Laskiaissunnuntai, Mark. 10:32-45, Tarja Kopalainen

Tarja Kopalainen
Sastamalan seurakunta

Ihminen on itsekäs pienestä pitäen

Itsekkyys kuuluu ihmisen olemukseen jo pienestä taaperosta alkaen. Vaikka lapsi istuisi lelukasan keskellä, niin toiselle hän tohtii luovuttaa korkeintaan sen vähän risan, paloauton, josta puuttuu pyörä tai silmäpuolen nuken. Pienestä pitäen me ihmiset myös alamme kilpailla keskenämme ihan kaikessa. Voitto pitää saada kotiin, niin syömisessä kuin noppapelissä. Itse muistan erityisen hyvin ala-asteen hiihtokilpailut. Olin niissä lähes aina toiseksi viimeinen. Se oli kauheaa, mutta toki silti ymmärsin tuntea pientä ylemmyyttä sitä viimeistä kohtaan… Kouluajoista on myös jäänyt kaivelemaan se, että en saanut koskaan hymytyttö-patsasta. Vielä pahemman asiasta teki se, että sisareni patsaan sai. Myöhemmin kipsinen patsas kyllä tippui ja särkyi, mikä lienee vähän helpottanut tuskaa.

Kasvatuksella itsekkyyttä pyritään kitkemään. Lasta opetetaan ottamaan toisetkin huomioon. Pikkuhiljaa ja vaikean kautta lapsi oppii, että toisen kädestä ei saa tavaraa ottaa ja aina ei voi olla ensimmäinen. Koulimisesta huolimatta itsekkyyttä jää meihin yllin kyllin. Kummalliselta tuntuu se, että itsekkyydestä on nyky-yhteiskunnassa tullut lähes hyve. Puhutaan jopa terveestä itsekkyydestä. Kun työpaikoista kilpaillaan, ei siinä pelissä vaatimattomuus juuri tuo lisäarvoa.

Messias-huuman sokaisemat opetuslapset

Laskiaissunnuntain evankeliumi piirtää eteemme kuvan vaeltavasta ihmisjoukosta. Joukkoa johtaa totisen näköinen Jeesus, joka raskain askelin kulkee eteenpäin, kohti Jerusalemia, kohti kärsimystä ja kuolemaa takanaan kulkevan joukon ja kaikkien maailman ihmisten syntien sovittamiseksi.

Jeesuksen opetuslasten käynti on kepeämpää, sillä he ovat matkalla suurin odotuksin. Opetuslapset ovat vakuuttuneet siitä, että Jeesus on luvattu Messias. Siihen aikaan kansa eli varsin yleisesti Messias-odotuksen vallassa. Messiaan odotettiin olevan kuningas ja sotasankari, joka vapauttaa Israelin Rooman sortovallan alta. Näillä pääsiäisjuhlilla Jeesus ottaa hänelle kuuluvan vallan käsiinsä, opetuslapset ehkä ajattelivat. Jaakob ja Johannes olivat asiasta jopa niin varmoja, että ryhtyivät varailemaan itselleen parhaita paikkoja Jeesuksen tulevan hallinnon alkaessa.

Opetuslasten jäljessä kulki suuri, sekalaisempi joukko ihmisiä. Heistä evankeliumi kertoo että ”opetuslasten perässä kulkeva ihmisjoukko alkoi pelätä.” Heidän pelkonsa ei ollut ollenkaan turha. Uskonnolliset johtajat eivät Jeesuksen toimintaa hyvällä katsoneet. He pitivät Jeesusta kansanvillitsijänä ja jopa ruttoakin vaarallisempana. Jeesuksella oli vihamiehiä, jotka tahtoivat raivata hänet pois tieltä. Jerusalemiin ei nyt ehkä ollut oikein turvallista mennä, ainakaan Jeesuksen seurassa. Jotkut miettivät, että olisiko varminta kääntyä kotiin ja säästää ainakin oma nahkansa. Saattoipa joukossa olla sellaistakin väkeä, joka tykkää olla siellä missä tapahtuu. Jolle pieni rähinä ja verenvuodatuskin on vain tervetullutta vaihtelua arkipäivään.

Kun mietimme tätä kulkuetta ja siinä kulkevia ihmisten reaktioita, niin eivätkö ne tunnu aika tutuilta. Tuommoisiahan me ihmiset olemme. Voimme tietysti kauhistella ja katsoa nenänvarttamme pitkin Jaakobin ja Johanneksen käytöstä. Kuinka ne nyt tuolla tavalla kehtasivat itselleen mennä parhaita paikkoja tavoittelemaan. Mutta oliko se nyt tarkemmin ajatellen niin kauhean suuri ihme. Ihmisluontoon kuuluu itsekkyys. Veljekset olivat lisäksi saaneet olla Jeesuksen seurassa kirkastusvuorella ja tahtoivat ehkä samaa ihanuutta lisää.

Joukko jatkaa kulkuaan kohti Jerusalemia. Jeesus kutsuu luokseen ”ne kaksitoista” eli opetuslapsensa. Hän haluaa nyt vielä kerran valmistaa heitä tulevaan ja kertoo ”Me menemme nyt Jerusalemiin ja ihmisen poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan”. Vaikka teksti on selvää, ja aiemminkin kuultua, eivät opetuslapset pysty ottamaan viestiä vastaan. Markus kirjoittaa että opetuslapset olivat Jeesuksen sanoista ymmällä. Luukas sanoo selkeämmin, että ”opetuslapset eivät ymmärtäneet hänen sanoistaan mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet mitä Jeesus tarkoitti”. Ehkäpä kyse oli torjunnasta. Jeesuksen kertoma viesti oli niin kauhea, että opetuslapset puolustautuivat siltä sulkemalla korvansa. Tai ehkä viesti ei tavoittanut heitä, koska olivat Messias-huuman vallassa. Pian Jeesuksesta tulisi kuningas, ja itsekin siinä kenties jonkun perintöprinssin paikan saisi.

Itsensä uhriksi antava Jumala

Kansa odotti sotaisaa messiasta, joka vapauttaa Israelin, mutta sai Ihmisen Pojan, joka kuoli häväistynä ristillä. Tällaista messiasta heidän oli vaikea ymmärtää. Helppoa se ei ole ihmisille vieläkään. Itsensä uhraaminen toisten puolesta on meille jotain käsittämätöntä Meille, jotka pienestä pitäen kyynärpäätaktiikalla raivaamme etuja itsellemme. Meille, jotka haluamme olla parhaita, tai ainakin parhaimmistoa. Missään nimessä emme kuitenkaan niitä pienimpiä tai toisten palvelijoita. Ihmisen Poika tuli antamaan itsensä kaikkien puolesta. Hän tuli, koska Jumala tiesi millaisia me ihmiset olemme; kuuroja ja sokeita muulle kuin omille tarpeillemme. Me todella tarvitsemme Vapahtajaa.

Tänään, laskiaissunnuntaina, alkaa paastoon laskeutuminen. Hyvä tapa paastoamiseen on hiljentyä mietiskelemään oma elämää ja elämänarvoja. Haluankin haastaa Sinua mietiskelemään Jeesuksen sanoja: Joka tahtoo tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija. Mieti, mitä tämä lause tarkoittaa. Tee myös havaintoja ajatuksistasi ja teoistasi. Kun olet valpas, huomaat kyllä milloin asetat itsesi toisten yläpuolelle vaikkapa vain mielessäsi. Tai tavoittelet itsellesi suurempaa osaa, kuin minkä olisit valmis toiselle suomaan. Huomaa myös se, jos sinun tekee mieli tavalla tai toisella painaa kaveriasi alaspäin.
Olen kokeillut tätä harjoitusta itse ja joutunut huomaamaan, että hälytyskellot soivat päässäni tuhkatiheään.

Laskiaisen evankeliumissa minua lohduttaa kuva vaeltavasta kansasta, jota Jeesus johtaa. Siinä kulkueessa on mukana monenlaista porukkaa, kaikki kuitenkin enemmän tai vähemmän viallisia. Tätä joukkoa Jeesus siitä huolimatta rakasti niin paljon, että kävi heidän edellänsä ja edestänsä kuolemaan. Myös minä ja sinä kuulumme Jeesukselle rakkaiden ja lunastettujen joukkoon. Myös me olemme osa tätä kulkuetta, joka kulkee Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta eteenpäin, kohti taivaan kotia. Ylösnoussut Vapahtaja kulkee edellämme ja näyttää tietä. Tässä kulkueessa me saamme turvallisesti kulkea tänä päivänä ja kaikkina elämämme päivinä.