus päähänsä saikin, orjantappuraisen piikkikruunun. Laskiaisesta alkava paastonaika puhuu siitä, että kerran Jumalakin “loi” helvetin itselleen. Uskontunnussa sanotaan, että Jeesus “astui alas tuonelaan”, mutta aivan yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että hän “astui alas helvettiin”. Athanasioksen uskon-tunnustuksessa käytettäänkin juuri tätä ilmaisua. – Athanasiok-sen tunnustus on tutun Apostolisen uskontunnustuksen ja juhla-pyhinä luettavan Nikean tunnustuksen ohella yksi kolmesta varhaiskirkossa yksimielisesti käytetystä uskontunnustuksesta.
Jeesus koki helvetin ristillä kuollessaan meidän syntiemme tähden. Emme osaa tarkasti sanoa, mitä tapahtua Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen välillä, mutta nimenomaan juuri ristillä Jeesus koki kaikkein syvimmän mahdollisen helvetin meidän puolestamme, kun kaikki syntimme laskettiin hänen päälleen. Samanlaista helvettiä ei voi kukaan muu koskaan kokea. Jeesus kärsi ihmisenä mutta myös Jumalana. Siksi hänen kärsimyksensä ylittää kaiken muun kärsimyksen. Jumala hylkäsi ainoan poikansa meidän tähtemme ja kohteli häntä niin kuin hän olisi ollut maailmanhistorian ainoa syntinen.
“Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” – Siinä on syntimme sovitettuna, tuomiomme kärsittynä ja helvettimme tyhjäksi tehtynä.
Kenenkään muun ei tarvitse kokea sitä, minkä Jeesus koki. Helvetti on siis takanapäin ja kuuluu menneeseen aikaan. Pahuuden voimat toki ravistelevat meitä ajallisen elämämme ajan, mutta kenenkään meistä ei tarvitse päätyä kuoleman jälkeen lopulliseen eroon Jumalasta, ikuiseen helvettiin, jota myös kadotukseksi kutsutaan. Jumala on tarkoittanut sen vain persoonalliselle pahalle, Saatanalle.
Ikuinen helvetti on vaikein ajateltavissa oleva asia. Mielellään sen kieltäisi eikä siihen haluaisi uskoa. Mutta tuomio ja helvetti kuuluvat pahan mysteeriin. Emme pysty ratkaisemaan pahan mysteeriä, mutta kun on paha, on myös – ja täytyy olla – tuomio ja helvetti.
Ja on myös Tuomari. Sellainen Tuomari, joka on itse kärsinyt tuomion meidän puolestamme, jotka olemme ansainneet tulla tuomiotuiksi. Omia tuomareitamme siis olemme ja ikuisen helvetin itse itsellemme “luomme”, jos armahdus ei meille kelpaa.
Mutta miksi emme katsoisi takana olevaan helvettiin? Miksi emme rukoilisi kuten sokea Jerikon tien vieressä: “Jeesus, armahda minua!” Kun hänen käskettiin olla hiljaa, hän huusi entistä kovempaa ja pyysi Jeesukselta apua. Sokea ymmärsi, että vain Jeesus pystyi häntä auttamaan. Kuka muu voi meitäkään auttaa? Kun kohtaamme elämässämme helvetin tavalla tai toisella ja varsinkin kun olemme itse itsemme siihen saattaneet, kuka muu meitä auttaa kuin hän, joka on asettunut kaikkien ala-puolelle? Ennen kaikkea kuka muu voi pelastaa meidät ikuisesta helvetistä kuin hän, joka on kärsinyt syvimmän helvetin?
Jeesus voi auttaa ja hän haluaa auttaa. Hän auttoi Jerikon tien sokeaa ja hän auttaa jokaista, joka hänen puoleensa kääntyy. Hän auttaa meitäkin.