Mark. 10: 32-45
Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”
Tänään on Laskiaissunnuntai ja ensi keskiviikosta alkaa paastonaika. Paastonajan tekstit tyypillisesti kuvaavat Jeesuksen matkaa kohti Jerusalemia ja ristiä. Evankeliumeissa nämä kertomukset on yleensä nimetty matkakertomukseksi ja niissä käsitellään paitsi Jeesuksen tulevaa ristinkuolemaa ja ylösnousemusta, myös kristittynä elämistä.
Tämä jälkimmäinen aspekti onkin paastonajan yksi keskeisimpiä piirteitä. Näiden tekstien äärellä pohdiskelemme sitä, mitä sen kristillisyyden tulisi olla ja miten me itse kukin tuota ihannetta noudatamme.
Paastonaika on tyypillisesti itsetutkiskelun aikaa. Luterilaisuudessa siihen ei ole perinteisesti liittynyt juuri muuta kuin se, että jumalanpalveluksissa on jätetty joitain kiitos- ja ylistysosia pois ja liturginen väri on violetti.
Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sen sijaan paastoon on liittynyt kieltäytyminen lihasta ja muista eläinkunnan tuotteista. Näissä kirkkokunnissa paasto on hengellinen harjoitus Mooseksen ja Jeesuksen esikuvan mukaisesti. Niissä perusidea ei ole kieltäytymisessä vaan huomion suuntaamisessa pois ruumiillisuudesta hengellisyyteen.
Islamin vastaavassa vuosittaisessa paastokuukaudessa ollaan syömättä ja juomatta auringon nousun ja laskun välinen aika. Siinä on mielestäni jotain sellaista, josta meidän kristittyjenkin olisi hyvä oppia. perusteena kun on mm. se, että silloin rikaskin oppii tietämään, mitä on nälkä.
Uskonpuhdistajat pitivät paastoa ulkokultaisuutena ja omavanhurskautena ja siksi se jäi pois protestanttisista kirkoista. Nyt asia on kuitenkin alkanut kiinnostaa eri syistä. Kirkkohallituksellakin on oma ohjelmansa ekopaastosta. Ajatuksena se, että vähentäisimme omaa ympäristökuormitustamme.
Itse olen paastonnut melkein koko pappisurani ajan. Taustalla oli se, kun ensimmäisessä virkapaikassani Muuramessa sain uutena pappina kutsun käydä läpi 30:t pikkujoulut. Arvaatte, ettei kinkku enää aattona maistunut miltään. Silloin ajattelin, että asialle olisi tehtävä jotain ja seuraavan vuoden adventtiaikana jätin pois lihan, alkoholin ja kaikki herkut. Pari vuotta siitä laajensin tavan myös tähän suureen paastoon.
Ei se minulle ole mikään hengellinen harjoitus vaan pikemminkin kontrastin tekeminen juhlaan. Arvaatte, että paaston jälkeen on ilo iskeä hampaansa lihaan. Juhla tuntuu konkreettisesti juhlalta. Samalla kun miettii, mitä voi syödä, mielessä pyörii myös se, syy paastoon: pääsiäinen. Samoin, kun tuo motiivi on selvillä, se panee yleensäkin miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Edelleen se panee miettimään onko kaikki se ympärillämme loppujen lopuksi tärkeää. Monesti rutiininomaisesti otamme kahvin kanssa pullan lisäksi toisenkin pikkuleivän – vaikka tiedämme, ettei se oikein sopisi linjoillemme.
Alussa mainitsin, että paastonajan tekstit käsittelevät kristittynä elämistä. Tämänkin tekstimme loppuosa käsittelee tätä teemaa.
Tekstissämme Sebedeuksen pojat olivat Jeesuksen ilmoituksen jälkeen jääneet miettimään sitä tulevaa valtakuntaa ja sen rakennetta.
Itämailla käsitys maailmankaikkeudesta oli hyvin hierarkkinen: ylimpänä oli johtaja ja hänellä kaksi alaista ja sitten näiden alapuolella muut. Veljekset halusivat varmistaa itselleen nuo tärkeimmät ministerinpaikat. Muut eivät tietystikään olleet ilahtuneita asiasta vaan suuttuivat.
Silloin Jeesus antaa heille opetuksen: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.”
Kirkossa minua on aina häirinnyt se, että kiivaillaan hyvinkin kiihkeästi erilaisista nuoruuden synneistä kuten esimerkiksi seksuaalisuudesta, mutta keski-iän ja vanhuuden synnit – raha ja valta – katsotaan pikemminkin ansioiksi kuin synneiksi.
Rahasta voisi puhua pitkäänkin, mutta tämä teksti johdattaa meidät pohtimaan valtaa, valta-asemia ja vallankäyttöä. Tosin nämä ovat siinä mielessä sisäkkäin, että valta tuo yleensä mukanaan myös paremman palkan. Kyseessä ei suinkaan ole palkkio vaativammasta työstä vaan statuksesta: ihmisen arvoa mitataan hänen palkkapussillaan. Itse an ainakaan voi mennä sanomaan, että minun työni pappina olisi paljon vaativampaa kuin diakoni-vaimoni – ja kuitenkin palkoissa on huomattava ero.
Raha ja valta koukuttavat. Toinen tuo mukanaan toista. Näin ei kuitenkaan saisi olla. Ne ovat tämän maailman kiusauksia ja Kristuksen kirkossa asioiden tulisi olla toisin.
Harvassa on niitä johtajia, jotka ovat kuten Uruguayn entinen presidentti José Mujica, joka lahjoitti 90 prosenttia tuloistaan hyväntekeväisyyteen, asui pienellä maatilallaan ja ehdotti presidentin virka-asunnon käyttämistä kodittomien suojana. Enemmän on meitä, jotka olemme lähteneet mukaan kulutusyhteiskunnan oravanpyörään ja tarvitsemme jokaisen uuden hilavitkuttimen, joita kauppoihin tulee. Näin muuton kynnyksellä sen huomaa liiankin hyvin: tavaraa on reilusti yli oman tarpeen.
Vallan suhteen olemme liian usein itsetietoisia omasta asemastamme ja mustasukkaisia vallastamme. Kuten rahaan, siihenkin tulee himo. Kuitenkin Jeesus muistuttaa meitä: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.”
Valtaa ei ole annettu eri ihmisille sen vuoksi, että sillä voisi pönkittää omaa egoaan vaan siksi, että ihminen voisi hoitaa hänelle annetut tehtävät. Vanhemmilla on valtaa päättää lastensa asioista. Sitä valtaa tulee kuitenkin käyttää lasten hyväksi.
Työpaikoilla johtajilla on valtaa alaisiinsa. Sitäkin valtaa tulee käyttää siten, että hän innostaa ja rohkaisee työntekijöitä tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Vallan väärinkäyttö johtaa useimmissa tapauksissa alaisten työmotivaation laskuun ja sitä kautta tuloksen heikkenemiseen.
Yhteiskunnassa on annettu kaikilla tasoilla valtaa sekä palkatuille johtajille että luottamusihmisille. Siinäkin on huomattava, että esimerkiksi sana ”ministeri” tarkoittaa sananmukaisesti palvelijaa. Ministerin tehtävänä ei ole hyödyntää asemaansa omaksi ja sukunsa hyväksi vaan miettiä koko kansan parasta. Meidän kristillispohjaisissa yhteiskunnissamme tuo ”kansan paras” on usein määritelty siten, että se tarkoittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevista huolenpitoa. Tässä suhteessa yhteiskunnan johtopaikoille nostetun on hyvä muistaa se, että Vanhassa testamentissa erityisesti ”lesket, orvot ja muukalaiset” ovat Jumalan erityisen huolenpidon kohteina ja Israelin synti oli useimmiten köyhän ja heikon sortaminen.
Filosofi John Rawls on antanut hyvän ohjeen siitä, miten yhteiskunnan pelisäännöt laaditaan: ne pitäisi laatia siten, että laatijat eivät tietäisi mihin asemaan heidät laitetaan noiden pelisääntöjen laatimisen jälkeen. Tämä seurailee pitkälti Vt:n ihmisten kokemusta: ihmisen kohtalo saattoi muuttua hetkessä: rikkaasta saattoi tulla koditon pakolainen tai konkurssin tehneenä velkaorja. Job on esimerkki tällaisesta onnettomuuteen joutuneesta. Vastakkaisen esimerkin taas antaa Vt:n Joosef, joka nostettiin orjasta faaraon käskynhaltijaksi.
Kuten aiemmin sanoin, myös kirkossa käytetään valtaa. Valitettavan usein unohdetaan, että kirkon omaa valtaa on vain evankeliumin julistamisen ja synninpäästön valta, kuten Augsburgin tunnustus asian ilmaisee. Kaikki muu on yhteiskunnalta – eli meiltä kaikilta – delegoitua valtaa. Silloin tuota valtaa tulisi käyttää erityisen huolellisesti.
Muistan lukeneeni eräästä romaanista katolisesta professorista, joka kuului johonkin katoliseen munkkikuntaan ja asui tuon sääntökunnan luostarissa. Joka päivä hän vuorollaan teki ns. kuuliaisuustöitä luostarissa, jotta muistaisi, että hän ei ole liian ylhäinen herra mihinkään tehtävään. Muistan myös kuinka ihailin nuorena pappina erästä suomalaista valtakunnallisen nuorisojärjestön johtajaa, joka säännöllisesti viikoittain piti asuinalueellaan poikakerhoa, jottei unohtaisi miksi hän sitä järjestöä johtaa.
Nämä ovat esimerkkejä siitä, mitä Jeesus mahdollisesti tarkoitti tuolla kaikkien palvelijana olemisella. Kirkon toiminta ei voi perustua käskyttämiseen ja rangaistuksiin vaan esimerkin antamiseen.
Samalla tavoin kuin Kristus ei tullut maailmaan palveltavaksi vaan palvelemaan, ei kristittykään voi herrana hallita, vaan hänen tulee esimerkillään osoittaa se, että hän ja hänen lähimmäisensä – ja jopa alaisensa – ovat samanlaisia saman Herran palvelijoita, joille vain on annettu erilaisia tehtäviä.
Paavali tiivistää tämän tehtävän Galatalaiskirjeessä (6:2) sanoihin: ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.”
Meidät on kutsuttu tänne maailmaan palvelijoiksi eikä palveltaviksi. Tätä tehtävää meidän olisi itse kunkin hyvä paastonajalla miettiä.
Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.