Kun joku sanoo pian kuolevansa, se järkyttää läheisiä. Eihän niin saa käydä. Ethän sinä saa kuolla. Usein haluamme torjua tällaiset puheet, vaikka niihin olisi aihettakin. Tällaisessa tilanteessa olisi kuitenkin syytä pysähtyä ja kuunnella, antaa toisen puhua ja purkaa ahdistustaan tulevan edessä. Evankeliumien mukaan Jeesuksen lähimmät eivät ymmärtäneet, kun Jeesus puhui heille kuolemastaan. Sellaiset puheet eivät mitenkään sopineet heidän suunnitelmiinsa.
Tänään kuulemamme Jeesuksen kärsimysilmoitus, joka tapahtuu matkalla Jerusalemiin ennen Jerikoon saapumista, on Markuksen ja Matteuksen mukaan jo kolmas kerta, kun Jeesus ilmoittaa oppilailleen olevansa menossa Jerusalemiin kuolemaan. Luukkaan mukaan se on jo kuudes kerta, ja hänen teoksessaan seitsemäskin kerta on vielä tulossa (Lk. 22:15).
Tällä kertaa oppilaat ovat jo niin väsyneitä tähän aiheeseen, että eivät enää protestoi, eivät uskalla sanoa mitään, jotteivät saisi kuulla Jeesuksen sanoja siitä, että yrittäessään puuttua hänen vääjäämättömään kohtaloonsa, heissä puhuu itsensä sielunvihollinen – Saatana. Näinhän oli aiemmin käynyt Pietarille: ”Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (Mk. 8:33). Ei tuollaista halua kukaan kuulla.
Luukas ei muista evankeliumeista poiketen vaivaudu tämän kärsimysilmoituksen jälkeen puhumaan Sebedeuksen pojista, Jaakobista ja Johanneksesta, jotka halusivat kunniasijoja tulevan uuden Israelin hallinnossa.
Jerusalemiin matkatessa, opetuslapset olivat menossa ylöspäin, kohti maallista valtakuntaa ja sen uusia tuulia; Jeesuksen tie vei alaspäin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta lopulta kärsimyksen ja kuoleman kautta ylösnousemukseen ja Jumalan valtakunnan toteutumiseen. Opetuslapset eivät voi mitenkään ymmärtää Jeesuksen puheita kärsimyksestä ja kuolemasta. Hänhän on messias, tuleva hallitsija – Israelin kuningas. Pelastuksen aika on jo ihan lähellä, ja siksi olisi ollut vain ihan aiheellista alkaa jo keskustella ministerinpaikkojen jakamisesta uudessa Jumalan valtakunnassa, josta oli niin paljon puhuttu. Jeesuksen kuninkaallisen valtaistuimen oikealla ja vasemmalla puolella istuminen – ristillä – oli kuitenkin varattu kahdelle ristin ryövärille.
Luukas on kirjoittanut Markusta paljon myöhemmin. Siksi on helppoa huomata, kuinka hän on muokannut Markukselta saamaansa tekstiä. Jeesuksen kuolema oli Luukkaan aikana saanut jo selkeän merkityksen, ja se näkyy hänen evankeliumissaan. Vanhan testamentin kirjoitukset ovat siinä keskeisessä osassa.
Hän on lisännyt tekstiinsä Jeesuksen sanoneen, että Jerusalemissa käy toteen kaikki se mitä profeetat ovat ihmisen pojasta kirjoittaneet. Näinhän eivät vielä Markus ja Matteus kirjoittaneet Jeesuksen sanoneen. Tämä on kuitenkin luonteenomaista Luukkaalle, joka kertoo myös siitä, kuinka Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen tuntemattomana selittää Emmauksen tien kulkijoille kirjoituksia:
”Silloin Jeesus sanoi heille: ’Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.’ Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu” (24:25-27).
Kun Luukkaan kertomus sitten vielä etenee, Jeesus ilmestyy myös niille yhdelletoista ja avaa heidänkin mielensä ymmärtämään kirjoitukset:
”Jeesus sanoi heille: ’Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.’ Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset” (24:44-45):
Nämä Jeesuksen sanat ovat siis vain Luukkaan evankeliumissa, joka on kirjoitettu ehkä vasta joskus toisen vuosisadan alkupuolella. Siksi hänen oli tässäkin kohden – tämän päivän evankeliumissa – helppoa kirjoittaa Jeesuksen sanoneen:
”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista” (18:31-33).
Jeesus kyllä tiesi, mihin hänen aktiivinen toimintansa johtaisi. Totuuden puhuja ei saisi yösijaa, ja profeetat oli Israelissa ollut tapana tappaa. Ei hän kuitenkaan varmaan luetellut näin yksityiskohtaisesti kaikkea sitä mitä hänelle tulisi ennen tappamista tapahtumaan: pilkkaamista ja häpäisemistä, päälleen sylkemistä ja ruoskimista.
Olen usein Jeesuksen ristintietä muistellessani ajatellut Martin Luther Kingiä, ja hänen viimeisiä päiviään maan päällä. Hänen unelmanaan oli mustien tasavertainen kohtelu, ja hän myös puhui siitä saaden valtavat kansanjoukot liikkeelle. Jotenkin hän vain tiesi, että hänen kohdallaan kaikki ei tulisi päättymään hyvin, mutta hän koki, että hänellä ei ollut mahdollista perääntyä tai tehdä toisin.
Uskon, että jotain samaa koki myös Jeesus. Hän oli niin täysillä oma itsensä, ettei perääntyminen käynyt edes hänen mielessään. Palestiinan köyhät janosivat oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoista elämää. Jeesus taisteli heidän puolestaan, oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Ei köyhä maallikkosaarnaaja olisi saanut läikyttää jo muutoinkin kiihdyksissä olevan kansan tunteita. Hänessä kuitenkin paloi oikeudenmukaisuuden vaatimuksen ja rakkauden tuli kaikkia vähäosaisia kohtaan. Mitä muutakaan hän saattoi tehdä kuin jatkaa katkeraan loppuun asti?
Uskonnolliset johtajat: ylipapit ja kirjanoppineet olivat tekopyhyydessään ja osana kansaa sortavaa järjestelmää usein olleet hänen hampaissaan, ja siksi on kiistatta alkuperäisempi tuo Markuksen teksti, jossa Jeesus sanoo, että:
”Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille,” jotka sitten ”pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet” (Mark. 10:33-34).
Luukkaan oli vaikea sovittaa ylipappeja ja lainopettajia sanoihin, joissa Jeesus viittasi profeettojen kirjoituksiin, sillä eihän siellä Vanhassa testamentissa puhuta ylipappien ja lainopettajien olleen Jumalan voidellun – messiaan – vastustajia. Siksi hän jätti nuo Jeesuksen pahimmat vastustajat pois tekstistään. Hän kirjoitti:
”Hänet annetaan pakanoiden käsiin,
(18:32-33).
Valmistautuessaan elämänsä viimeiseen koitokseen Jeesuksen rakkaus köyhiä kohtaan ei himmennyt – sokea Bartimeus sai häneltä avun. Kuolemaa kohden käyvä Jeesus jaksoi kysyä häneltä: ”Mitä haluat, että sinulle tekisi?” Ja niin tuo mies näkevänä ylistää Jumalaa ja kulkee hänen perässään. Se saa kaikki, jotka sen näkevät ylistämään Jumalaa.
Näön antaminen sokealle on myös symbolinen teko. Meille on tuttu hengellinen laulu, jossa sanotaan. ”Kerran olin eksynyt, mutta minut löydettiin, olin sokea, mutta nyt näen.” Jeesus on maailman valo. Kun hän valaisee meitä, kyse ei ole vain siitä, että itse näkisimme mihin ottaisimme seuraavan askeleen, vaan myös, ja ennen kaikkea siitä, että näkisimme mitä ympärillämme on, ja uskaltaisimme seuraamuksista huolimatta puhua siitä rohkeasti. Maailmassamme on vielä niin paljon tehtävää, niin paljon vääryyttä, jolla ihmisiä syystä tai toisesta poljetaan. Emme voi vain vaieta.