Tietäjien aarteet
Kun tietäjät löysivät Jeesuksen, he heittäytyivät maahan hänen eteensä ja avasivat arkkunsa. Ne olivat täynnä kallisarvoisia tavaroita: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Näin tietäjät osoittivat itämaiseen tapaan kunnioitusta vastasyntyneelle kuninkaalle. Mutta mitä Jeesus teki lahjoilla? Mihin ne joutuivat?
Voimme vain arvailla. Tuskinpa vastasyntynyt Messias tarvitsi noita aarteita – hänelle riitti Marian antama hoiva. Ehkä Joosef otti pienen osan tavaroista, sillä hänen oli lähdettävä jo seuraavana yönä matkaan. Lapsi ja Maria oli vietävä Herodekselta turvaan Egyptiin. Saattoi olla niinkin, että aarteet päätyivät kuningas Herodeksen ja hänen sotilaidensa käsiin. Kuningas nimittäin käski murhata Betlehemissä kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset. Jospa seudulla riehuvat sotilaat löysivät lahjat ja jakoivat ne keskenään. – Mitä sinä olisit tehnyt kallisarvoisilla lahjoilla?
Raamattu ei kerro, mitä aarteille tapahtui – ne katoavat historian hämärään. Lahjojen tarkoitus on kuitenkin selvä. Tietäjien vierailu osoitti Jeesuksen erityisyyden: Marian poika oli myös Jumalan Poika. Sama viesti kerrottiin jo jouluyönä.
Millainen lahja on kallisarvoinen?
Pidämme usein kallisarvoisina lahjoja, joilla on suuri rahallinen arvo. Sitä ne eivät kuitenkaan aina ole. Toisinaan suurimpia lahjoja ovat ne, joilla on vähäinen arvo mutta joita tarvitaan. Puolisoni kanssa vierailimme marraskuussa Tansaniassa syrjäisessä Lundin kylässä. Koululaiset ottivat meidät iloisesti laulaen vastaan. Luokkahuoneita oli vähän. Liidunpätkillä, muutamalla oppikirjalla ja vihkolla oli tultava toimeen. Kyniä ei riittänyt kaikille. Harmittelimme jälkeenpäin sitä, miksi meillä ei ollut tuotavana kyniä. Niitä olisi kipeästi tarvittu kirjoittamisen ja laskemisen opetteluun.
Myös Suomessa on tarvetta yksinkertaisille, mutta kallisarvoisille lahjoille. Samaan aikaan kun useimmat meistä elävät aineellisen hyvinvoinnin keskellä, monet perheet ja yksinäiset kärsivät puutetta. Miksi muutoin kodittomille olisi järjestetty oma joulujuhla? Miksi muuten niin monet käyvät noutamassa ruokapaketin selviytyäkseen päivästä toiseen?
Voimme tehdä paljon ahdingossa olevien lähimmäisten hyväksi. Kirpputoreille voi viedä monenlaista tavaraa, jonka muutoin heittäisi pois. Kaupoista voidaan antaa parasta ennen -päivämäärää lähestyviä elintarvikkeita seurakuntien ja avustusjärjestöjen välityksellä nälkäisille. Tämä toki edellyttää asianmukaisten järjestelmien luomista. Jokainen meistä voi luopua omastaan ja ostaa ”toisenlaisen lahjan”. Muutamalla eurolla voi tukea työtä rauhan hyväksi, lahjoittaa koulupuvun kehitysmaan lapselle tai antaa vuohen pari perheelle, joka saa niiden hoitamisesta elannon. Toisenlainen on sekin lahja, kun antaa aikaansa yksinäiselle vanhukselle tai ryhtyy ystäväksi vammaiselle nuorelle.
Moni aivan tavallinen lahja on saajalleen kallisarvoinen. Se on kallisarvoinen, koska se ylläpitää elämää. Se on kallisarvoinen, koska se on annettu rakkaudesta toista ihmistä kohtaan. Se on kallisarvoinen, koska se on merkinnyt omasta luopumista toisen hyväksi. Se on kallisarvoinen, koska se tekee niin saajasta kuin antajasta rikkaan.
Diakonian virka
Kun tietäjät saapuivat Jeesuksen luo, kristillinen kirkko ei ollut vielä syntynyt. Se tapahtui vasta pääsiäisenä, kun opetuslapset näkivät Jeesuksen nousseen ylös kuolleista. Se, mitä tietäjien lahjat ja kumarrukset ennakoivat, kävi pääsiäisaamuna toteen. Alkoi evankeliumin julistaminen, ja syntyi usko ja kristillinen seurakunta. Sen elämälle kaksi asiaa oli tunnusomaista: usko ylösnousseeseen Kristukseen loi ikuisen elämän toivon ja rakkauden lähimmäisiä kohtaan. Jotta viime mainittu olisi voinut toteutua ihmisten rajallisessa maailmassa, seurakuntiin perustettiin diakonian virka.
Tänään kirkkomme vihkii virkaan 15 uutta diakonia ja diakonissaa. He tunnustavat uskonsa Jumalan kasvojen edessä, antavat diakonin lupaukset, heidät siunataan virkaan kätten päälle panemisella ja rukouksella, ja heidän päälleen puetaan viran tunnus, stola. Heistä ei tule pappeja, vaan oman kokonaisen ja erityisen viran, diakonian viran kantajia. Se on olemassa, jotta kirkko olisi uskon ja rakkauden yhteisö.
Diakoniatyön ominaispiirre on pyrkimys jatkuvaan uudistumiseen. Yhteiskunta muuttuu ja kehittyy koko ajan. Sen vuoksi meidän on kirkossa pidettävä silmämme koko ajan auki ja kysyttävä, missä meitä tarvitaan eniten. Diakoniasta ei saa tulla yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien korvaajaa.
Diakonian tehtävä on huomata erityisesti ne, jotka unohdetaan. Missä ja keitä ovat ne lähimmäiset, jotka uhkaavat jäädä sivuun elämästä, joilta puuttuvat turvaverkot, joilla ei ole työtä, tulevaisuuden suunnitelmia eikä ystäviä. Kun löydämme heidät, tehtävämme on auttaa. – Kenelle sinä jakaisit tänään aarteita, jotka tietäjät jättivät Jeesuksen luo?
Yksi diakoniatyöntekijä ei ehdi huolehtia kaikesta. Viime vuosina on entisestään vahvistunut se näky, että diakonia on koko seurakunnan yhteinen tehtävä. Se tarkoittaa työntekijän roolin muuttumista. Entistä useammin hän on se, joka hoitaa virkaansa yhdessä vapaaehtoisten seurakuntalaisten kanssa. Hänen tehtävänsä on ohjata, etsiä sopivia tehtäviä ja rohkaista seurakuntalaisia, kun nämä eri tavoin auttavat lähimmäisiä ja elävät uskoa todeksi arjessa. On monta erilaista tapaa auttaa, sillä toiselle hyvää tahtova rakkaus on kekseliäs.
Aarteen ja armon luo
Diakonian viran hoitaminen on vaativa, jopa uuvuttava tehtävä, sillä auttamistarpeella ei ole mitään rajaa. Mistä siis voima työhön?
Varmaankin työn tulosten näkeminen rohkaisee. Mutta entäpä silloin, kun niitä ei näe? – Tietäjät lähtivät matkalle tietämättä, mihin päätyisivät. He seurasivat tähteä ja luottivat siihen, että se opastaisi heidät oikeaan päämäärään. Tietäjillä oli kutsumus, joka kantoi, ja opas, joka ohjasi. Niin on myös diakoniassa.
Diakoniatyötä tehdään uskon varassa. Usko antaa kutsumukselle sisällön. Se synnyttää meissä rakkauden ja saa meidät huomaamaan lähimmäisen arvon ja hädän. Usko ja luottamus Kristukseen ovat se tähti, joka pimeyden keskellä johdattaa eteenpäin. Usko on se, joka antaa kristilliselle diakonialle sen erityislaadun.
Tietäjät seurasivat tähteä siihen asti, kunnes se pysähtyi. Kun he saapuivat Jeesuksen luo, he ymmärsivät tulleensa perille. Kumartumalla he tietämättään todistivat, että Jeesus on enemmän kuin ihminen. Näin tapahtuu myös diakoniassa. Diakonien ja diakonissojen kumartuminen on sitä, että he asettuvat kärsivän rinnalle. Tekemällä eri tavoin hyvää lähimmäisille, he todistavat Kristuksesta ja Jumalan rakkaudesta. Kun näin tapahtuu, rakkauden teot ohjaavat muitakin elämän kulkijoita Kristuksen luo.
Marian ja Joosefin luona meitä odottaa tietäjien lahjoja vieläkin suurempi aarre, Jeesus Kristus. Kun teette hyvää, viittaatte itsestänne poispäin – häneen, aarteista suurimpaan. Kun autatte, teette monet osallisiksi Kristuksen hyvyydestä ja Isän Jumalan rakkaudesta. Kun lohdutatte, teette näkyväksi Jumalan armon.
Ehkäpä tietäjien tuoma aarre ei sittenkään kadonnut historian hämäriin – sitä vain jaetaan yhä uudestaan apua tarvitseville. Siinä on teidän ja jokaisen kristityn tehtävä. Aamen.